Näkökulma

Käydessään viime aikoina kaupassa kuluttaja on ehkä hieraissut silmiään kulkiessaan pakastealtaiden ohi. Mitä ovat nuo lasiset kannet, jotka ovat ilmestyneet pakastealtaiden päälle? Onko kylmätekniikka taantunut, kun pakastealtaissa on palattu "takaisin 70-luvulle"?

Mistään tekniikan taantumisesta ei tässä toki ole kysymys, vaan siitä, että kauppa tekee aktiivisesti systemaattista työtä energiankulutuksen vähentämiseksi ja ympäristörasituksen pienentämiseksi.

Kylmän tekeminen kaupassa on merkittävä sähkönkuluttaja. Karkeasti yleistäen voidaan sanoa, että yli puolet kauppapaikan sähkönkulutuksesta kuluu kylmän tekemiseen.

Pakastealtaiden kansittaminen antaa huomattavan sähkönsäästön verrattuna altaisiin, joissa kansia ei ole. Kansitetun altaan sähkönkulutus pienenee jopa puoleen siitä, mitä vastaavan altaan sähkönkulutus on ilman kansia.

Siinä naapurin keskikokoisessa supermarketissa, jossa on kannet, kulutetaan kansien ansiosta sähköä noin viiden sähkölämmitteisen omakotitalon verran vähemmän vuodessa, kuin supermarketissa, jossa ei ole kansia. Samalla hiilijalanjälki pienenee noin 20 000 hiilidioksidikilolla vuodessa. Altaiden kansittaminen on siis erittäin merkittävä ympäristöteko.
 

Kansittaminen pienentää altaiden sähkönkulutusta siksi, että kannet estävät ilmavirtausten mukana kulkevan lämmön ja kosteuden pääsyn kalusteeseen. Kansissa on myös lämpösäteilyä heijastava pinnoitus, joka estää säteilylämmön pääsyn altaaseen. Kun altaaseen pääsee vähemmän lämpöä, joka sieltä pitää poistaa, kylmäkoneet käyvät vähemmän aikaa ja näin kuluttavat vähemmän sähköä.

Me voimme kuluttajina vaikuttaa ympäristötekojen vielä nopeampaan laajentumiseen käymällä ostoksilla kaupassa, jossa altaissa on jo kannet, ja muistamalla sulkea kannet, kun olemme ottaneet tavarat altaasta.

Mika Kaasinen on Huurre Finland Oy:n toimitusjohtaja.

Koska nykyisen kansanterveyden kuvaa säätelevät olennaisesti eräät elintapasairaudet, kysymykset elintapoihin vaikuttamisesta ovat monella tavalla esillä julkisissa keskusteluissa. Tietoa on – joskin viime aikojen rasvakeskustelu osoittaa, kuinka sitäkin voidaan eri syistä hämmentää.

Usein kysytään, kenellä on vastuu elintavoista. Ihmisen omaa vastuuta ei kukaan kiistä. Samalla kuitenkin huomautetaan, kuinka ihmisten elintavat – kuten ravinto – ovat voimakkaasti riippuvaisia siitä, mitä on tarjolla ja saatavissa. Tämä on nostanut esille elintarviketeollisuuden, kaupan ja joukkoruokailun vastuun.

Väestön elintapoihin vaikuttavia tekijöitä voidaan säädellä erilaisilla yhteiskunnan päätöksillä. Tupakan ja alkoholin suurten ja yksiselitteisten terveysongelmien vuoksi säätelytoimet voivat olla tiukkojakin – joskin usein poliittisesti kiisteltyjä. Ruokavalio on paljon monitahoisempi asia. Siinä säätely rajoittuu lähinnä elintarviketurvallisuuteen sekä päällysmerkintöihin ja terveysväittämiin. Tosin makeis- ja virvoitusjuomavero on astetta tiukempi keino juuri nuorten lihomisongelman vuoksi.

Ravintoasioissa nouseekin vahvasti esille väestön ja elinkeinoelämän – elintarviketeollisuuden ja kaupan -  vuorovaikutus. Ihmiset sanovat syövänsä paljolti sitä, mitä teollisuus tekee ja kauppa myy. Teollisuus ja kauppa taas sanovat tekevänsä ja myyvänsä sitä, mitä ihmiset ostavat. On muistettava, että myöskään teollisuus ja kauppa eivät ole ihan samassa veneessä. Kauppa on teollisuuden ja kuluttajien välissä.

Kaupan ja teollisuuden toiminnan perustana on tietysti liiketaloudellinen kannattavuus. Samalla elinkeinoelämän täytyy toimia vastuullisesti – ei ainoastaan terveysasioissa, vaan monissa muissa, kuten kuluttajasuojan, ympäristön, eettisyyden ym. suhteen.

Ravintoasioissa Suomessa on tapahtunut pääasiassa hyvin myönteinen prosessi, jossa väestö on omaksunut terveellistä ruokavaliota koskevan sanoman ja elintarviketeollisuus sekä kauppa ovat enenevästi valmistaneet ja markkinoineet tätä tukevia tuotteita. Nämä toimet ovat tukeneet toisiaan ja olleet keskeinen syy suomalaisen kansanterveyden valtavaan paranemiseen viime vuosikymmeninä.

Kun Suomessa on vain kaksi suurta kauppaketjua, on niiden asema, vastuu ja mahdollisuudet kuluttajien ja elintarviketeollisuuden välissä suuri. Niille kuuluukin kiitos terveyttä edistävistä toimista niin teollisuuden kuin asiakkaiden suuntaan. Hyllyllä on jo yli 500 sydänmerkkituotetta. Ja esim. Kesko on monin tavoin välittänyt asiakaskunnalleen terveitä ruokatottumuksia edistäviä tietoja, tarjonnut asiakkailleen arvokkaan Ravintokoodi-palvelun sekä ollut hyvässä yhteistyössä esim. Sydänliiton kanssa.

Pekka Puska on Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen pääjohtaja.
Kuva: Pekka Pajuvirta.

Työhyvinvointi on päivän sana, toisaalta työssä uupuminen puhuttaa. Työssä uupuvat erilaiset väestöryhmät: nuoret naiset ja miehet, vanhemmat vastuullisissa tehtävissä olevat naiset ja monet muut.Erilaiset oppijatovat erittäin alttiita työssä uupumiselle, mikäli heidän tapaansa toimia ja oppia ei ole huomioitu.

Kirjoittaja Airi Valkama on Erilaisten oppijoiden liiton puheenjohtaja.

Työelämän vaatimukset ovat kasvaneet ja työolosuhteet muuttuvat ripeään tahtiin. Kiire on kaikkialla. Kellään ei ole aikaa työnohjaukseen, eikä uusien välineiden käytön tai uusin toimintatapojen perehdyttämiseen. Kiire on ihmisen pahin vihollinen. Jos ei ole aikaa kuunnella tai havainnoida, hyvinvointi on kateissa niin itseltä kuin kanssaihmisiltä.

Työssä voi uupua monella tavalla: ei tule kuulluksi, ei saa tilaisuutta vahvuuksien käyttöön tai työympäristö on täysin sopimaton, eikä käytettävissä ole oikeanlaisia apuvälineitä. Työssä uupuminen voi myös ilmetä monella tavalla: työhaluttomuutena, päänsärkynä tai selkäsairauksina.  Pahimmillaan tilanne johtaa masennukseen.

Jokaisella työpaikalla on ”erilaisia oppijoita”

Erilaisen oppijan taustalla on oppimisvaikeuksia, ja he oppivat, muistavat, tekevät ja hahmottavat asioita eri tavoin. Juuri he ovat erittäin alttiita työssä uupumiselle, mikäli heidän tapaansa toimia ja oppia ei ole huomioitu.
 
He tarvitsevat rauhallisen oppimis- ja työskentely-ympäristön ja rauhallisen sisäänajon uusiin tehtäviin. Työjärjestelyt ja apuvälineet ovat heille usein välttämättömiä. Esimerkiksi hidas kirjoittaja saattaisi tarvita nauhurin, jolla tehdä kokousmuistiinpanot tai tallentaa työtehtävät. Hidas lukija tarvitsisi työpisteeseensä lukevan skannerin ja puhesynteesiin muuttaakseen luettavan tekstin äänimuotoon. Puhuva oikolukuohjelma tulisi tarpeeseen monelle.

Erilaisia oppijoita on väestöstä noin 20 %. Heillä on oppimisvaikeuksista huolimatta erittäin vahvoja osaamisalueita, mutta valitettavasti osa heistä ei pääse koskaan työyhteisöön osalliseksi.

Millainen työpaikka tukee työntekijöiden hyvinvointia?

Työnantajan kannalta on hyödyllistä ja työntekijän kannalta tärkeää, että vahvuudet ja osaaminen saadaan näkyviin ja hyödyntämään työyhteisöä.
 
Miten vahvuudet sitten löydetään? Aikuisopiskelussa käytetään osaamisen tunnistamista ja tunnustamista eli selvitetään henkilön osaamis- ja vahvuusalueet, mutta myös heikoimmat kohdat. Tältä pohjalta opiskelu henkilökohtaistetaan oppijalle sopivaksi.

Minkälainen malli työelämässä pitäisi kehittää osaamisten ja vahvuuksien käyttöön saamiseksi? Löytyisikö tästä aikuiskoulutuksen käyttämästä tunnistamis- ja tunnustamismallista apua?

Henkilökohtaistamisen ja yksilöllistämisen avulla on helppo rakentaa mahdollisimman hyvä työympäristö sekä valita kullekin oikeanlaiset työ- ja apuvälineet. Työtehtävät voidaan suorittaa monella tavalla:  yksin, yhdessä tai tiiminä kuten meillä. Minä olen lukihäiriöinen ja teen paljon kirjoitusvirheitä oikolukuohjelmasta huolimatta. Tiedottajamme tarkistaa tekstini ja vapauttaa minut kirjoittamaan, tuottamaan tekstiä ja sisältöä. Hyvinvoiva työyhteisö on keskusteleva, erilaisuutta arvostava ja huomioiva ja samaan hiileen puhaltava.

Lisätietoa apuvälineistä saa juuri ilmestyneestä ”Apuvälineitä erilaisen oppijan arkeen” –kirjasta.

Airi Valkama on Erilaisten oppijoiden liitto ry:n puheenjohtaja, www.erilaistenoppijoidenliitto.fi.
 

Kiire ja kaaos, nopeat työnjälkeiset illat ja aikapula ovat tuttu juttu meidänkin perheessä. Miten osoittaa perheelle, että heistä välitetään? Teot ja puheet eivät aina kohtaa. Olen löytänyt pulmaan yhden hyvän tavan, marttamaisen teon: leipomisen yhdessä.

Hei me leivotaan! -lähettiläiden Marianne Heikkilän ja Aki Wahlmanin (vas.) kanssa kuvassa Henrik Liimatainen.

Tänään leipomiseen on hyvät mahdollisuudet, kun helppoja reseptejä ja ideoita saa netistä. Ainoa mitä tarvitaan, on halu pysähtyä hetkeksi ja raivata tilaa yhdessä tekemiselle. Leipominen ei vaadi hienoa keittiötä tai viimeisiä varusteita. Vesi, hiiva, sokeri ja suola, öljy ja jauhot riittävät. Ja ihmiset, jotka haluavat tehdä yhdessä ja oppia. Pienillä asioilla voidaan saada aikaan suuria muistoja, yhteenkuuluvuuden tunnetta ja hyvää elämää, joka kantaa aikuisenakin.

Uskon siihen, että yhdessä leipominen on konkreettinen osoitus perheenjäsenten välisestä lämmöstä ja jaetusta tekemisen ilosta. Leipoessa perheenjäsenet voivat kokea onnistumisen iloa lahjakkuudesta riippumatta. Leipominen ja yhteisen ruoan laittaminen on myös yksi parhaita muotoja edistää turvallista ja terveellistä maailmankuvaa sekä toisen arvostamista. Yhteisen ajan antaminen omille perheenjäsenille osoittaa konkreettisesti, että jokaisen osaamista ja osuutta perheessä arvostetaan. Perheenäitinä uskon, että tämä on tärkeä tekijä hyvinvoinnin ja minäkuvan muodostumisessa.

Jos ei kaikista meistä ole pullantuoksuiseksi vanhemmaksi (vaikka moni meistä voi olla pullan tuoksua yhdessä perheen kanssa levittävä), onneksi on isovanhempia, joiden arvoa ei voi väheksyä. Leivontataitojen välittäminen seuraaville sukupolville on minusta erityisen tärkeää. Omat lapseni oppivat isovanhemmilta, joiden Nurmijärvellä sijaitsevaan kodin leivinuuniin menevät niin pullat, sämpylät kuin kakutkin, yhdessä valmistetut. Lastenlasten ja isovanhempien tapaamisiin yhdessä leipominen tuo mukavia elämyksiä, jotka lisäävät läheisyyttä ja luottamusta. Samalla seuraavalle sukupolvelle siirtyy arjen hallintaa lisääviä taitoja ja esimerkiksi suvun jäsenten lempireseptejä.

Ensi vuoden 2011 alusta ruoan hinta nousee. Itse tekeminen on ekoteko, joka säästää rahaa ja nostaa ruoan arvostusta perheessä. Leipä- ja sämpylätaikina toimii erinomaisena piilona, jossa voi hyödyntää tähderuokien käyttöä. Taikinaan voi piilottaa niin puuron ja perunamuusin loput kuin tähteeksi jääneen porkkanaraasteenkin.

Jos pitäisi opettaa vain yksi asia lapsille, se olisi tämä: ruoalla on aina tekijänsä.

Pieni teko, iso mahdollisuus – leipominen. Ja elämä maistuu.

Marianne Heikkilä on Marttaliiton toiminnanjohtaja. Hei me leivotaan! on vuosittainen kampanja, joka innostaa pienet ja suuret jauhopeukalot yhteisten taikinakulhojen äärelle Tänä vuonna valtakunnallista leivontaviikkoa vietetään viikolla 41 (11.10.-17.10.) ja 16.10 on valtakunnallinen leivontapäivä. K-supermarketit ovat mukana Hei me leivotaan! -kampanjassa.

Kun isoisäni piti Lopella kyläkauppaa 1950-luvulla, ei ollut asiakkailla eikä kauppiaallakaan kiire mihinkään. Kaikki olivat tuttuja toisilleen ja kaupanteon lomassa vaihdettiin paikkakunnan kuulumiset. Aukioloajat olivat joustavat: jos ovi oli lukossa, asiakkaat heittelivät kiviä yläkerran asunnon ikkunaan ja kauppias tuli avaamaan kaupan. Vaikka pyjama päällä.

Mikä on muuttunut 60 vuodessa? Lähikauppias tuntee edelleen asiakkaansa ja lähikauppa on edelleen paikka vaihtaa kuulumisia. Uusi teknologia on tuonut myös uusia paikkoja vuorovaikutukseen asiakkaiden kanssa, esimerkiksi Facebook-ryhmän kautta.

Tänä päivänä harva kauppias näyttäytyisi kaupassa pyjama päällään, mutta onneksi se on sallittua asiakkaille. Lähikaupassa voi pistäytyä vaikka aamutakissa papiljotit päässä hakemassa aamun lehdet ja croissantit.
Uskon, että aika moni asiakas haluaa lähikaupasta muutakin kuin tavaraa.

Kun joku henkilökunnasta on pitempään poissa, niin asiakkaat kaipaavat ja kyselevät häntä. Samoin me kaipaamme niitä asiakkaita, joita ei ole näkynyt muutamaan päivään. "Eihän vaan mitään ole sattunut, kun kunto oli heikentynyt viime käynnillä". Toisaalta se on surullista, jos kauppa on ainoa taho, jossa ihmistä kaivataan.

Se luottamus, mitä asiakkaat meille osoittavat jättämällä esimerkiksi kotiavaimensa kassalle odottamaan myöhemmin saapuvia vieraita, on ainutlaatuista. Luottamus menee henkilökohtaiselle tasolle ja on kunnia olla sen arvoinen.
Meidän kauppa on yksi pienimpiä K-kauppoja myymäläpinta-alaltaan, mutta valikoimiltaan ja palvelultaan enemmän kuin lähikauppa. Tavaran määrää tärkeämpi on se, että valikoima on rakennettu asiakkaiden toiveiden mukaan. Jos asiakas tarvitsee lumilapioita, niitä tilataan. Jos asiakas toivoo eläviä rapuja tai erikoiskahveja, niitä hankitaan.

Tänä päivänä kivien heittäminen kaupan ikkunoihin tuo ehkä paikalle virkavallan, mutta ei kauppiasta. Nykyisillä pitkillä aukioloajoilla kauppias ei voi olla koko ajan paikalla, vaan henkilökunta huolehtii suuresta osasta asiakaskontakteista. Lähikauppaan valikoituu usein sellainen henkilökunta, joka välittää aidosti asiakkaistaan.

Kaikenkokoisia kauppoja tarvitaan. Asiakkailla on valtaa päättää kaupan tulevaisuudesta äänestämällä jaloillaan tai autoillaan. Kulmakauppaan astuvat asiakkaat äänestävät lähikaupan säilymisen puolesta ja tekevät samalla joka kerta pienen ympäristöteon.

Kauppias Mikko ”Pikku-Mikko” Länsiluoto toimii kauppiaana K-extra Pietarissa Helsingin Ullanlinnassa. Kauppiasyrittäjyys on Länsiluotojen positiivinen sukuvika jo kolmannessa sukupolvessa.

Suomalaiset kuluttivat viime vuonna yhteensä 86,9 miljoonaa euroa Reilun kaupan tuotteisiin, keskiarvoksi tulee 16,31 euroa per asukas. Se on upea luku, vain sveitsiläiset ja irlantilaiset kuluttivat vuonna 2009 enemmän henkeä kohden laskettuna. Minulta kysytään usein mistä tämä menestys johtuu. Miksi juuri suomalaiset ovat ottaneet Reilun kaupan niin hyvin vastaan?

Syitä on varmasti monia. Siitä, kun Suomi oli maatalousvaltainen maa, on loppujen lopuksi hyvin vähän aikaa, ja suomalaisten on edelleen helppo samaistua kehitysmaiden pienviljelijöiden asemaan. Kuluttajatutkimusten mukaan suurin yksittäinen syy ostaa Reilun kaupan tuotteita on halu tukea kehitysmaiden tuottajia tai olla reilu heitä kohtaan.

Edeltäjäni ovat tehneet erinomaista työtä Reilun kaupan tunnettuuden lisäämiseksi. Nykyisin jo 83 % suomalaisista on nähnyt Reilun kaupan sertifiointimerkin usein tai silloin tällöin (kansainvälisen tutkimuksen mukaan 15 tutkitun maan keskiarvo 59 %). Lisäksi suomalaiset tuntevat hyvin mitä Reilun kaupan merkki tuotteessa tarkoittaa. Ja mikä upeinta: 78 % suomalaisista luottaa Reilun kaupan sertifiointimerkkiin (15 maan keskiarvo 64 %)!

Mutta eniten Suomen huippusijoitus on sen ansiota, että suomalaiset kaupparyhmät haluavat edistää vastuullista kuluttamista ja tarjota asiakkailleen siihen mahdollisuuden. Ruokakesko on määrätietoisesti vaikuttanut Reilun kaupan tunnetuksi tekemiseen Pirkka Reilun kaupan tuotteiden ja laajan Reilun kaupan tuotteiden valikoiman avulla.

Kaikissa Suomen niemennotkoissa ja saarelmissa sijaitsevissa kaupoissa idästä länteen ja etelästä pohjoisimpaan Lappiin on mahdollisuus ostaa Reilun kaupan tuotteita arkisesti, joka päivä. Näin Reilu kauppa on voinut kasvaa, ja näin se voi jatkaa kasvuaan. Kaupan vastuulliset valikoimapäätökset takaavat sen, että pystymme tarjoamaan paremman elämän edellytykset Reilun kaupan myötä jo 1,2 miljoonalle kehitysmaan ihmiselle.

Pirjo Virtaintorppa on Reilun kaupan edistämisyhdistyksen toiminnanjohtaja.

 

Koko maailmantalous on siirtymässä yhä enemmän kohti monimutkaista palveluverkostoa, missä kaupalla on keskeinen osuus. Suomestakin pitäisi tulla kauppakansa tulevaisuuden turvaamiseksi.

 

Voidaanko kauppiaallista taitoa sitten opettaa vai onko se synnynnäistä? Ihmisiä on luonteeltaan hyvinkin kaupallisia ja epäkaupallisia. Kaupasta innostuneille voidaan opettaa monia hyödyllisiä taitoja. Juuri näitä taitoja opetetaan Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun kaupan koulutusohjelmassa.

Aalto-yliopiston kaupan opetus on saanut merkittävää tukea vuosien ajan Kaupan Liitolta. Keskolla ja Aallon kauppakorkeakoululla on monia yhteisiä tutkimusprojekteja menossa, ja Keskon asiantuntijat vierailevat usein luennoilla. Kauppa on nouseva ala myös yliopistokoulutuksessa.

Moni varmaan pohtii, mitä ihmettä Kaupan maisteriopinnoissa opetetaan. Eikö kaupankäynnissä enää riitäkään kauppiaallinen vaisto, prosenttilasku ja muut perinteiset tärkeät valmiudet? Ne ovat toki edelleen välttämättömiä kaikessa kaupankäynnissä, mutta eivät riitä modernin maailmanlaajuisen kaupan verkostojen hallintaan.

Kurkistetaan Kaupan maisteriohjelman sisältöön vuosimallia 2010. Keskeisimmät opintojaksot käsittelevät aiheita 1) kaupan liiketoimintamallit ja markkinointi, 2) kaupan arvoketjun johtaminen, 3) kaupan yhteiskuntasuhteet.

Kursseilla syvennytään teorioiden ja käytännön avulla esimerkiksi seuraaviin aiheisiin: ketjuliiketoimintamallit, vastuullisen johtamisen käytännöt kaupan alalla, kanavakumppanuus kansainvälisillä markkinoilla, kauppiasyrittäjyys, sijoittumissuunnittelu, kaupallisten keskusten turvallisuus jne.

Kauppa on myös kehittyvä tieteenala, jossa voi suorittaa tohtorintutkinnon. Kaupan alan johtajat voivat hioa taitojaan kauppaan keskittyvillä kansainvälisillä johtamiskursseilla.

Kaupan kurssit vetävät hyvin väkeä ja Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulusta valmistuu eteviä moderneja ekonomeja, jotka hallitsevat kauppaa ja markkinointia. Tervetuloa opiskelemaan ja rekrytoimaan!

Eero Kasanen on rahoituksen professori ja Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun johtava dekaani.

Juokseminen, hyppiminen, pelaaminen ja kaikenlainen muu liikkuminen kuuluu hyvään lapsuuteen. Lapsi nauttii varmasti liikkumisesta, kun hän saa tehdä sitä omista lähtökohdistaan ja mielenkiintonsa mukaisesti.

 

Liikunta tarjoaa lapsille upeita hetkiä. Monet meistä muistavat sen hetken, milloin oppi ajamaan pyörällä ilman apupyöriä tai milloin uiminen onnistui ilman aikuisen kannattelua tai kellukkeita. Muistot lapsuuden urheilujoukkueen kilpailuista ja yhdessä olosta ovat ainakin minulla myös niiden kultaisimpien lapsuusmuistojen joukossa. 

Riittävä liikunta on luonnollisesti tärkeää myös lasten hyvän kasvun ja kehityksen kannalta. Uusimpien suositusten mukaan alakouluikäisten lasten tulee liikkua kaksi tuntia päivässä. Valitettavasti vain noin puolet tytöistä ja pojista liikkuu terveytensä kannalta riittävästi.

Lapsille tarjotaan niin paljon muita kiinnostavia tapoja viettää aikaansa, että liikkuminen ei enää kaikkia kiinnosta. Erityisesti ruudun kautta tarjottavat palvelut houkuttelevat lapset pihalta sisälle ja sisällä nämä pelit, tv-ohjelmat ja sosiaalisen median maailmat istuttavat lapset tiukasti paikalleen.

Uudessa tilanteessa meidän aikuisten pitää tarjota lapsille riittävän innostavia ja houkuttelevia vaihtoehtoja ruudun ääressä ”nököttämiselle”. Lasten maailma on tänä päivänä niin moniulotteinen, että yhtä kaikkia lapsia liikuttavaa keinoa ei ole olemassa. Liikkumisen lisäämiseen tarvitaan paljon erilaisia mahdollisuuksia ja monia eri toimijoita asioiden toteuttamiseen.

Lasten liikkumaan innostamisessa vanhemmilla on ratkaiseva rooli. Mitä pienemmistä lapsista on kysymys, sitä isompi meidän vanhempien vaikutus on. Urheiluseurat, koulut ja päiväkodit tarjoavat lapsille parhaimmillaan huikeita liikkumisen ja urheilemisen mahdollisuuksia. Niissä toimivat ihmiset tekevät mittaamattoman arvokasta työtä ja ansaitsevat kaiken mahdollisen tuen omaan työhönsä.

Yhteiskuntavastuunsa kiitettävästi kantavana yrityksenä myös Kesko on omalta osaltaan innostamassa lapsia liikkumaan. Kesko on tehnyt Nuori Suomi ry:n kanssa yhteistyötä yli kymmenen vuotta ja tämän yhteistyön avulla on vuosittain innostettu yli 200 000 lasta liikkumaan.

Teemu Japisson on Nuori Suomi ry:n pääsihteeri. 

Yritysten yhteiskuntavastuusta viestintää on joskus väitetty viherpesuksi. Raporttien varmentajana voin väittää vastaan: ainakin riippumattoman kolmannen osapuolen varmentamista yhteiskuntavastuun raporteista on karsittu pois sellaiset väittämät, joita käytännön tosiasiat eivät tue.

 

Mitä me varmentajat sitten kuulemme asiakkailtamme, miksi varmennus kannattaa? Osa sanoo, etteivät analyytikot muuten usko lukuihin. Joku toteaa sen ryhdistäneen koko raportointiprosessia. Joidenkin palautteessa on tuotu esiin varmennukseen liittyvä kehittämisnäkökulma: varmentaja paitsi varmentaa lukujen oikeellisuutta myös tuo esille yksityiskohtaiset kehittämishavainnot.

Tyypillisiä vuosien varrella kymmenissä varmennusprosesseissa nähtyjä kehittämisalueita ovat konsernitasoisten raportointiohjeiden ja/tai niiden dokumentoinnin puute, ohjeiston keskeneräinen jalkauttaminen koko organisaatioon, kontrollien vähyys tiedonhallintaketjussa, puutteet tietojen konsernitasoisessa yhdistelemisessä sekä raportointiprosessin viime vaiheessa muutosten perille menon varmistaminen raportin eri luonnosversioihin.

Varmennuksen pyytäminen yhteiskuntavastuun raportille osoittaa yritykseltä vakavaa suhtautumista yhteiskuntavastuun tietojen hallintaan ja laatuun. Varmentaja tukee työllään sitä, että raportin tunnusluvut kertovat juuri niistä asioista, joista niiden pitääkin ja että tiedot asioissa onnistumisesta ovat raportissa oikeita ja tarkkoja.

Varmennukset eivät ole yrityksille ilmaisia. Moni yritys miettii, saako varmennuksesta vastinetta sijoitukselle. Toisessa vaakakupissa painaa huoli siitä, että johdolla on oikeaa ja luotettavaa tietoa yhteiskuntavastuun suoritustasosta. Sitä ei voi johtaa, jos sitä ei voi mitata ja siten luotettavasti seurata onnistumisia tavoitteiden saavuttamisessa.

Jos siis huomaat yhteiskuntavastuuraportista ulkopuolisen varmentajan antaman raportin, voit sangen luottavaisin mielin tarttua raporttiin. Ja jos sitä ei siellä ole, voit kysyä syytä sen poissaoloon.

Sirpa Juutinen toimii PricewaterhouseCoopers Oy:n yritysvastuupalveluiden johtajana tukien yrityksiä yritysvastuun kehittämisessä, raportoinnissa, erilaisissa auditoinneissa sekä raporttien varmentamisessa.

WWF:n Earth Hour -tapahtuma pimensi maaliskuun lopussa yli 4 000 kaupunkia. Sadat miljoonat ihmiset painoivat valokatkaisinta tai viettivät pimeää hetkeä jonkun muun järjestämänä.

Suomessa Earth Hour pidettiin vasta toista kertaa, mutta mukana oli jo lähes 90 kuntaa ja kaupunkia, yli 100 oppilaitosta ja yli 500 yritystä. Kesko oli yksi niistä.

Yritysten suuri osallistujamäärä oli minulle iloinen yllätys. Uskon määrän kertovan siitä, että yritykset ovat oivaltaneet, miltä tulevaisuus näyttää. Liiketoiminnasta tulee väistämättä vihreämpää ja kestävämpää, sillä muuten yhteinen planeettamme ei voi säilyä nykyisen kaltaisena. Käytämme jo nyt huomattavasti enemmän luonnonvaroja kuin planeettamme kantokyky sallii ja lämmitämme ilmastoa poikkeuksellisen nopeasti.

Olikin hienoa huomata, että monessa yrityksessä pimentämiskampanjaan osallistuminen nähtiin hyvin positiivisena asiana. Usea yritys järjesti henkilökunnalleen tunnelmallisia Earth Hour -tapahtumia. Moni mukana ollut ravintola tarjoili illallista kynttilän valossa ja joidenkin henkilökunta jopa työskenteli otsalamput päässään.

Vaikka Earth Hour ei ole varsinainen energiansäästökampanja, moni yritys pohti sen johdosta energiankulutustaan. Valaistuksen lisäksi sähkölaitteita ja tietokoneita sammuteltiin ahkerammin ja tarkemmin kuin yleensä. Useat yritykset myös kertoivat kampanjasta ja ilmastoasioista henkilökunnalleen ja asiakkailleen.

Pimeän tunnin ansiosta monessa yrityksessä varmasti huomattiin, että energiansäästö on helpompaa kuin yleensä ajatellaan. Esimerkiksi sähkölaitteiden sammuttaminen yöksi ja lepovirtojen kytkeminen pois päältä ovat pieniä tekoja, joilla on yhteenlaskettuna suuri vaikutus hiilijalanjälkeemme.

Toivonkin, ettemme unohda Earth Houria. Annetaan pimeän tunnin aikana syntyneiden ideoiden kasvaa osaksi joka päivästä toimintaamme. Ja kannustetaan päättäjiä luomaan selkeitä ohjauskeinoja, jotta vähähiilisyyteen voidaan todella alkaa panostaa niin yrityksissä kuin kodeissakin.

Liisa Rohweder on WWF Suomen pääsihteeri.

Miellyttävä shoppailu voi muuttua salapoliisityöksi, jos erehdyt kyselemään myyjältä liikaa.

 

Eksyin eräänä päivänä kenkäkaupan alennusmyyntiin. Löysinkin pian parin kenkiä, jotka olivat paitsi halvat, myös tyylikkäät. Ammattitaitoinen myyjä auttoi iloisesti valinnassa.
 
Tilanne kuitenkin muuttui kun kysyin, mistä voin varmasti tietää, että ostamani kengät eivät ole lapsityövoimalla tuotettuja. Myyjä meni aivan lukkoon, eikä osannut sanoa mitään. Ei myöskään kollega. Lopulta sain sähköpostiosoitteen ulkomaille asiasta vastaavalle johtajalle.
 
Kotiin päästyäni kirjoitin hänelle huolestani ja vastaus tuli pian. Siinä todettiin, että kyseinen yritys hankkii vastuullisesti ja lapsityövoimaa ei käytetä. Piste. Ei sanaakaan standardeista, selvityksistä tai todisteista. Onneksi olen ihmisiin luottavaista tyyppiä.
 
Vaatteissa, kuten monissa muissakin tuotteissa, asiakas on harmillisessa asemassa; tuote on kyllä hieno, mutta et tiedä siitä mitään. Missään ei lue olosuhteita, missä tuote on valmistettu. Ei ihme, että tilaisuutta käytetään hyväksi.

FinnWatch julkaisi äskettäin tutkimuksen, missä kerrottiin suomalaisen yrityksen hankkineen vaatteita Burmasta. Jo vuodesta 1962 jatkuneen sotilasdiktatuurin vuoksi koko maailma on laittanut Burman boikottiin, ja kyseinen yritys kiirehti talkoisiin mukaan: tänä vuonna Burma ei ole enää vaatteiden hankintalistalla.
 
On tietysti mukavaa, että yritykset havahtuvat yhteiskuntavastuuseen viimeistään siinä vaiheessa, kun järjestöt alkavat selvittää niiden tekosia. Luottavaisuudesta huolimatta en usko, että sotilasdiktatuuri tuli 48 vuoden jälkeen yritykselle minään yllätyksenä.
 
Wal-Martin perustaja Sam Walton muotoili kuluttajan vaikutusmahdollisuudet maanläheisesti: ”On vain yksi pomo. Asiakas. Ja hän voi antaa kenkää koko yrityksen väelle, pääjohtajasta alkaen, ihan vain käyttämällä rahansa muualle”.

Walton kasvatti yrityksestään maailman suurimman antamalla pomolle mitä tämä halusi, halpoja hintoja. Jos pomo päättää alkaa vaatia vastuullisesti tuotettuja tuotteita joka käänteessä, takuuvarmaa on, että hän tulee niitä myös saamaan.

 

Juha Ketola on K-supermarket Vääksyn kauppias, jonka sydäntä lähellä ovat Reilu kauppa, luomu ja lähiruoka. Hän on ollut mukana Reilun kaupan puolesta Repu ry:n toiminnassa vuodesta 2000 ja on vuoden 2010 alusta yhdistyksen puheenjohtaja.