Näkökulma on blogi, jossa eri organisaatioiden edustajat ottavat vuorollaan kantaa ajankohtaisiin aiheisiin. Uusi Näkökulma-kirjoitus julkaistaan noin kuukauden välein.
Kirjoituksia voi tarjota osoitteeseen viestinta@kesko.fi. Kirjoituksen enimmäispituus on 2000 merkkiä.
”Sain tänään yllättäen lahjakortin, kun olin palveluohjaajan luona hoitamassa asioita. En saanut sanottua, kuinka tärkeä yllätys on minulle ja kahdelle lapselleni. En halunnut alkaa kyynelehtimään siinä tilanteessa. Olen todella kiitollinen.”
Näin kertoo vähävaraisen lapsiperheen vanhempi Punaiselle Ristille lähettämässään viestissä. Sanoista kuuluu yllätys siitä, että joku tuntematon on nähnyt perheen ahdingon ja halunnut auttaa lahjoittamalla Hyvä joulumieli -keräyksen kautta ruokaa joulupöytään.
Työssämme ruoka-avussa näemme, että köyhyys ja eriarvoisuus korostuvat jouluna. Monelle vähävaraiselle vanhemmalle joulun järjestäminen lapsille on käynyt hintojen noustessa mahdottomaksi. Lapsuuden joulumuistot pienine lahjoineen ja ruokineen ovat kuitenkin meille jokaiselle tärkeitä, sillä ne antavat toivoa.
Siinä, missä monessa perheessä tunnelmoidaan uusien joulureseptien äärellä, osassa kodeista joululahjojen tai suklaarasian hankkiminen ei ole priorisointikysymys, vaan rahaa ei yksinkertaisesti ole. Apua tarvitsevia perheitä on tänä vuonna entistä enemmän, sillä tällä hetkellä Suomessa elää noin 130 000 vähävaraista lasta. Kiihtynyt inflaatio on lisännyt minimibudjetilla elävien lasten määrää. Lapsiperheköyhyyden taustalla on muun muassa työttömyyttä ja yksinhuoltajuutta, mutta yhä useammin pätkätyötä tai osa-aikaista työtä tekevä vanhempi ei pysty tulojen pienuuden vuoksi järjestämään lapsilleen arjen perusasioita.
Hyvä Joulumieli -keräyksen turvin saatu 70 euron lahjakortti ruokakauppaan on monelle vähävaraisen perheen vanhemmalle tervetullut yllätys. Vaikka kyseessä on nimensä mukaisesti lahja, joka ei korjaa lapsiperheköyhyyttä yhteiskunnallisena ongelmana, ruokalahjakortti pelastaa monen lapsen joulun – ja joulumuistot, jotka kantavat aikuisuuteen asti.
Hyvä joulumieli -keräykseen voi osallistua jouluaattoon asti lahjoittamalla keräykseen haluamansa summan esimerkiksi MobilePaylla, tekstiviestitse tai soittamalla keräysnumeroon. Katso lahjoitusohjeet osoitteesta hyvajoulumieli.fi.
Kerätyt varat käytetään vähävaraisille lapsiperheille jaettaviin ruokalahjakortteihin: tänä vuonna Suomen Punainen Risti ja Mannerheimin Lastensuojeluliitto ilahduttavat Hyvä Joulumieli -keräyksen varoin 22 000:ta kotimaan vähävaraista lapsiperhettä. K-ryhmä on yksi keräyksen kumppaneista. Ruoka on välittämistä, ja lahjoitus on osoitus halusta auttaa.
Maaret Alaranta
Sosiaalisen hyvinvoinnin koordinaattori
Suomen Punainen Risti