Näkökulma on blogi, jossa eri organisaatioiden edustajat ottavat vuorollaan kantaa ajankohtaisiin aiheisiin. Uusi Näkökulma-kirjoitus julkaistaan noin kuukauden välein.
Kirjoituksia voi tarjota osoitteeseen viestinta@kesko.fi. Kirjoituksen enimmäispituus on 2000 merkkiä.
Joko näit netissä videon, jossa inhimilliset eläinhahmot takkeineen ja käsilaukkuineen käyttäytyvät huonosti kaupassa? Gorilla jyrää ostoskärryllänsä, piittaamaton kana jättää tervehtimiset ja kohtaamiset sikseen. Ollaan ihmisiksi -kampanjavideo tuli monelle suomalaiselle tutuksi joulu-tammikuussa, kun Kaupan liitto, työ- ja elinkeinoministeriö, Työelämä 2020 -hanke, Palvelualojen ammattiliitto PAM ja Päivittäistavarakauppa ry kampanjoivat yhdessä epäasiallista käytöstä vastaan.
Moni videon verkossa nähnyt tunnisti aiheen ja tunsi kosketuspintaa arkeen. Yhteys välittyi niin verkkokeskusteluissa, some-tykkäyksissä, journalistisen median aiheeseen tarttumisessa kuin kumppanien saamassa suorassa palautteesta.
Arjen yhteyden vahvistaa myös Kaupan liiton viime vuoden lopulla tekemä selvitys, jonka mukaan 63 prosenttia kaupan yritysvastaajista kertoi henkilökunnan nimittelyn ja haukkumisen lisääntyneen. Kuluttajista 30 prosenttia oli törmännyt muiden asiakkaiden häiriköintiin erilaisissa asiakaspalvelutilanteissa, ja heistä 52 prosenttia juuri kaupassa.
Mistä tämä johtuu, moni pohtii. Onko somessa liian usein nähty räävitön käytös siirtynyt kasvokkain viestintään? Tarkoittaako oikeus omaan mielipiteeseen myös oikeutta loukata tai olla törkeä?
Viestintäkampanjan tavoitteena on ollut herätellä kuluttajat miettimään omaa rooliaan niin myyjien kuin muidenkin asiakaspalvelutyötä tekevien työhyvinvoinnin edistämisessä. Tavoitteena on myös kasvattaa positiivista kierrettä, joka kumpuaa työntekijöiden hyvinvoinnista, asiakkaan saamasta hyvästä palvelusta ja lopulta yritysten menestyksestä.
Kampanjan käynnistys sijoitettiin kaupan vuoden ykkössesonkiin, joulunaikaan, joka joskus kiireineen aiheuttaa erityistä stressiä. Keskustelua jatketaan tänä keväänä, sillä aihe ei vanhentunut vähimmässäkään määrin. Yhä tarvitaan enemmän asettumista toisen asemaan. Lisää positiivista kierrettä.
Ollaan ihmisiksi -kampanjavideoihin voit tutustua osoitteessa Facebook.com/ollaanihmisiksikaupassa/
#Ollaanihmisiksi #Vänligtbemött
Pia Pere-Vanhanen
viestintäjohtaja, viestintä, vastuullisuus
Kaupan Liitto