Näkökulma on blogi, jossa eri organisaatioiden edustajat ottavat vuorollaan kantaa ajankohtaisiin aiheisiin. Uusi Näkökulma-kirjoitus julkaistaan noin kuukauden välein.
Kirjoituksia voi tarjota osoitteeseen viestinta@kesko.fi. Kirjoituksen enimmäispituus on 2000 merkkiä.
Suomalaiset ovat voineet ostaa Reilun kaupan ruusuja jo 12 vuotta. Ensimmäiset reilut ruusut lanseerattiin aikanaan K-ruokakaupoissa, ja vuosien varrella ne ovat kasvaneet markkinaosuuksissa mitattuna Suomen suurimmaksi Reilun kaupan tuotteeksi: peräti 40 prosenttia suomalaisissa ruokakaupoissa myydyistä ruusuista tulee Reilun kaupan kukkatiloilta.
Monicah Wangui Kamau työskentelee kenialaisella Reilun kaupan kukkatilalla. Työntekijät ovat päättäneet, että tilalle maksettavat Reilun kaupan lisät käytetään mm. työntekijöiden lasten koulumaksuihin.
Ensimmäiset Reilun kaupan tuotteet ilmestyivät suomalaisten markettien hyllyille vuonna 1999. Yksi ensimmäisistä tuotteista oli Pirkka Reilun kaupan kahvi. K-kauppojen keskeinen rooli Reilun kaupan menestystarinassa ei ole sattumaa. Taustalla on pitkäjänteinen yhteistyö Reilun kaupan merkkiä Suomessa edustavan Reilu kauppa ry:n kanssa.
Reilun kaupan tavoite on, että tuotteet viljellään asiallisissa oloissa ja viljelijät ja työntekijät saavat työstään korvauksen, jolla tulee toimeen. Toimeentulon parantamiseksi Reilussa kaupassa on määritelty takuuhinta, joka viljelijälle on vähintään tuotteesta maksettava. Takuuhinnan päälle maksetaan myös Reilun kaupan lisää, jota käytetään koko yhteisöä hyödyttäviin hankkeisiin.
K-ryhmän Reilun kaupan tuotteiden myynneistä kertyy yli 600 000 euroa Reilun kaupan lisää vuodessa. Näillä varoilla on tuettu ja kehitetty viljelijöiden koulutusta, terveydenhuoltoa, viljelymenetelmiä ja kaupankäyntitaitoja. Reilu kauppa asettaa viljelijöille ja tiloille myös vaatimuksia, joiden toteutumista valvotaan säännöllisesti: työolojen on oltava kunnossa, ihmisoikeuksia tulee kunnioittaa ja myös ympäristön hyvinvointi on huomioitava.
K-ryhmän ja Reilun kaupan yhteistyölle ja kuluttajien reiluille valinnoille on suuri tarve myös tulevaisuudessa. Kuluttajien kiinnostus tuotteiden alkuperää kohtaan on selvästi kasvanut – ja K-ruokakaupoissa tämä ilmiö on huomattu.
Janne Sivonen
toiminnanjohtaja, Reilu kauppa ry
https://reilukauppa.fi/