Näkökulma on blogi, jossa eri organisaatioiden edustajat ottavat vuorollaan kantaa ajankohtaisiin aiheisiin. Uusi Näkökulma-kirjoitus julkaistaan noin kuukauden välein.
Kirjoituksia voi tarjota osoitteeseen viestinta@kesko.fi. Kirjoituksen enimmäispituus on 2000 merkkiä.
Päivi Salminen-Kultanen
T-Median ja Taloudellisen tiedotustoimiston TAT:n Nuoret ja johtaminen -tutkimuksesta käy ilmi, että nuorten mielestä liika kiire laskee esimiehen pisteitä. 95 prosenttia nuorista pitää tärkeänä, että esimies auttaa heitä kehittymään työssään: sparraa, koutsaa ja kuuntelee, rohkaisee työntekijöitä yksilölliseen työskentelyyn ja ideointiin. Myös 87 prosenttia nuorista haluaa, että esimies osoittaa kiinnostusta alaisten tekemisiä kohtaan. 58 prosenttia vastaajista valitsee työtehtävien räätälöimisen oman osaamisen ja kiinnostuksen mukaan kahden tärkeimmän joustavuustekijän joukkoon, ei suinkaan esimerkiksi ulkomaanmatkan sovittamisen töiden väliin. Tämä, jos mikä, vaatii läsnäoloa.
Tärkeimpänä ammatillista kehittymistä edistävänä tekijänä nuoret pitävät kunnollista perehdytystä. Nuoret korostavat avoimissa vastauksissaan, että perehdyttämiseen tulee varata riittävästi aikaa. Myös aktiivisella palautteen saamisella on merkittävä rooli. Palautetta tulisi saada nykyistä paljon enemmän ja monipuolisemmin, työn ohessa spontaanisti ja päivittäin. Mitä enemmän ikää ja kokemusta nuorelle karttuu, sitä useammin hän listaa myös vastuun ja haasteiden antamisen kolmen tärkeimmän kehittymistä tukevan tekijän joukkoon. Pomon silmien ja korvien pitäisi olla paikan päällä havainnoimassa nuoren yksilöllistä kehittymistä.
Kommunikoinnissa nuoret hyödyntävät aktiivisesti tieto- ja viestintäteknologiaa: nopea ja avoin tiedon vaihtaminen on nuorelle tärkeää. Jos pomoa ei näy toimistolla, chattaillaan. Virtuaalinen online-tila ei kuitenkaan nuorten mielestä korvaa esimiehen ja työtovereiden fyysistä läsnäoloa, mutta helpottaa viestintää kiireen keskellä. Meidän esimiesten on silti oikeasti oltava läsnä.
Esimies kantaa suuren vastuun yrityksen työnantajamaineesta. Jos odotukset hyvästä esimiestyöskentelystä eivät täyty, 84 prosenttia nuorista arvioi kertovansa kehnosta johtamisesta eteenpäin tuttavilleen. 94 prosenttia nuorista ilmoittaa, että tuttavalta kuultu tieto huonosta esimiestyöskentelystä vähentää kiinnostusta hakea töihin työnantajalle. Melkein yhtä moni nuorista näkee tällaisen tiedon myös laskevan yrityksen työnantajamainetta. Enemmän työkokemusta kartuttaneet nuoret todennäköisemmin reagoivat kehnoon johtamiseen etsimällä uutta työpaikkaa.
Päivi Salminen-Kultanen on T-Media Oy:n tutkimustoiminnan liiketoimintajohtaja. T-Media julkaisee yhdessä Taloudellisen tiedotustoimiston TAT:n kanssa syyskuun puolessa välissä kolmannen kerran Nuoret ja johtaminen -tutkimuksen, johon vastasi kesäkuussa yli 2 400 lukiolaista, ammattiopiskelijaa, korkeakouluopiskelijaa sekä alle 30-vuotiasta päätoimisesti työssäkäyvää nuorta.