Näkökulma

Ruoasta puhutaan tiedotusvälineissä erittäin paljon. Ihmiset haluavat tietää, mistä ruoka tulee ja millä keinoin se on kasvatettu. Ihmiset tahtovat myös kasvattaa sitä itse – kaupungissakin.

Globaalisti urbaaneja viljelijöitä on satoja miljoonia, eikä ilmiö ole meilläkään uusi. Suomen kaupunkien ruoantuotanto on kuitenkin syytä moninkertaistaa, ja kaupunkiviljelystä on tehtävä yksi kaupunkisuunnittelun kärjistä. Nykyiset viljelypalstat eivät riitä kaikille halukkaille, kuten eivät fossiiliset polttoaineetkaan. Huomispäivän kaavoittaja integroi automaattisesti viljelmät osaksi asumista ja kaupunkielämää siinä missä nykyisin parkkipaikat.

Ympäristöjärjestö Dodo perusti kolme vuotta sitten ensimmäiset kaupunkiviljelmänsä Helsinkiin. Uudessa kaupunkiviljelyliikkeessä on kyse paikallisten ratkaisujen etsimisestä. Tavoitteena on saada kaupunkien puistoihin hedelmäpuita ja hyötykasveja, sekä tuoda kasvimaat keskeiseksi osaksi kerrostalojen pihoja ja kaupunkiarkea. Ruoan kasvattaminen on samalla myös yhteisöjen ja aktiivisen kaupunkilaisuuden kasvattamista.

Kaupunkiviljelyn pidemmän tähtäimen tavoitteena voidaan pitää suljettujen kiertojen luomista eli ulkoisista materiaali- ja fossiilienergianlähteistä riippumattomien viljelmien luomista. Korttelikompostit, -kellarit ja kaupunginosien omat taimikasvattamot voivat olla lähitulevaisuutta, tarvitsemme niitä sopeutumisessa energianiukkuuden aikakauteen. Mutta milloin näemme Suomessa ensimmäisen supermarketin, jonka vihannesvalikoimasta osa on peräisin sen katolta?

Täydellisiä vastauksia täydellisestä urbaanista ravintoketjusta ei vielä ole. On kokeiltava ja kehiteltävä ennakkoluulottomasti, jotta kaupungin marginaalien utopioista rönsyää ruoantuotannon vallankumous.

Kirjoittaja Joel Rosenberg koordinoi ympäristöjärjestö Dodon kaupunkiviljelytoimintaa, joka sai vuonna 2010 Keskon kestävän kehityksen palkinnon ja vuonna 2011 Helsingin kaupungin ympäristöpalkinnon. Lue lisää: Kaupunkiviljely.fi.