Näkökulma on blogi, jossa eri organisaatioiden edustajat ottavat vuorollaan kantaa ajankohtaisiin aiheisiin. Uusi Näkökulma-kirjoitus julkaistaan noin kuukauden välein.
Kirjoituksia voi tarjota osoitteeseen viestinta@kesko.fi. Kirjoituksen enimmäispituus on 2000 merkkiä.
Suomessa Earth Hour pidettiin vasta toista kertaa, mutta mukana oli jo lähes 90 kuntaa ja kaupunkia, yli 100 oppilaitosta ja yli 500 yritystä. Kesko oli yksi niistä.
Yritysten suuri osallistujamäärä oli minulle iloinen yllätys. Uskon määrän kertovan siitä, että yritykset ovat oivaltaneet, miltä tulevaisuus näyttää. Liiketoiminnasta tulee väistämättä vihreämpää ja kestävämpää, sillä muuten yhteinen planeettamme ei voi säilyä nykyisen kaltaisena. Käytämme jo nyt huomattavasti enemmän luonnonvaroja kuin planeettamme kantokyky sallii ja lämmitämme ilmastoa poikkeuksellisen nopeasti.
Olikin hienoa huomata, että monessa yrityksessä pimentämiskampanjaan osallistuminen nähtiin hyvin positiivisena asiana. Usea yritys järjesti henkilökunnalleen tunnelmallisia Earth Hour -tapahtumia. Moni mukana ollut ravintola tarjoili illallista kynttilän valossa ja joidenkin henkilökunta jopa työskenteli otsalamput päässään.
Vaikka Earth Hour ei ole varsinainen energiansäästökampanja, moni yritys pohti sen johdosta energiankulutustaan. Valaistuksen lisäksi sähkölaitteita ja tietokoneita sammuteltiin ahkerammin ja tarkemmin kuin yleensä. Useat yritykset myös kertoivat kampanjasta ja ilmastoasioista henkilökunnalleen ja asiakkailleen.
Pimeän tunnin ansiosta monessa yrityksessä varmasti huomattiin, että energiansäästö on helpompaa kuin yleensä ajatellaan. Esimerkiksi sähkölaitteiden sammuttaminen yöksi ja lepovirtojen kytkeminen pois päältä ovat pieniä tekoja, joilla on yhteenlaskettuna suuri vaikutus hiilijalanjälkeemme.
Toivonkin, ettemme unohda Earth Houria. Annetaan pimeän tunnin aikana syntyneiden ideoiden kasvaa osaksi joka päivästä toimintaamme. Ja kannustetaan päättäjiä luomaan selkeitä ohjauskeinoja, jotta vähähiilisyyteen voidaan todella alkaa panostaa niin yrityksissä kuin kodeissakin.
Liisa Rohweder on WWF Suomen pääsihteeri.