Kaupan tekijä

Trendejä, ilmiöitä, palvelua ja arjen neuvoja, jotta kaupassa olisi kiva käydä.

Oman näköinen tukku jokaiselle asiakkaalle

Mika Halmesmäki | 27.06.2019

Kaupan alalla yrityksen menestys syntyy tekemällä sellaisia asioita, joita sen asiakaskunta haluaa. Tämän luulisi olevan itsestäänselvyys, mutta useat esimerkit historiassa ovat näyttäneet, ettei niin ole: moni liiketoiminta on kuihtunut, kun asiakaskunnan tarpeita ja odotuksia sekä niissä tapahtuvia muutoksia ei ole tunnistettu.

Kesprossa on viime vuosina panostettu vahvasti asiakasymmärryksen kehittämiseen. Kesprolaiset ovat käyneet työharjoittelussa asiakkaiden luona ja palvelumuotoilun keinoin olemme kartoittaneet kuinka voimme onnistua paremmin erilaisissa tilanteissa. Näiden lisäksi olemme toteuttaneet useita laajoja asiakastutkimuksia, joiden pohjalta olemme kartoittaneet erilaisten asiakkaiden erikoistarpeita – paitsi valikoiman, myös kokonaisvaltaisemman liiketoiminnan kehittämisen avun osalta. Uudistumme ja osaamme toimia vuosi vuodelta yhä paremmin asiakkaidemme ehdoilla, kun jokainen kesprolainen ymmärtää millaisia asiakkaamme ja näiden arki ovat.

Foodservice on kasvubisnes, kun ulkona syömisen trendi alati kasvaa. Suomessa nykyisen markkinan koko on kaksinkertaistettavissa, jos verrataan markkinan kokoa moneen muuhun maahan. Jotta alan kasvun kelkassa pysyy mukana, on haettava koko ajan ymmärrystä siitä, miten ala kehittyy ja miten sitä voi kehittää.

Suomessa lukuisat huippuunsa erikoistuneet erikoistukut ovat pitkään hallinneet syvintä asiakasymmärryksen tasoa. Näiden erikoistukkujen ykkösvahvuus ovat asiakkaille räätälöidyt palvelut. Olen vahvasti sitä mieltä, että juuri palveluissa lepää foodservice-alan kasvun avaimet Suomessa: asiantuntevan kumppanin tarjoaman tuen avulla ravintolat ja kahvilat pystyvät kehittämään liiketoimintaansa ja kasvamaan. Jotta Kespro voi olla parempi kumppani asiakkailleen, myös meidän on keskityttävä yhä enemmän rakentamaan liiketoimintaamme mahdollisimman monipuolisen palvelutarjooman ympärille.

Olemmekin tuoneet asiakkaillemme lukuisia uusia palveluja viime vuosina. Suomalaisten pientuottajien tuotteita tarjoava Pientuottaja-konseptimme oli asiakkaiden toivoma työkalu, jonka loimme asiakastarpeiden perusteella.

Toinen konkreettinen esimerkki uusien palvelujen kehittämistyöstä kiteytyy Foodstereissa. Vuonna 2017 Kespro lanseerasi tuotekehityskeittiö Foodsterin, jossa asiakkaiden kanssa tehdään yhdessä konsepti- ja tuotekehitystä. Foodsterissa Kespro pystyy omaa ammattitaitoaan sekä trendi- ja markkinadataa hyödyntämällä tuomaan asiakkaidensa tuotekehitystyöhön todellista lisäarvoa. Tällä hetkellä Foodsteri löytyy Oulusta, Lahdesta ja Helsingistä. Positiivinen vastaanotto näkyy kysynnässä: varauskirjat ovat olleet lähes järjestään täynnä. Kiinnostus todentaa, että tämän tyyppiselle palvelulle on ollut tarvetta.

Annan vielä kolmannen esimerkin palveluidemme kehittämisestä. Asiakkaidemme tarpeita tutkimalla ymmärsimme kuinka tuoreus ja laatu merkitsevät heille yhä enemmän. Niinpä päätimme kasvattaa tuoretuotteisiin erikoistuneita palvelujamme. Viime vuonna Kesproon liittyivät perinteiset ja arvostetut erikoistukut Kalatukku E. Eriksson ja Reinin Liha. Kespron osana yritykset ovat jatkaneet toimintaansa itsenäisesti, ja niiden tuotteita on tuotu tarjolle vähitellen lähes kaikkialle Suomeen. Samaan aikaan monelle ravintolatoimijalle yhtä lailla keskeisten hevituotteiden valikoimaa on kehitetty.

Kerroimme toukokuun alussa, että olemme sopineet ostavamme Heinon Tukku Oy:n perheyhtiö Tukkuheino Oy:ltä ja henkilöomistajilta.* Yhtä lailla tässä taustalla on tavoitteemme tarjota asiakkaillemme yhä kattavampia ja laadukkaampia palveluita. Maineikkaassa Heinon Tukussa on yli sata vuotta kokemusta asiakkaiden erinomaisesta palvelusta. Tavoitteena on lähteä rakentamaan asiakkaidemme, tavarantoimittajiemme ja muiden sidosryhmiemme kanssa uudenlaista foodservice-alan palveluyritystä, jossa palvelut räätälöidään entistä tiiviimmin asiakkaan liikeidean ja tarpeiden mukaisesti.

Kespron asiakkaat ovat suurimmaksi osaksi pieniä yhden ravintolan tai kahvilan kokoisia yrityksiä. Näissä yrityksissä palvelutarve vaihtelee paljon, sillä jokainen ravintola ja kahvila on erilainen. Kespron visiossa on tarjota jokaiselle asiakkaalle omanlaisensa tukku.

Mika Halmesmäki
Johtaja
Kespro

* Kaupan toteutuminen edellyttää Kilpailu- ja kuluttajaviraston hyväksyntää sekä kaupan muiden ehtojen toteutumista. Kaupan ennakoidaan toteutuvan vuoden 2019 aikana.

Takaisin ylös