Kaupan tekijä

Trendejä, ilmiöitä, palvelua ja arjen neuvoja, jotta kaupassa olisi kiva käydä.

Kehitämme yhdessä – tulevaisuuden tukun rakentaminen jatkuu

Mika Halmesmäki | 21.10.2019

Viime vuosina olemme kehittäneet paljon toimintaamme ja palvelujamme Kesprossa. Olemme saaneet paljon aikaan, mutta toisaalta vauhdilla edennyt kehityksemme on saattanut mietityttää monia, varsinkin tämän vuoden aikana.

Kesän ja alkusyksyn aikana olemme keränneet ajatuksia asiakkailtamme, kumppaneiltamme ja muilta sidosryhmiltä, miten kehittää tukkutoimintaa yhä edistyksellisemmäksi. Lämmin kiitos niistä. Palautteen ansiosta osaamme tulevina vuosina toimia yhä paremmin asiakkaidemme ja kumppaniemme ehdoilla.

Palautteissa esiin nostetut kehitysteemat määrittävät jatkossa yhä tarkemmin liiketoimintamme kehitystyötä: meidän tulee kehittää digitaalisia palveluitamme, kuten tilaus- ja logistiikkajärjestelmiämme tehokkaammiksi ja erilaisia tarpeita paremmin tukeviksi. Digikehitys tuo Suomen foodservice-alan laajimman valikoiman tuotteet saataville ja toimitettaviksi lähes kellon ympäri. Digitaalisuus ei poista tarvetta kohtaamisille kasvokkain, siksi jokaisella asiakkaallamme on jatkossakin henkilökohtainen yhteyshenkilö. Vastuullisuus on yhä merkittävämpi hankintaamme ohjaava tekijä ja sen merkitys asiakkaidemme ja kumppaniemme parissa vain korostuu.

Foodservice-alalla erilaiset asiakkaiden tarpeet vaativat palveluiden räätälöintiä entistä tarkemmin, jotta palvelut saadaan skaalattua jokaisen asiakkaan tarpeisiin. Haluamme jokaisen asiakkaan voivan lähestyä Kesproa ”Minun tukkuni” -ajatuksella. Ulkona syömisen kasvaessa myös räätälöinnin tarve kasvaa ravintoloiden ja kahviloiden erilaistuessa. Kuluttaja ovat yhä tiedostavampia, samalla ravintoloitsijoiden odotukset ja vaatimukset tukkupalveluja kohtaan kasvavat.

Toivomme palautetta myös jatkossa. Tulevaisuuden tukun rakentaminen onnistuu tiiviillä yhteistyöllä ja vuorovaikutteisella palautteella. Yhdessä tekemällä rakennamme Suomeen yhä parempia tukkupalveluja ja kehitämme suomalaista ulkona syömisen kulttuuria.

Mika Halmesmäki
Johtaja
Kespro

Takaisin ylös