77 uutista ja tiedotetta
Premium burgerit ovat olleet ilmiö jo vuosia, ja suomalaiset ovatkin tottuneet saamaan niihin ainekset omasta lähikaupastaan. Nyt kotikokkien sydämet ja ostoskorit on valmis valloittamaan Pups, joka tarjoaa tuotteet erityisen laadukkaiden hot dogien valmistukseen. Sarjan takana on Pups Hot Dogs & Fries -yrityksen perustaja Ossi Lahtinen, joka on suunnitellut sarjan tuotteet yhdessä Akseli Herlevin kanssa. Miehet ovat ravintolayrittämisen lisäksi tunnettuja muun muassa Burgerimiehet-ohjelmastaan.
Media22.03.2024 08.05
K-ryhmän kyselytutkimuksen mukaan valtaosa pitää omaa kassia mukana ruokakaupassa, mutta kauppareissun yllättäessä ostokset kuljetetaan muovikassissa. Suomessa kulutettavien muovikassien määrää pyritään vähentämään muovikassisopimuksella, johon myös K-ryhmä on sitoutunut. Lapsiperheet ostavat eniten muovikasseja, kun taas eläkeläiset ovat ahkerimpia oman kassin käyttäjiä. Tärkeimmäksi syyksi ottaa oma kassi mukaan koettiin ympäristöystävällisyys.
Vastuullisuus, Yritys, Media21.03.2024 07.35
Perinteiset ruuat pitävät pintansa pääsiäispöydässä. Karitsaa on tarjolla monessa muodossa. Suklaa maistuu suomalaisille – pääsiäisenä myydään pari miljoonaa sesonkisuklaata. Perinteisten yllätysmunien rinnalle ovat nousseet erilaiset täytemunat. Suklaamunien ja -pupujen myyntihuippu osuu palmusunnuntaita edeltäviin päiviin.
Media19.03.2024 10.30
Pääsiäinen aloittaa kevään, ja se näkyy juhlapöydässä raikkautena ja värien käyttönä. K-Ruoan reseptidata kertoo, että suosikkiresepteistä löytyy pääsiäisenä sekä perinteitä että uutuuksia. Tämän pääsiäisen hitiksi ennustetaan täytettyjä suklaamunia ja sitruunatiramisua.
Media15.03.2024 12.07
Suomen Reilu kauppa on käynnistänyt yhteistyössä yritysten kanssa pilottihankkeen, jossa on mukana koko luonnonmarja-alan toimitusketju. Pilotin tavoitteena on luoda luonnonmarjoille paikalliset sertifiointikriteerit, joilla pyritään ratkomaan marjanpoiminnan haasteita Suomessa. Reilu kauppa työskentelee nyt ensimmäistä kertaa kotimaisten tuotteiden kriteerien parissa. Pilotilla haetaan vaikuttavuutta jo tulevan kesän poimintakaudeksi.
Vastuullisuus, Yritys, Media07.03.2024 07.45
K-Ruoka-sovelluksessa on nyt uusi ominaisuus: vitamiinilaskenta. Se näyttää, sisältävätkö K-Plussa-kortilla tehdyt ruokaostokset tarpeeksi yleisimpiä vitamiineja. Ominaisuus on ainutlaatuinen suomalaisen sovelluskehityksen rintamalla ja monipuolistaa jo aiemmin sovelluksesta löytyneitä 12 terveellisen ravinnon suositusta.
Vastuullisuus, Media04.03.2024 07.02
K-RAUDAN LEHDISTÖTIEDOTE 22.2.2024 Koronapandemian käynnistämä mökkeilybuumi ja energiamarkkinoiden heilahtelut ovat kasvattaneet puukiukaiden suosiota.
Media22.02.2024 07.45
Oululainen Ruskon K-Citymarket on saanut vuoden 2024 leipäkaupan palkinnon. Tunnustuksen jakaa Suomen Leipuriliitto ry, joka painottaa valinnassaan muun muassa kaupan leipäosastoa kokonaisuutena sekä paikallisten leipomotuotteiden tarjontaa.
Yritys, Pohjois-Suomi, Media20.02.2024 13.00
Lahdessa sijaitsevan Launeen K-Citymarketin kokonaisuudistus on alkanut. Laaja remontti valmistuu arviolta marraskuussa. Kauppa pysyy auki asiakkaille koko remontin ajan.
Yritys, Media, Etelä-Suomi20.02.2024 06.30
Alennetut K-Menu-tuotteiden hinnat ovat astuneet voimaan tänään. Hinnanalennukset entiseen verrattuna ovat keskimäärin 5 prosenttia. Noin 200 tuotteen K-Menu-sarja kattaa arjen edulliset perustuotteet ja sen kysyntä on viime vuosina kasvanut, esimerkiksi viimeisen puolen vuoden aikana K-Menu-tuotteiden myynti on kasvanut 30 prosenttia. Nyt tehtyjen hinnanalennusten lisäksi K-ryhmässä on laskettu viimeisen puolen vuoden aikana yli 4 000 eri päivittäistavaratuotteen hintaa.
Media14.02.2024 08.15