Uusi tierumpu ja kunnostustyöt Pölkkyojalla Jyväskylässä mahdollistavat aiempaa paremman kasvuympäristön uhanalaisille taimenille

Jyväskylässä kunnostettiin Pölkkyojaa torstaina 13.8. K-ryhmän ja WWF:n K-Kalapolut-yhteistyönä. Uponorin yhteistyössä Onnisen kanssa lahjoittama tierumpu korvasi vanhan rummun, mikä parantaa vaelluskalojen kulkua. Lisäksi purouoman kunnostukset mahdollistavat paremman elinympäristön uhanalaisille taimenille.

K-ryhmä ja WWF kunnostivat yhteistyökumppaneiden kanssa Jyväskylän Pölkkyojaa, missä vanha tierumpu on haitannut kalojen ja muiden vesieliöiden liikkumista uomassa. Pölkkyoja laskee ensin Vispiläjokeen ja yhdistyy lopulta Päijänteeseen.

Pölkkyoja saa alkunsa pohjavesialueella, ja sen vuoksi puro voi tarjota hyvän kasvuympäristön taimenille etenkin kesäisin.

”Lohikalat suosivat viileää vettä, ja viime vuosina hyvin lämpimät jaksot ovat paikoin aiheuttaneet haittaa taimenkannoille. Jos vedet lämpenevät kesällä, niin kalat voivat hakeutua pääuomasta puroon viileämpään veteen”, WWF:n suojeluasiantuntija Olli Sivonen kertoo.

Uusi tierumpu parantaa vaelluskalojen kulkua

Pienet purot ja joet ovat täynnä kalojen vaellusta ja kutemista haittaavia esteitä, kuten tierumpuja. Pölkkyojalla taimenten liikkumisen estänyt rumpu vaihdettiin uuteen ja isompaan, joka mahdollistaa entistä rumpua paremmin kalojen kulun. Rumpu myös asennettiin syvemmälle uomaan. Uuden tierummun Pölkkyojalle lahjoitti Uponor yhteistyössä Onnisen kanssa.

”Lähdimme mielellämme mukaan tähän yhteistyöhön korjaamaan uhanalaisten vaelluskalojen kulkuestettä, kun tilaisuus tarjoutui”, toteaa Uponor Infraa edustava tuotepäällikkö Tomi Kurhinen.

Keskon rakentamisen ja talotekniikan kaupan tuotelinjajohtaja Jani Kakko jatkaa:

”Meillä on kaksi esimerkkiä tierummuilla tehdyistä kalapolkuratkaisuista, nyt Jyväskylässä ja viime kesänä Hollolassa. Me Onnisella haluamme jatkossakin saattaa yhteen tierumpuja valmistavat tavarantoimittajamme niin K-Kalapolut-yhteistyön tekijöiden kuin paikallisten tienhoito- ja vesiensuojeluyhdistysten kanssa. Pienillä teoilla ja valinnoilla saadaan aikaan isoin vaikutus.”

Tierummun toimittaneiden Uponorin ja Onnisen edustajat osallistuivat kunnostustyöihin. Vasemmalla Uponor Infraa edustava tuotepäällikkö Tomi Kurhinen ja oikealla Keskon rakentamisen ja talotekniikan kaupan tuotelinjajohtaja Jani Kakko.

Myös WWF:n asiakkuuspäällikkö Juuso Lautiainen iloitsi yhteistyömahdollisuudesta.

”On erittäin hienoa, että yritykset näkevät tuotteidensa mahdollisuudet parantaa ympäristön tilaa konkreettisin tavoin. Pölkkyojan uuden rummun lahjoituksella vaelluskalojen liikkumismahdollisuudet vesistössä laajenevat ja taimenellekin avautuu lupaava elinympäristö. Yhteistyöllä saamme aina enemmän aikaan”, Lautiainen sanoo.

Paikalliset K-kauppiaat mukana kunnostustöissä

’’K-kauppiaina vastuullisuus on meille tärkeä arvo ja haluamme olla osaltamme edistämässä villikalojen ja luonnon monimuotoisuuden säilymistä. Tämä kyseinen kunnostuskohde on hieno esimerkki siitä, kuinka voimme korjata infrastruktuuria luonnolle sopivaksi sekä ehkäistä haittoja eläinten luontaiselle liikkumiselle ja elinolosuhteille’’, kertovat kunnostuksiin mukaan lähteneet K-Supermarket Länsiväylän kauppiaat Miia ja Mika Sarestie.

K-Supermarket Länsiväylän kauppias Miia Sarestie urakoi mukana Pölkkyojan kunnostuksissa.

K-Kalapolut-yhteistyön neljäs kausi uhanalaisten vaelluskalojen hyväksi käynnistyikesäkuussa, kun aiemmilla kausilla kunnostetuissa kohteissa tehtiin pienpoikastarkkailua. Kesän ajan on keskitytty pienimuotoisiin kunnostuksiin ja koronatilanteen salliessa pyritään järjestämään talkoita syys-lokakuussa ennen taimenen kudun alkamista.

Takaisin ylös