Uusi tierumpu auttaa merkittävästi alkuperäisen taimenkannan luontaista liikkumista ja lisääntymistä Porvoonjoen latvavesillä Hollolassa

WWF, K-ryhmä ja Porvoonjoen vesien- ja ilmansuojeluyhdistys ry järjestivät lauantaina 3.8. Hollolan Ylösjoen varrella talkoot, joissa kunnostettiin lisääntymispaikkoja alkuperäiseksi todetulle taimenkannalle. Aiemmin taimenien kulun estäneet tierummut vaihdettiin erikoisvalmisteiseen tierumpuun, minkä ansiosta taimenkanta pääsee nyt liikkumaan esteettömästi ja vahvistumaan Hollolassa. Rummun lahjoitti Pipelife Finland yhteistyössä Onnisen kanssa.
Talkootöihin osallistuivat erikoisvalmisteisen tierummun toimittaneiden yritysten edustajat. Vasemmalta: K-ryhmän hankinta- ja vastuullisuusjohtaja Antti Auvinen, tuotelinjajohtaja Jani Kakko ja Talokaivo Oy:n myynti-insinööri Heikki Vihtonen.

Kuvat: Ville Rinne

Suomen vaelluskalat ovat uhanalaisia, koska pienet puromme ja jokemme ovat täynnä kalojen vaellusta ja kutemista merkittävästi hankaloittavia esteitä. Uhanalaiset taimenet eivät ole pitkään aikaan päässeet kutemaan Ylösjoen varrelle, koska tierummut ovat estäneet niiden vapaan nousun kutupaikoille. Lauantaina järjestetyissä K-Kalapolut-talkoissa asiaan saatiin muutos.

”Työskentelimme jokireitin keskivaiheilla, josta joki etenee kohti Porvoonjokea. Koneellisen kunnostuksen lisäksi muokkasimme käsityönä uuden tierummun ylä- ja alaosaa niin, että kalat pääsevät esteettä kulkemaan kutupaikoilleen. Tämä luo hyvät edellytykset alkuperäiseksi todetun taimenkannan vahvistumiselle Hollolassa”, sanovat talkoita ohjanneet WWF Suomen virtavesiasiantuntija Manu Vihtonen ja Vesiensuojeluyhdistyksen vesistötalkkari Sampo Vainio.

Luontoystävällisille innovaatioille kysyntää

Uuden tierummun virtaus pyrkii jäljittelemään luonnontilaista puroa. Myös tierummun toimittaneiden Pipelife Finlandin ja Onnisen edustajat osallistuivat talkootöihin.

”On hienoa, että pääsimme mukaan tähän K-Kalapolut-kohteeseen toimittamaan kalaystävällisen, erikoisvalmisteisen tierummun. Toivomme, että täällä tehty tierummun uusiminen toimii esimerkkinä muissakin kohteissa, ja teemme mielellämme yhteistyötä jatkossakin paikallisten tienhoito- ja vesiensuojeluyhdistysten kanssa”, sanovat itsekin talkoopäivänä lapion varteen tarttuneet K-ryhmään kuuluvan Onnisen tuotelinjajohtaja Jani Kakko ja Pipelife Finlandia edustava Talokaivo Oy:n myynti-insinööri Heikki Vihtonen.

Myös kahluusaappaisiin hypännyt WWF:n asiakkuuspäällikkö Juuso Lautiainen (kuvassa vasemmalla) oli innoissaan uudenlaisesta yritysyhteistyöstä.

”Yritysten rooli ja mahdollisuudet ympäristöongelmien ratkaisemisessa kasvavat, ja tämä yhteistyö on siitä todella hieno ja konkreettinen esimerkki. Hollolaan lahjoitettu tierumpu edustaa sellaisia innovaatioita, joille on kysyntää myös luontokappaleiden puolelta. Taimenet varmasti kiittävät”, hän hehkutti.

Paikalla parikymmentä talkoolaista

Talkoovahvuutena nähtiin K-Supermarket Okeroisten kauppias Mikko Artima.

’’Lähdin mielelläni mukaan talkoisiin parantamaan vaelluskalojen luontaisia lisääntymismahdollisuuksia. Kohde sijaitsee asuinpaikkani läheisyydessä ja on siksi minulle erityisen tärkeä. Olen ylpeä siitä, että Kesko ja me K-kauppiaat olemme mukana kantamassa yhteiskunnallista vastuuta myös kaupan ulkopuolella tapahtuvista asioista”, kommentoi Mikko Artima.

Kun Johannes Hautamäki (kuvassa yllä) kuuli K-Kalapolkujen rantautuvan Hollolaan, oli itsestään selvää, että hän lähtee mukaan talkoisiin. Johannes on kotoisin 143 kilometrin pituisen Porvoonjoen toisesta ääripäästä Porvoon seudulta, harrastaa kalastusta ja työskentelee kalamestarina K-Supermarket Hollolassa.

"K-Kalapolut on äärimmäisen vastuullista työtä ja päänavaus nousuesteiden poistolle. Olen seurannut K-Kalapolut-työtä jo alusta lähtien eli vuodesta 2017. Kutusoraikkoja tehdessä pääsee konkreettisesti edistämään luonnon monimuotoisuutta", Johannes sanoo.

Toista kertaa K-Kalapolut-talkoissa ollut Tarmo Lonka (kuvassa yllä) harrastaa myös kalastusta ja ajoi Hollolaan Kouvolasta asti.

"Kalastusharrastukseni myötä olen tajunnut, miten uhanalaisia kalakantamme ovat. Talkoilu on mukavaa ja leppoisaa työtä, ja samalla saa lisää tietoa vesistöistä ja niiden kunnostuksesta. Olen miettinyt, että voisin jossain vaiheessa tehdä itsekin kunnostustöitä ja käydä esimerkiksi kalastuksenvalvontakurssin", Tarmo sanoo.

Katso videolta talkootunnelmia


Oliko sisältö hyödyllinen?
KYLLÄ
EI

Takaisin ylös