K-ryhmä pilotoi uutta tapaa hyödyntää aurinkoenergiaa: K-Supermarket Hertan aurinkopaneelit asennetaan kaupan julkisivuun

Rakennusten julkisivuja on hyödynnetty aurinkopaneelien asennukseen toistaiseksi vähän, mutta yleistyessään malli avaisi mahdollisuuden lisätä aurinkovoiman tuotantoa Suomessa. K-Supermarket Hertta Helsingissä saa aurinkopaneelit julkisivuunsa lokakuussa.
Kuvat: Julius Konttinen

Pitkien ja valoisien kesäpäivien ansiosta Suomessa on aurinkoa vuositasolla lähestulkoon saman verran kuin etelämmässä sijaitsevissa Saksassa tai Tanskassa. Koska aurinko paistaa pohjoisilla leveysasteilla talvella erittäin matalalla, tarjoaa sijaintimme meille mahdollisuuden hyödyntää aurinkopaneeleita perinteisten kattojen lisäksi myös rakennusten julkisivuissa.

”Julkisivujen hyödyntäminen aurinkovoiman tuotantoon on hyvä mahdollisuus kaupoissa, toimistoissa ja julkisissa rakennuksissa. Seinäpaneelit tuottavat hyvin varsinkin kirkkaina kevättalven päivinä, jolloin aurinko ja lumen heijastus lisäävät valon säteilyä paneeleihin ja saa ne tuottamaan paremmin. Julkisivuasennusten etuna on myös se, ettei lumen kasautuminen aiheuta ongelmia”, sanoo K-ryhmän vastuullisuusjohtaja Matti Kalervo.

Kaikki K-Supermarket Hertan käyttämä sähkö on uusiutuvaa

Ilmastonmuutoksen hillintä edellyttää, että etsitään uusia tapoja tuottaa uusiutuvaa, päästötöntä energiaa. K-ryhmä investoi vahvasti aurinkovoimaan ja on 32 aurinkovoimalallaan Suomen suurin aurinkovoiman tuottaja.

Helsingin Herttoniemessä sijaitsevan K-Supermarket Hertan julkisivuun on asennettu 140 aurinkopaneelia, joiden teho on 43,4 kWp ja tuottoarvio 30 MWh vuodessa.

”Aurinkovoima on hyvä, uusiutuva energiamuoto kaupan sähkön lähteeksi. Aurinkovoimalamme tuotanto on suurimmillaan kesällä, jolloin myös käytämme eniten sähköä kaupan jäähdyttämisessä ja kylmälaitteissa. Kesäaikaan aurinkovoimalamme tuotannolla pystytään likimain kattamaan ilmanvaihtojärjestelmämme vaatima sähkö”, sanoo K-Supermarket Hertan kauppias Markus Ranne.

Oman aurinkovoimalansa lisäksi Hertta käyttää Keskon toimittamaa 100 % uusiutuvaa sähköä. Kaikki Keskon hankkima sähkö K-kauppoihin ja muihin Keskon kiinteistöihin on ollut 100 % uusiutuvaa sähköä vuodesta 2017 alkaen.

Uusia aurinkovoimaloita suunnitteilla

K-Supermarket Hertan aurinkovoimala on K-ryhmän 32:s. Lokakuussa valmistuu aurinkovoimala myös K-Supermarket Hankoon ja rakenteilla ovat voimalat K-Citymarket Raumaan, K-Citymarket Mäntsälään ja K-Citymarket Ruskoon.

”Olemme tehneet linjauksen, että kaikkiin merkittävimpiin rakennuttamiimme uusiin kauppoihin tulee aurinkovoimala. K-Supermarket Hertasta saatujen kokemusten pohjalta kartoitamme myös mahdollisuuksia hyödyntää julkisivun aurinkopaneeleita muissakin kaupoissamme”, Kalervo kertoo.

Takaisin ylös