Kesko Oyj luovuttaa hallussaan olevia omia osakkeita

Kesko Oyj:n hallitus on päättänyt toteuttaa varsinaisen yhtiökokouksen 26.3.2024 päätöksen maksaa noin 30 % hallituksen jäsenten vuosipalkkioista yhtiön B-osakkeilla siten, että osakepalkkio-osuus maksetaan käyttäen yhtiön hallussa olevia B-osakkeita.

Luovutettavien osakkeiden lukumäärä on yhteensä 7 789 B-osaketta, ja se vastaa yhtiökokouksen päätöksen mukaisesti noin 30 %:a kunkin hallituksen jäsenen vuosipalkkiosta 23.4.2024 päätöskurssilla laskettuna. Osakkeiden luovuttaminen toteutetaan yhtiökokouksen päätöksen mukaisesti vuoden 2024 ensimmäistä vuosineljännestä koskevan osavuosikatsauksen julkistamisen jälkeisenä arkipäivänä. Yhtiökokouksen päätöksestä on kerrottu aikaisemmin pörssitiedotteella 26.3.2024.

Osakkeiden luovuttaminen perustuu yhtiökokouksen 26.3.2024 hallitukselle antamaan valtuutukseen.

Lisätietoja antaa lakiasiainjohtaja Lasse Luukkainen, puh. 010 532 2818.

Kesko Oyj

JAKELU
Nasdaq Helsinki Oy
Keskeiset tiedotusvälineet

www.kesko.fi

Takaisin ylös