Maailmanlaajuisesti kuusi prosenttia soijasta tuotetaan suoraan ihmisten ravinnoksi. Suurin osa soijasta käytetään tuotantoeläinten rehujen raaka-aineena ja päätyy ruokapöytään liha- ja maitotaloustuotteiden sekä kananmunien kautta. Suomessa soijarehua käytetään pääasiassa sikojen ja siipikarjan sekä munintakanojen ravintona. Nautojen ravintona Suomessa ei juurikaan käytetä soijarehua.
Soijan viljelyalueiden jatkuvan laajenemisen suurimmat ympäristövaikutukset erityisesti Etelä-Amerikassa liittyvät metsäkatoon, kasvihuonekaasupäästöjen kasvuun, luonnon monimuotoisuuden vähenemiseen ja eroosioon. Soijan viljelyn on raportoitu aiheuttavan sosiaalisia ongelmia muun muassa maanomistukseen ja tulojen jakaantumiseen liittyen.
Kesko on Round Table on Responsible Soy (RTRS) -järjestön jäsenenä sitoutunut edistämään pitkäjänteisesti ja tavoitteellisesti vastuullisuutta soijan tuotantoketjussa. Vastuullisen soijan tuotannossa on huomioitava niin taloudelliset, sosiaaliset kuin ympäristönäkökohdat.
Kesko oli perustajajäsen vuosina 2016-2020 toimineessa suomalainen soijasitoumus -ryhmässä. Suomalaisen soijasitoumuksen jäsenet sitoutuivat siihen, että vuoteen 2020 mennessä kaikki niiden omien tuotteiden tuotantoketjussa käytetty soijarehu on vastuullisesti tuotettua, RTRS- tai ProTerra-sertifioitua soijaa. Sitoumus kattoi sekä suomalaisen tuotantoketjun että ulkomaisen hankinnan.
Kesko suosittaa tavarantoimittajilleen vastuullisen RTRS- tai ProTerra-sertifioidun soijan käyttöä silloin, kun päivittäistavarakaupan omien tuotemerkkien eläinperäisten elintarvikkeiden tuotantoketjussa on käytössä soijarehua. Omien tuotemerkkien soijaperäisissä ainesosissa suositellaan käytettävän RTRS-, ProTerra-, Donau Soja/Europe Soya- tai Reilu kauppa -sertifioitua soijaa.
Soijalinjaus on julkaistu 19.2.2016 ja päivitetty 7.4.2022.
Vuonna 2023 myytyjen Pirkka-, Pirkka Parhaat- ja K-Menu-elintarviketuotteiden ainesosana oleva soija oli 100 % vastuullisen tuotannon piirissä: 37,7 % oli RTRS, Donau Soja/Europe Soya tai ProTerra sertifioitua ja loput RTRS-kreditoitua.
Kespron Menu-elintarvikkeiden ainesosana oleva soija oli 100 % vastuullisen tuotannon piirissä: 91,6 % oli RTRS- tai Donau Soja/Europe Soya sertifioitua ja loput RTRS-kreditoitua. Eläinperäisten Pirkka-, Pirkka Parhaat-, K-Menu- ja Menu-elintarvikkeiden tuotantoon käytetystä soijarehusta 71 % oli tuottajien omien sertifiointimenettelyjen piirissä ja 29 %:lle hankimme itse RTRS-kreditit.
Edistyminen 2019-2023:
2023 | 2022 | 2021 | 2020 | 2019 | |
Pirkka, Pirkka Parhaat ja K-Menu -elintarviketuotteiden ainesosan olevasta soijasta vastuullisesti tuotettua soijaa, % |
100 | 100 | 100 | 100 | 100 |
Menu-elintarvikkeiden ainesosana olevasta soijasta vastuullisesti tuotettua soijaa, % |
100 | 100 | 100 | 100 | 100 |