Osavuosikatsaus Q3/2021, julkaistu 29.10.2021
TULEVAISUUDEN NÄKYMÄT JA TULOSOHJEISTUS VUODELLE 2021
Kesko-konsernin tulevaisuuden näkymät annetaan kuluvalta vuodelta 2021 ja sitä verrataan vuoteen 2020.
Yhtiö arvioi vuonna 2021 vertailukelpoisen liikevoiton olevan haarukassa 740–800 miljoonaa euroa.
Yhtiö nosti tulosohjeistustaan pörssitiedotteella 14.10.2021. Aiemmin yhtiö arvioi vertailukelpoisen liikevoiton olevan haarukassa 650–750 miljoonaa euroa. Vuonna 2020 Keskon havainnollistava vertailukelpoinen liikevoitto oli 554 milj. euroa.
Tulosohjeistusta nosti ennakoitua parempi myynnin kasvu ja tuloskehitys erityisesti rakentamisen ja talotekniikan kaupassa sekä toimialan aikaisempaa positiivisemmat loppuvuoden näkymät.
Rakentamisen ja talotekniikan kaupassa kasvu yritysasiakaskaupassa on jatkunut ennakoitua vahvempana kaikissa toimintamaissa. Kasvua on tukenut osaltaan rakentamisen markkinoiden ennakoitua voimakkaampi volyymikehitys ja edelleen jatkunut raaka-aineiden hintojen nousu. Raaka-aineiden hintakehitys on ollut voimakkainta erityisesti rakennusmateriaaleissa kuten puutuotteissa, metalleissa ja muovituotteissa. Odotukset loppuvuoden osalta ovat etenkin rakentamisen ja talotekniikan kaupassa aikaisempaa positiivisemmat.
Päivittäistavarakaupassa vähittäismyynti on kehittynyt hyvin samalla kun Kespron foodservice-liiketoiminta on vahvistunut edellisestä vuodesta.
Autokaupassa myyntikatteen kasvu ja kustannusten sopeuttaminen ovat tukeneet kannattavuutta, mutta komponenttipulasta johtuva saatavuusongelma saattaa heikentää kannattavuutta viimeisellä vuosineljänneksellä.
Yhtiö on pystynyt parantamaan kulusuhdetta kaikilla toimialoilla toimintaa edelleen tehostamalla.
Loppuvuoden arviointia vaikeuttaa pandemiatilanteen jatkuminen ja asiakaskäyttäytymisen haastava ennakoitavuus. Lisäksi arviointia vaikeuttaa tavaroiden saatavuuteen ja hintainflaatioon liittyvät epävarmuudet.
Tulevaisuuden näkymien arkisto
Pörssitiedote 14.10.2021
Osavuosikatsaus 1.1.-30.6.2021
Pörssitiedote 14.6.2021
Osavuosikatsaus 1.1.-31.3.2021
Pörssitiedote 15.4.2021
Tilinpäätöstiedote 2020
Osavuosikatsaus 1.1.-30.9.2020
Pörssitiedote 17.9.2020
Puolivuosikatsaus 1.1.-30.6.2020
Pörssitiedote 10.7.2020
Osavuosikatsaus 1.1.-31.3.2020
Pörssitiedote 18.3.2020
Tilinpäätöstiedote 2019
Osavuosikatsaus 1.1.-30.9.2019
Puolivuosikatsaus 1.1.-30.6.2019
Osavuosikatsaus 1.1.-31.3.2019
Tilinpäätöstiedote 2018
Osavuosikatsaus 1.1.-30.9.2018
Puolivuosikatsaus 1.1.-30.6.2018
Osavuosikatsaus 1.1.-31.3.2018
Tilinpäätöstiedote 2017
Osavuosikatsaus 1.1.-30.9.2017
Puolivuosikatsaus 1.1.-30.6.2017
Osavuosikatsaus 1.1.-31.3.2017
Tilinpäätöstiedote 2016
Osavuosikatsaus 1.1.-30.9.2016
Puolivuosikatsaus 1.1.-30.6.2016
Pörssitiedote 1.6.2016
Osavuosikatsaus 1.1.-31.3.2016
Pörssitiedote 12.4.2016
Tilinpäätöstiedote 2015
Osavuosikatsaus 1.1.-30.9.2015
Osavuosikatsaus 1.1.-30.6.2015
Osavuosikatsaus 1.1.-31.3.2015
Pörssitiedote 16.3.2015
Tilinpäätöstiedote 2014
Osavuosikatsaus 1.1.-30.9.2014
Osavuosikatsaus 1.1.-30.6.2014
Osavuosikatsaus 1.1.-31.3.2014
Tilinpäätöstiedote 2013
Osavuosikatsaus 1.1.-30.9.2013
Osavuosikatsaus 1.1.-30.6.2013
Osavuosikatsaus 1.1.-31.3.2013
Tilinpäätöstiedote 2012
Osavuosikatsaus 1.1.-30.9.2012
Osavuosikatsaus 1.1.-30.6.2012
Osavuosikatsaus 1.1.-31.3.2012
Tilinpäätöstiedote 2011
Osavuosikatsaus 1.1.-30.9.2011
Osavuosikatsaus 1.1.-30.6.2011
Osavuosikatsaus 1.1.-31.3.2011
Tilinpäätöstiedote 2010
Osavuosikatsaus 1.1.-30.9.2010
Osavuosikatsaus 1.1.-30.6.2010
Osavuosikatsaus 1.1.-31.3.2010
Tilinpäätöstiedote 2009
Osavuosikatsaus 1.1.-30.9.2009
Osavuosikatsaus 1.1.-30.6.2009
Osavuosikatsaus 1.1.-31.3.2009
Tilinpäätöstiedote 2008
Osavuosikatsaus 1.1.-30.9.2008
Osavuosikatsaus 1.1.-30.6.2008
Osavuosikatsaus 1.1.-31.3.2008