Osavuosikatsaus 1-3/2017, julkaistu 27.4.2017
Kesko-konsernin tulevaisuuden näkymiä arvioidaan liikevaihdon ja vertailukelpoisen liikevoiton osalta katsauskautta seuraavalta 12 kuukauden ajanjaksolta (4/2017-3/2018) verrattuna katsauskauden päättymistä edeltävään 12 kuukauteen (4/2016-3/2017).
Yleinen taloustilanne ja kulutuskysynnän ennakoitu kehitys vaihtelevat Keskon eri toimintamaissa. Suomessa kaupan alan ennakoidaan kasvavan. Suomen päivittäistavarakaupassa kilpailun ennakoidaan jatkuvan kireänä. Suomen rakentamisen ja talotekniikan kaupassa markkinoiden ennakoidaan kasvavan. Ruotsissa ja Norjassa markkinoiden ennakoidaan kasvavan, mutta kasvuvauhdin jonkin verran hidastuvan. Venäjän markkinakehityksen ennakoidaan pysyvän vaatimattomana. Baltian maissa markkinoiden ennakoidaan kasvavan.
Kesko-konsernin liikevaihdon ennakoidaan seuraavan 12 kuukauden ajanjaksolla olevan edeltävän 12 kuukauden tasolla. Liikevaihdon ennakoidussa kehityksessä on huomioitu viimeistään vuoden 2017 kolmannelle vuosineljännekselle ennakoitu K-maatalous-liiketoiminnan divestointi, marraskuussa 2016 toteutunut Venäjän päivittäistavarakaupan divestointi sekä Suomen Lähikaupan yritysoston kautta tulleiden kauppojen siirtäminen kauppiaille sekä kauppojen sulkemiset. Vertailukelpoisen liikevaihdon seuraavalta 12 kuukauden ajanjaksolta ennakoidaan ylittävän edeltävän 12 kuukauden tason. Vertailukelpoisen liikevoiton ennakoidaan seuraavan 12 kuukauden ajanjaksolla ylittävän edeltävän 12 kuukauden tason.
Tulevaisuuden näkymien arkisto
Tilinpäätöstiedote 2016
Osavuosikatsaus 1.1.-30.9.2016
Puolivuosikatsaus 1.1.-30.6.2016
Pörssitiedote 1.6.2016
Osavuosikatsaus 1.1.-31.3.2016
Pörssitiedote 12.4.2016
Tilinpäätöstiedote 2015
Osavuosikatsaus 1.1.-30.9.2015
Osavuosikatsaus 1.1.-30.6.2015
Osavuosikatsaus 1.1.-31.3.2015
Pörssitiedote 16.3.2015
Tilinpäätöstiedote 2014
Osavuosikatsaus 1.1.-30.9.2014
Osavuosikatsaus 1.1.-30.6.2014
Osavuosikatsaus 1.1.-31.3.2014
Tilinpäätöstiedote 2013
Osavuosikatsaus 1.1.-30.9.2013
Osavuosikatsaus 1.1.-30.6.2013
Osavuosikatsaus 1.1.-31.3.2013
Tilinpäätöstiedote 2012
Osavuosikatsaus 1.1.-30.9.2012
Osavuosikatsaus 1.1.-30.6.2012
Osavuosikatsaus 1.1.-31.3.2012
Tilinpäätöstiedote 2011
Osavuosikatsaus 1.1.-30.9.2011
Osavuosikatsaus 1.1.-30.6.2011
Osavuosikatsaus 1.1.-31.3.2011
Tilinpäätöstiedote 2010
Osavuosikatsaus 1.1.-30.9.2010
Osavuosikatsaus 1.1.-30.6.2010
Osavuosikatsaus 1.1.-31.3.2010
Tilinpäätöstiedote 2009
Osavuosikatsaus 1.1.-30.9.2009
Osavuosikatsaus 1.1.-30.6.2009
Osavuosikatsaus 1.1.-31.3.2009
Tilinpäätöstiedote 2008
Osavuosikatsaus 1.1.-30.9.2008
Osavuosikatsaus 1.1.-30.6.2008
Osavuosikatsaus 1.1.-31.3.2008