Keskon puolivuosikatsaus 1.1.-30.6.2016, julkaistu 3.8.2016
Kesko-konsernin tulevaisuuden näkymiä arvioidaan liikevaihdon ja vertailukelpoisen liikevoiton osalta katsauskautta seuraavalta 12 kuukauden ajanjaksolta (7/2016-6/2017) verrattuna katsauskauden päättymistä edeltävään 12 kuukauteen (7/2015-6/2016).
Yleinen taloustilanne ja kulutuskysynnän ennakoitu kehitys vaihtelee Keskon eri toimintamaissa. Suomessa kuluttajien ostovoiman heikosta kehityksestä johtuen kaupan alan kasvun ennakoidaan pysyvän hitaana. Suomen päivittäistavarakaupassa kilpailun ennakoidaan jatkuvan kireänä. Suomen rakentamisen ja talotekniikan kaupassa markkinoiden ennakoidaan hieman parantuvan. Ulkomaiden osalta Venäjän talouden näkymät ovat edelleen vaatimattomat. Ruotsissa ja Norjassa sekä Baltian maissa markkinoiden ennakoidaan kasvavan.
Kesko-konsernin liikevaihdon ennakoidaan seuraavan 12 kuukauden aikana ylittävän edeltävän 12 kuukauden tason. Vertailukelpoisen liikevoiton ennakoidaan seuraavan 12 kuukauden ajanjaksolla ylittävän edeltävän 12 kuukauden tason.
Tulevaisuuden näkymien arkisto
Pörssitiedote 1.6.2016
Osavuosikatsaus 1.1.-31.3.2016
Pörssitiedote 12.4.2016
Tilinpäätöstiedote 2015
Osavuosikatsaus 1.1.-30.9.2015
Osavuosikatsaus 1.1.-30.6.2015
Osavuosikatsaus 1.1.-31.3.2015
Pörssitiedote 16.3.2015
Tilinpäätöstiedote 2014
Osavuosikatsaus 1.1.-30.9.2014
Osavuosikatsaus 1.1.-30.6.2014
Osavuosikatsaus 1.1.-31.3.2014
Tilinpäätöstiedote 2013
Osavuosikatsaus 1.1.-30.9.2013
Osavuosikatsaus 1.1.-30.6.2013
Osavuosikatsaus 1.1.-31.3.2013
Tilinpäätöstiedote 2012
Osavuosikatsaus 1.1.-30.9.2012
Osavuosikatsaus 1.1.-30.6.2012
Osavuosikatsaus 1.1.-31.3.2012
Tilinpäätöstiedote 2011
Osavuosikatsaus 1.1.-30.9.2011
Osavuosikatsaus 1.1.-30.6.2011
Osavuosikatsaus 1.1.-31.3.2011
Tilinpäätöstiedote 2010
Osavuosikatsaus 1.1.-30.9.2010
Osavuosikatsaus 1.1.-30.6.2010
Osavuosikatsaus 1.1.-31.3.2010
Tilinpäätöstiedote 2009
Osavuosikatsaus 1.1.-30.9.2009
Osavuosikatsaus 1.1.-30.6.2009
Osavuosikatsaus 1.1.-31.3.2009
Tilinpäätöstiedote 2008
Osavuosikatsaus 1.1.-30.9.2008
Osavuosikatsaus 1.1.-30.6.2008
Osavuosikatsaus 1.1.-31.3.2008