Osavuosikatsaus 1-3/2012, julkaistu 26.4.2012
Kesko-konsernin tulevaisuuden näkymiä arvioidaan liikevaihdon ja liikevoiton ilman kertaluonteisia eriä osalta katsauskautta seuraavalta 12 kuukauden ajanjaksolta (4/2012-3/2013) verrattuna katsauskauden päättymistä edeltävään 12 kuukauteen (4/2011-3/2012).
Euroopan valtiontalouksien ongelmien seurauksena yleisen taloustilanteen kehitysnäkymiin liittyy edelleen merkittävää epävarmuutta. Lisäksi julkisen talouden kustannusleikkaukset ja verotuksen kiristyminen lisäävät kulutuskysynnän kehitykseen liittyvää epävarmuutta. Kokonaisuutena kulutuskysynnän näkymät ovat kuitenkin parantuneet alkuvuoden 2012 aikana.
Päivittäistavarakaupan ja käyttötavarakaupan kasvun ennakoidaan jatkuvan vakaana. Rautakaupan kasvun ennakoidaan Suomessa tasaantuvan rakennustuotannon kasvun hidastuessa. Auto- ja konekaupassa markkinoiden ennakoidaan kääntyvän laskuun 1.4.2012 voimaan tulleen autoveron muutoksen myötä.
Kesko-konsernin liikevaihdon ennakoidaan kasvavan seuraavan kahdentoista kuukauden aikana. Kauppapaikkaverkoston ja Venäjän liiketoimintojen laajentamiskustannuksista sekä autokaupan myynnin laskusta johtuen varaudutaan siihen, että liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä seuraavan kahdentoista kuukauden aikana alittaa edeltävän kahdentoista kuukauden liikevoiton ilman kertaluonteisia eriä.
Arkisto
Tilinpäätöstiedote 2011
Osavuosikatsaus 1.1.-30.9.2011
Osavuosikatsaus 1.1.-30.6.2011
Osavuosikatsaus 1.1.-31.3.2011
Tilinpäätöstiedote 2010
Osavuosikatsaus 1.1.-31.9.2010
Osavuosikatsaus 1.1.-30.6.2010
Osavuosikatsaus 1.1.-31.3.2010
Tilinpäätöstiedote 2009
Osavuosikatsaus 1.1.-30.9.2009
Osavuosikatsaus 1.1.-30.6.2009
Osavuosikatsaus 1.1.-31.3.2009
Tilinpäätöstiedote 2008
Osavuosikatsaus 1.1.-30.9.2008
Osavuosikatsaus 1.1.-30.6.2008
Osavuosikatsaus 1.1.-31.3.2008