Tulevaisuuden näkymät 2011 Q4

Tilinpäätöstiedote 2011, julkaistu 2.2.2012

Kesko-konsernin tulevaisuuden näkymiä arvioidaan liikevaihdon ja liikevoiton ilman kertaluonteisia eriä osalta katsauskautta seuraavalta 12 kuukauden ajanjaksolta (1/2012-12/2012) verrattuna katsauskauden päättymistä edeltävään 12 kuukauteen (1/2011-12/2011).

Euroopan valtiontalouksien ja rahoitusmarkkinoiden ongelmien seurauksena kokonaistuotannon kehitys ja kuluttajien luottamus ovat heikentyneet, mistä johtuen kulutuskysynnän kehitysnäkymiin liittyy merkittävää epävarmuutta. Lisäksi julkisen talouden kustannusleikkaukset ja verotuksen kiristyminen voivat vaikuttaa negatiivisesti ostovoiman ja kulutuskysynnän kehitykseen.

Päivittäistavarakaupan kasvun ennakoidaan jatkuvan vakaana. Käyttötavarakaupan ja rautakaupan kasvun ennakoidaan tasaantuvan yleisen kulutuskysynnän mukaisesti. Auto- ja konekaupassa markkinoiden ennakoidaan kääntyvän laskuun, mihin osaltaan vaikuttaa autoveron nousu Suomessa 1.4.2012 alkaen.

Kesko-konsernin liikevaihdon ennakoidaan kasvavan seuraavan kahdentoista kuukauden aikana. Talouskehitykseen ja kulutuskysyntään liittyvästä epävarmuudesta sekä kauppapaikkaverkoston ja Venäjän liiketoimintojen laajentamiskustannuksista johtuen varaudutaan, että vuoden 2012 liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä alittaa vuoden 2011 liikevoiton ilman kertaluonteisia eriä.

 

Arkisto 
Osavuosikatsaus 1.1.-30.9.2011
Osavuosikatsaus 1.1.-30.6.2011
Osavuosikatsaus 1.1.-31.3.2011
Tilinpäätöstiedote 2010
Osavuosikatsaus 1.1.-30.9.2010
Osavuosikatsaus 1.1.-30.6.2010
Osavuosikatsaus 1.1.-31.3.2010
Tilinpäätöstiedote 2009
Osavuosikatsaus 1.1.-30.9.2009
Osavuosikatsaus 1.1.-30.6.2009
Osavuosikatsaus 1.1.-31.3.2009

Tilinpäätöstiedote 2008
Osavuosikatsaus 1.1.-30.9.2008
Osavuosikatsaus 1.1.-30.6.2008
Osavuosikatsaus 1.1.-31.3.2008

Takaisin ylös