Osavuosikatsaus 1-6/2011, julkaistu 26.7.2011
Kesko-konsernin tulevaisuuden näkymiä arvioidaan liikevaihdon ja liikevoiton ilman kertaluonteisia eriä osalta katsauskautta seuraavalta 12 kuukauden ajanjaksolta (7/2011-6/2012) verrattuna katsauskauden päättymistä edeltävään 12 kuukauteen (7/2010-6/2011).
Kulutuskysynnän kehitysnäkymät ovat pysyneet toistaiseksi vakaina kuluttajien vahvan luottamuksen sekä edelleen matalana jatkuneen korkotason myötä. Talouskehitykseen liittyvät epävarmuustekijät ovat kuitenkin kasvaneet sekä kokonaistuotannon kehityksen, verotuksen kiristymisen, kiihtyvän inflaation että rahoitusmarkkinoiden mahdollisten häiriöiden seurannaisvaikutusten osalta. Lisäksi julkisen talouden kustannusleikkaukset voivat vaikuttaa negatiivisesti kulutuskysynnän kehitykseen.
Päivittäistavarakaupan kehityksen ennakoidaan jatkuvan vakaana. Käyttötavarakaupan kehityksen ennakoidaan seuraavan yksityisen kulutuksen kehitystä. Rautakaupan markkinoiden ennakoidaan vahvistuvan maltillisesti. Auto- ja konekaupassa uusien autojen myynnin ennakoidaan kasvavan ja konekaupan markkinatilanteen elpymisen jatkuvan.
Kesko-konsernin liikevaihdon ennakoidaan kasvavan seuraavan kahdentoista kuukauden aikana. Liikevoiton ilman kertaluonteisia eriä ennakoidaan kasvavan seuraavan kahdentoista kuukauden aikana kauppapaikkaverkoston ja Venäjän liiketoimintojen merkittävistä laajentamiskustannuksista huolimatta.
Arkisto
Osavuosikatsaus 1.1.-31.3.2011
Tilinpäätöstiedote 2010
Osavuosikatsaus 1.1.-31.9.2010
Osavuosikatsaus 1.1.-30.6.2010
Osavuosikatsaus 1.1.-31.3.2010
Tilinpäätöstiedote 2009
Osavuosikatsaus 1.1.-30.9.2009
Osavuosikatsaus 1.1.-30.6.2009
Osavuosikatsaus 1.1.-31.3.2009
Tilinpäätöstiedote 2008
Osavuosikatsaus 1.1.-30.9.2008
Osavuosikatsaus 1.1.-30.6.2008
Osavuosikatsaus 1.1.-31.3.2008