Tulevaisuuden näkymät 2011 Q1

Osavuosikatsaus 1-3/2011, julkaistu 28.4.2011

Kesko-konsernin tulevaisuuden näkymiä arvioidaan liikevaihdon ja liikevoiton ilman kertaluonteisia eriä osalta katsauskautta seuraavalta 12 kuukauden ajanjaksolta (4/2011-3/2012) verrattuna katsauskauden päättymistä edeltävään 12 kuukauteen (4/2010-3/2011).

Kulutuskysynnän kehitysnäkymät ovat pysyneet vakaina kuluttajien vahvan luottamuksen sekä edelleen matalana jatkuneen korkotason myötä. Talouskehitykseen liittyy merkittäviä epävarmuustekijöitä sekä kokonaistuotannon kehityksen, verotuksen kiristymisen että rahoitusmarkkinoiden mahdollisten häiriöiden seurannaisvaikutusten osalta.

Päivittäistavarakaupan kehityksen ennakoidaan jatkuvan vakaana. Käyttötavarakaupan kehityksen ennakoidaan seuraavan yksityisen kulutuksen kehitystä. Asuntorakentamisen kasvun myötä rautakaupan markkinoiden ennakoidaan vahvistuvan. Auto- ja konekaupassa uusien autojen myynnin ennakoidaan kasvavan ja konekaupan markkinatilanteen elpyvän.

Kesko-konsernin liikevaihdon ennakoidaan kasvavan seuraavan kahdentoista kuukauden aikana. Liikevoiton ilman kertaluonteisia eriä ennakoidaan kasvavan seuraavan kahdentoista kuukauden aikana kauppapaikkaverkoston merkittävistä laajentamiskustannuksista huolimatta.

 

Arkisto 
Tilinpäätöstiedote 2010
Osavuosikatsaus 1.1.-31.9.2010
Osavuosikatsaus 1.1.-30.6.2010
Osavuosikatsaus 1.1.-31.3.2010
Tilinpäätöstiedote 2009
Osavuosikatsaus 1.1.-30.9.2009
Osavuosikatsaus 1.1.-30.6.2009
Osavuosikatsaus 1.1.-31.3.2009

Tilinpäätöstiedote 2008
Osavuosikatsaus 1.1.-30.9.2008
Osavuosikatsaus 1.1.-30.6.2008
Osavuosikatsaus 1.1.-31.3.2008

Takaisin ylös