Keskon kasvustrategian ytimessä on kannattava kasvu kolmella valitulla toimialalla: päivittäistavarakaupassa, rakentamisen ja talotekniikan kaupassa sekä autokaupassa. Strategian ytimessä on asiakaskokemuksen jatkuva parantaminen, digitaalisten palveluiden kehittäminen ja vastuullinen toiminta. Kasvua haetaan sekä orgaanisesti että yritysostojen kautta. Yhtiö investoi merkittävästi erityisesti päivittäistavarakaupan kauppapaikkaverkoston kehittämiseen sekä rakentamisen ja talotekniikan kaupan liiketoiminnan kasvattamiseen Pohjois-Euroopassa. Toimimme yhden yhtenäisen K:n alla ja hyödynnämme eri liiketoimintoihin liittyvät synergiat. Jatkamme myös systemaattista tuottavuuden ja kustannustehokkuuden parantamista hyödyntämällä automaatiota ja uudistamalla prosesseja.
Kesko on yksi johtavista kaupan alan toimijoista Pohjois-Euroopassa. Suomessa Kesko on suurin kaupan alan toimija ja lisäksi suurin rakentamisen ja talotekniikan kaupassa. Suomen osuus liikevaihdosta on noin 80 %. Myös muissa Pohjoismaissa ja Baltiassa olemme asiakassegmentistä riippuen yksi suurimmista toimijoista. Tavoitteenamme on kasvattaa markkinaosuuksia eri liiketoiminnoissa ja olla suurimpien toimijoiden joukossa skaalahyötyjen saavuttamiseksi.
Keskon hyvä osingonmaksukyky perustuu liiketoimintojen vahvaan ja vakaaseen kassavirran tuottamiskykyyn. Tavoitteenamme on tasaisesti kasvava ja houkutteleva osinkotuotto. Kesko on jakanut osinkoa keskeytyksettä vuodesta 1968 ja viimeisten viiden vuoden aikana Keskon osinkotuotto on ollut keskimäärin 4,5 % vuodessa. Osakasarvon kasvattamisen perustana on onnistuneiden strategisten valintojen tekeminen ja toteuttaminen sekä pääomien tehokas allokointi.
Kesko on valittu useisiin merkittäviin kestävän kehityksen indekseihin, kuten Dow Jonesin DJSI World ja DJSI Europe, CDP, MSCI ESG Ratings ja Sustainalytics.