Osakkeenomistajien nimitystoimikunnan valintaprosessi ja tehtävät
Osakkeenomistajien nimitystoimikunta on Keskon osakkeenomistajien toimielin, ja se koostuu kolmesta jäsenestä. Keskon suurimmat osakkeenomistajat nimeävät kaksi jäsentä ja Keskon hallituksen puheenjohtaja on nimitystoimikunnan kolmas jäsen. Osakkeenomistajia edustavien jäsenten nimeämisoikeus on niillä kahdella osakkeenomistajalla, joiden osuus Keskon kaikkien osakkeiden tuottamista äänistä Euroclear Finland Oy:n ylläpitämän osakasluettelon mukaan on suurin varsinaista yhtiökokousta edeltävän syyskuun 1. päivänä. Nimitystoimikunnan jäsenten toimikausi päättyy uuden nimitystoimikunnan tultua nimetyksi. Nimitystoimikunnan jäsenet eivät saa palkkiota nimitystoimikunnan jäsenyydestä. Jäsenten matkakulut korvataan Keskon matkustussäännön mukaisesti.
Nimitystoimikunnan päätehtävänä on varmistaa, että hallituksella ja sen jäsenillä on Keskon tarpeita vastaava riittävä asiantuntemus, osaaminen ja kokemus, ja valmistella tätä varten perustellut ehdotukset yhtiökokoukselle. Työjärjestyksensä mukaisesti nimitystoimikunnan tehtävänä on
Nimitystoimikunta tekee ehdotuksensa yhtiökokoukselle niistä nimitystoimikunnan tehtäviksi kuuluvista asioista, jotka ovat osakeyhtiölain ja Keskon yhtiöjärjestyksen perusteella yhtiökokouksen asialistalla.
Osakkeenomistajien nimitystoimikunta on perustettu ja sen työjärjestys on vahvistettu varsinaisen yhtiökokouksen päätöksellä 2020.
Nimitystoimikunta on perustettu toistaiseksi, kunnes yhtiökokous toisin päättää.
Osakkeenomistajien nimitystoimikunnan työjärjestys
Hallituksen monimuotoisuuspolitiikka
Osakkeenomistajien nimitystoimikunnan kokoonpano
Keskon osakkeenomistajien nimitystoimikunnan jäsenet ovat
Toimikunta valitsi järjestäytymiskokouksessaan 23.9.2024 Pauli Jaakolan puheenjohtajaksi. Jaakola on toiminut nimitystoimikunnan puheenjohtajana 6.6.2024 alkaen.
Pauli Jaakolan ja Esa Kiiskisen henkilötiedot löytyvät kohdasta Hallituksen jäsenet. Jouko Pölönen (s. 1970, koulutus KTM, eMBA) toimii toimitusjohtajana Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmarisessa.
Osakkeenomistajien nimitystoimikunnan toiminta 2024
Nimitystoimikunta kokoontui neljä (4) kertaa vuonna 2024, ja sen jäsenet osallistuivat kaikkiin kokouksiin.
Osakkeenomistajien nimitystoimikunta ehdotti Keskon varsinaiselle yhtiökokoukselle 2024 hallituksen jäsenten lukumääräksi seitsemän jäsentä ja hallituksen jäseniksi Esa Kiiskistä, Peter Fagernäsiä, Jannica Fagerholmia, Piia Karhua, Jussi Perälää ja Timo Ritakalliota sekä uudeksi jäseneksi Pauli Jaakolaa. Nimitystoimikunta ehdotti hallituksen jäsenten vuosipalkkioiden korottamista noin viidellä (5) prosentilla ja muiden palkkioiden ja kulujen korvausperusteiden säilymistä ennallaan. Toimikunnan ehdotus on julkaistu pörssitiedotteena 26.1.2024. Yhtiökokous kannatti kaikkia osakkeenomistajien nimitystoimikunnan yhtiökokoukselle tekemiä ehdotuksia.
Osakkeenomistajien nimitystoimikunta ehdottaa Keskon 2025 varsinaiselle yhtiökokoukselle, että hallitukseen valitaan seitsemän jäsentä. Nimitystoimikunta ehdottaa, että kauppaneuvos, yo-merkonomi, kauppias Esa Kiiskinen, kauppatieteiden maisteri Jannica Fagerholm, diplomikauppias, EMBA Pauli Jaakola, kauppatieteiden tohtori Piia Karhu, diplomikauppias, merkonomi Jussi Perälä ja tekniikan tohtori, oikeustieteen maisteri, MBA Timo Ritakallio valitaan uudelleen hallituksen jäseniksi. Uudeksi hallituksen jäseneksi nimitystoimikunta ehdottaa tekniikan kunniatohtori, kauppatieteiden maisteri, CEMS MIM Tiina Alahuhta-Kaskoa. Hallituksen nykyisistä jäsenistä Peter Fagernäs on ilmoittanut, että hän ei ole käytettävissä hallitukseen. Lisäksi nimitystoimikunta ehdottaa varsinaiselle yhtiökokoukselle hallituksen jäsenten vuosipalkkioiden korottamista noin 10-14 prosentilla ja muiden palkkioiden ja kulujen korvausperusteiden säilymistä ennallaan. Toimikunnan ehdotus on julkaistu pörssitiedotteena 15.1.2025.