Viimeisiä loistelamppuja viedään – monen pohdittava järkevintä tapaa valaistuksen päivittämiseen viimeistään nyt

K-RAUDAN LEHDISTÖTIEDOTE 29.1.2025 Vuonna 2023 kiellettyjä loisteputkia on yhä käytössä, sillä ennen kieltoa valmistettuja lamppuja saa edelleen myydä ja ostaa. Kun loistelampun korvaamisesta tulee ajankohtaista, on vaihtoehtoja kolme.

Loistelamppuja on edelleen saatavilla kaupoista – muttei välttämättä kauaa. Laarinpohjat alkavat jo näkyä, kertoo K-Raudan asiantuntija, tuotepäällikkö Jukka Honkanen.

EU kielsi elohopeaa sisältävien loistelamppujen valmistuksen ja tuonnin EU-alueelle vuonna 2023. Helmikuussa 2023 voimaan astunut niin sanottu RoHS-direktiivin päivitys kielsi pienemmät loistelamput ja saman vuoden elokuussa kielto ulottui koskemaan myös pidempiä loisteputkia. Ennen kieltoa valmistettuja lamppuja saa edelleen kuitenkin myydä ja ostaa.

Pienoisloistelamppuja käytetään kodeissa muun muassa kylpyhuoneissa, varastoissa ja eteisissä. Pidempiä loisteputkia käytetään esimerkiksi kylpyhuoneissa, keittiöissä, kodinhoitohuoneissa ja autotalleissa.

”Kuluttajat ovat löytäneet loistelamppujen korvaajat eli led-valoputket ja led-pistokantalamput”, Honkanen sanoo. ”Syitä tähän on varmasti monia: aiheesta on puhuttu paljon, suoraan korvaavia led-lamppuja on hyvin tarjolla, led-valoputket säästävät energiaa verrattuna loisteputkiin, niiden käyttöikä on pitkä ja valo miellyttävä, sillä ne syttyvät heti katkaisinta painettaessa eivätkä välky kuten loisteputket.”

Loisteputkien vaihtaminen led-valoputkiin onnistuu yleensä helposti yleisimmissä valaisimissa, jotka on varustettu perinteisellä liitäntälaitteella ja sytyttimellä. Käytännössä loisteputki vain kierretään irti ja tilalle asetetaan vastaavan mittainen led-valoputki ja korvaava sytytin, joka tulee led-putken mukana. Jos valaisimessa on loisteputki ja elektroninen liitäntälaite ilman erillistä sytytintä, loisteputken tilalle asennetaan universaali (UN) led-valoputki.

”Mikäli loisteputken vaihtaminen led-putkeen on ajankohtaista omassa taloudessa ja asiaan liittyy epävarmuutta, helpoin tapa on ottaa vanha loistelamppu (ja sytytin jos valaisimessa sellainen on), mukaan myymälään ja pyytää myyjältä apua”, Honkanen neuvoo.

Kolme vaihtoehtoa loisteputkien korvaamiseksi

Jos kodin vanha loisteputkivalaisin on mennyt jo huonoon kuntoon, kannattaa valaisin vaihtaa kokonaan uuteen, Honkanen neuvoo. Uuden valaisimen hankkiminen on kuluttajalle paras vaihtoehto myös niissä tapauksissa, joissa loisteputkelle ei löydy sopivaa led-korvaajaa.

”Valaisimen muutostyö, jossa vanha tekniikka vaihdetaan kokonaan uuteen, on järkevä vaihtoehto yleensä vain niissä tapauksissa, joissa loisteputkilamppuja on useita. Hyvä esimerkki on vaikkapa varastohalli, jonka valaisimiin led-putket eivät suoraan sovi. Tällöin asiakkaan täytyy tutkia, kumpi on järkevämpää: kokonaan uusi valaistus vai vanhojen valaisimien muutostyö. Apua päätökseen saa esimerkiksi meiltä,”, kertoo teknisen tukkukaupan Onnisen tuotepäällikkö Ville Tervakangas.

Loistelamppujen kielto näkyy kuten K-Raudassa myös Onnisella lisääntyneenä led-putkikauppana.

”Led-putkien kauppa kasvaa tasaisesti. Valtaisaa ryntäystä muutos ei vielä ole aiheuttanut. Monilla huoltoyhtiöillä saattaa edelleen olla varastossa loistelamppuja, jotka halutaan käyttää loppuun ennen ledeihin siirtymistä. Ammattilaiset ovat myös olleet hyvin tietoisia muutoksesta jo ennen kuin kielto astui voimaan. Niissä paikoissa, joissa valaistuksen uusiminen on ollut ajankohtaista, on ledeihin saatettu siirtyä jo ennen kuin se oli pakollista”, Tervakangas arvioi.

Kokonaan uusien valaisimien asentaminen ja valaisimien muutostyöt vaativat tavallisesti sähköalan ammattilaisen apua, kun taas yhteensopivan led-putken asennuksen olemassa olevaan valaisimeen voi tehdä itse.

Lisätietoja:
K-ryhmän viestintä, puh. +358 1053 50200, viestinta@kesko.fi


Oliko sisältö hyödyllinen?
KYLLÄ
EI

Takaisin ylös