
MIELI ry:n vuosittaisella Mielinauha-kampanjalla kerätään varoja kotimaiselle mielenterveystyölle ja kriisiauttamiselle. K-ryhmä on mukana 1.4. alkaneessa kampanjassa ensimmäistä kertaa myymällä Mielinauhoja kaikissa K-ruokakaupoissa.
Alkuvuodesta 2024 palvelutalo Hemmetissä työskentelevä lähihoitaja Satu Paloniemi otti yhteyttä läheisen K-Market Vartiovuoren kauppiaisiin Oili ja Marco Ihalaiseen kysyäkseen, voisiko kauppa lahjoittaa hävikkiin päätyvät kukat Hemmetin asukkaille askartelukäyttöön.
’’Innostuimme ajatuksesta heti ja kerroimme, että meillä on myös kaksi K-Marketia lisää, josta lahjoitamme hävikkikukat mielellämme hyvään tarkoitukseen. Reilun vuoden kestänyt yhteistyö tuo valtavasti iloa meille ja henkilökunnallemme. Sydäntä lämmittää, kun meiltä hävikkiin päätyvät kukat tuovat vielä hetken aikaa iloa palvelutalon asukkaille’’ kauppiaspari kertoo.
Hävikkikukkia lahjoitetaan kaupoista viikoittain. Palvelutalon asukkaat loihtivat niistä henkilökunnan avustuksella kukkakimppuja, -seppeleitä ja erilaisia asetelmia.
’’Kukkien askartelutyöpajasta on tullut erittäin odotettu palvelutalon asukkaiden keskuudessa. Jos sellainen joskus jää välistä, he ovat harmissaan. Kukat ja niiden tuoksut tuovat asukkaille paljon iloa ja nostavat mieleen muistoja esimerkiksi omasta hääkimpusta’’ Paloniemi kertoo.