K-ryhmä tarjoaa Keski-Suomessa 240 kesätyöpaikkaa tulevana kesänä

Keski-Suomen maakunnassa K-ryhmän ruoka- ja rautakaupoissa, tukuissa ja toimistoissa on tarjolla noin 240 työpaikkaa kesällä 2025. Haut kesätöihin ovat alkaneet ja paikat löytyvät osoitteesta kesko.fi/kesatyo.

Suurin osa K-Ryhmän kesätyöpaikoista ovat haettavissa nyt. Ensimmäiset kesätyöntekijät aloittavat jo maalis-toukokuussa esimerkiksi K-ryhmän logistiikkakeskuksissa sekä K-Rauta-kaupoissa.

Tämän lisäksi joka puolella Suomea voi hakea kesätöihin K-Rautoihin ja teknisen tukkukaupan Onninen Express -myymälöihin, vapaa-ajan kauppoihin (Intersport ja Budget Sport), automekaanikon ja myyntiavustajan tehtäviin K-Autolle, logistiikkakeskuksiin, ravintolatukku Kesproon, K-ruokakauppoihin sekä K-ryhmän toimistoille.

Ensimmäiset kausityöntekijät aloittavat jo kevään aikana

K-ryhmän kesätyöpaikat on kerätty yhdelle sivulle osoitteeseen kesko.fi/kesatyo. Nyt kannattaa erityisesti hakea jo keväällä alkaviin kesätöihin. Maalis-toukokuussa on mahdollisuus aloittaa esimerkiksi puutarhamyyjänä K-Raudassa ja logistiikkatyöntekijänä K-ryhmän logistiikkakeskuksissa.

K-Rauta-kauppojen kausi- ja kesätyöpaikkoja on jo tarjolla ja lisää avautuu tammikuun aikana. Työtä löytyy esimerkiksi puutarhamyyjän, sisustusmyyjän ja rakennustarvikemyyjän tehtävissä. Remontointi- sekä piha- ja puutarhasesonki alkaa jo keväällä, joten useassa tehtävässä on mahdollista aloittaa työ jo maalis-toukokuun aikana.

Keski-Suomessa runsaasti työpaikkoja tarjolla

Keski-Suomessa K-ryhmä tarjosi viime vuonna noin 240 kesätyöpaikkaa, joka on arvio myös tälle vuodelle. Erityisesti K-ruokakaupat työllistävät joka kesä myös paljon alle 18-vuotiaita nuoria. Alle 18-vuotiaille nuorille paikkoja on Keski-Suomessa tarjolla arviolta noin 110.

K-ryhmä on Suomen suurimpia kesätyöntarjoajia sekä valtakunnallisesti että alueellisesti. Yhteensä K-ryhmä tarjoaa tulevana kesänä noin 6000 kesätyöpaikkaa.

Kaikki K-ryhmän kesätyöpaikat löytyvät hakuaikana osoitteesta kesko.fi/kesatyo. 

 

Lisätietoja:
Ilona Castrén, Head of Talent Acquisition, ilona.castren@kesko.fi, p. 050 585 7006.

 

 

 


Oliko sisältö hyödyllinen?
KYLLÄ
EI

Takaisin ylös