"työyhteisössä toimimista ei opita kirjasta" - Ysit töihin -toiminta tukee nuorten työllistymistä

Ensimmäiset kesätyökokemukset vahvistavat nuoren luottoa omiin kykyihinsä ja tarjoavat jalansijan työelämään. Ysit töihin -toiminnassa 4H-järjestö ja K-ryhmä tukevat nuorten työelämätaitoja, jotta jokainen ysi voisi löytää itselleen kesätyön. Toiminta tavoittaa vuosittain noin 10 000 nuorta.

Peruskoulun jälkeinen kesä on nuorelle tärkeä tilaisuus hankkia kokemuksia työelämästä ja kerryttää osaamista, joka avaa ovia myös tulevina kesinä.

Nuorisojärjestö 4H:n Ysit töihin -toiminnan tavoitteena on kartuttaa nuorten työelämätaitoja ja auttaa heitä ensimmäisen kesätyöpaikan saamisessa. Toimintaa järjestetään tällä hetkellä jo 139 kunnassa ympäri Suomen ja se tavoitti viime vuoden aikana yli 12 000 nuorta.

Ysit töihin -toiminnan pääyhteistyökumppani on K-ryhmä, joka on ollut mukana toiminnassa vuodesta 2019 lähtien. K-ryhmä työllistää vuosittain noin 6000 kesätyöntekijää, joista noin puolet ovat alle 18-vuotiaita.

K-kauppias: “Kaupan ala tarvitsee nuoria”

Ysit töihin -toimintaan kuuluu yhteistyössä oppilaitosten kanssa osana koulupäivää järjestettävä Ajokortti työelämään -koulutus.

Koulutuksessa nuoret kuulevat työnhaun ja työelämän pelisäännöistä: miten tehdään hyvä työhakemus, miten toimitaan työhaastattelutilanteissa, mitä työsopimukseen kirjataan ja mitkä ovat työntekijän oikeudet ja velvollisuudet.

Osana koulutusta on yleensä paikallisen K-kauppiaan puheenvuoro. Kaupan ala on suurin alle 18-vuotiaiden työllistäjä ja kouluvierailu tarjoaa mahdollisuuden kohdata potentiaalisia tulevia kesätyöntekijöitä ja mikseipä jopa tulevaisuuden K-kauppiaita.

K-Supermarket Oriveden kauppias Sofia Siili-Malinen on ollut mukana jo neljässä Ajokortti työelämään -koulutuksessa esittelemässä yseille yrittäjyyden sekä kaupan alan mahdollisuuksia.

Hän kertoo, että puheenvuoron alussa koulussa on yleensä hälinää, mutta lopulta aihe alkaakin kiinnostaa jopa niin paljon, että oppilaat tulevat jälkikäteen kaupalle kyselemään lisää.

"On ihan huippujuttu päästä kohtaamaan ysejä. Jos emme vie tietoutta nuorille, he eivät he välttämättä löydä sitä itse. Nuoriin kannattaa panostaa nyt, sillä kaupan ala tarvitsee nuoria. Heissä on tulevaisuus."

Sosiaaliset taidot ovat tärkeitä työelämätaitoja

Siili-Malisen omassa kaupassa on joka vuosi töissä työelämän ensikertalaisia. Tänäkin kesänä on luvassa lukuisia Tutustu työelämään ja tienaa -jaksoja ja nuorten ohjaamista.

K-ryhmän rekrytoinneista vastaava Ilona Castrénin mukaan K-ryhmässä on panostettu nuorten perehdytykseen.

”Kesätöissä nuoret pääsevät oppimaan paitsi kaupan työstä, myös tärkeitä työelämätaitoja ja vastuunkantoa. Vuodesta 2018 lähtien olemme kouluttaneet yli 1500 työpaikkaohjaajaa, jotka ottavat kesätyöntekijät työpaikoilla vastaan, perehdyttävät heidät tehtäviinsä ja ovat tukena arjessa”, 

"Nuorista on toki myös apua, mutta tärkeintä on, että nuori pääsee kokemaan sen, millaista on olla osana työyhteisöä. Sitä ei opita kirjasta", Siili-Malinen painottaa.

Kesätöissä voi tutustua eri aloihin

Silli-Malisen mukaan ysit otetaan kaupalla vastaan positiivisesti sekä muiden työntekijöiden että asiakkaiden puolesta. Asiakkaat saattavat toki alkuun ihmetellä, jos työntekijä ei osaakaan vastata asiakkaan kysymyksiin. Kun hän huomaakin, että kyseessä on nuori kesätyöntekijä, saattaa asiakas kysellä nuoren kokemuksista kaupassa.

"Nuoret yleensä jännittävät hirveästi kaksi ensimmäistä työpäivää, sitten jo aletaankin höpötellä ja oppia tekemään. Huomataan, että minähän pystynkin tekemään niitä hommia, joita minulta odotetaan."

Siili-Malinen harmittelee sitä, että moni hyvä hakija jää ilman kesätöitä. Hän kuitenkin rohkaisee nuoria hakemaan töitä sinnikkäästi ja monilta eri aloilta, sillä kesätyö voi tarjota näkökulmia myös sellaisille aloille, joita ei ole aikaisemmin tullut ajatelleeksi.

"Hakekaa omana itsenänne. Reippaasti hakemusta hakemuksen perään. Ei tarvitse jännittää myöskään haastattelussa. Mitä enemmän niistä on kokemusta, sitä enemmän on varmuutta."

Aatu oppi tekemään CV:n Ajokortti työelämään -oppitunnilla

Ysit töihin -toiminnan tavoitteena on, että toimintaan osallistuva nuori työllistyisi kesällä vähintään kahdeksi viikoksi joko palkkatöihin tai 4H-yrittäjänä. Viime kaudella toiminnassa mukana olleista nuorista 66 % työllistyi kesällä 2023.  

Tänä vuonna koulutukseen osallistui 16-vuotias Aatu Kuusela, joka kertoo oppineensa ainakin työnhausta sekä CV:stä, jollaista hän ei ollut aikaisemmin tehnyt.

”Ajokortti työelämään -oppitunneilla tehtiin mallista CV:t ja työhakemukset, joita sai käyttää myös oikeasti työnhakuun. Opetettiin kaikkea työelämästä ja kauppias kävi puhumassa meille.”

Kuusela on juuri päättänyt peruskoulunsa ja työskentelee kesän ajan Oriveden K-supermarketissa Siili-Malisen ohjauksessa. Hän on suorittanut kaupassa jo aikaisemmin Tutustu ja tienaa -jakson ja tehnyt sen jälkeen sijaisuuksia sekä toiminut loma-apuna.

"Olen ollut täällä jo muutaman kesän ajan. Mä kysyin töitä ja sitten pääsin. Vähän jännitti alkuun, mutta asiakkaat olivat mukavia ja sain hyvää palautetta muilta työntekijöiltä."

Hän kertoo pitävänsä asiakkaiden palvelusta ja päässeensä tänä kesänä kokeilemaan myös kassatyöskentelyä.

"On ollut kivaa tehdä muutakin kuin hyllyttää. Olen oppinut tosi paljon uusia asioita ja päässyt tekemään erilaisia vuoroja."

Kesätyöstä saatavalla palkalla Kuusela meinaa ostaa ainakin uuden puhelimen ja vaatteita. Tienesteille on myös käyttöä syksyllä, jolloin hän suuntaa Tampereelle opiskelemaan tekstiili- ja muotialaa.

 

Teksti: Nina Jylhä/4H-yhdistys

Kuvat: Sanna Voimanen, Dettani osk


Oliko sisältö hyödyllinen?
KYLLÄ
EI

Takaisin ylös