Terassin rakentaminen maksaa tänä keväänä suurin piirtein saman verran kuin vuosi sitten – mutta noin 20 % vähemmän kuin kaksi vuotta sitten

K-RAUDAN LEHDISTÖTIEDOTE 16.5.2024 Vuodesta 2021 terassilaudan hinta on tullut alas noin 40 %. Puutavaraa on myös hyvin saatavilla. K-Raudan Näin Suomi remontoi -tutkimuksessa selvisi tänä keväänä, että suurin osa suomalaisista (62 %) uskoo puun hinnan olevan erityisen korkealla. Terassilaudan kohdalla uskomus on siis väärä.

Terassilautojen hinnoissa ollaan tänä keväänä hyvin lähellä koronaa edeltävää, vuoden 2019 hintatasoa.

”Puutavara on tällä hetkellä jopa suhteellisen edullista. Puutavaran hintainflaatio on ollut vain jonkun prosentin luokkaa per vuosi, kun monissa muissa tuotteissa hinnat ovat nousseet 15–20 prosenttia muutaman vuoden aikana. Rakentajan kannalta aika on siis hyvä terassin tai muiden puisten piharakennelmien pystyttämiseen. Puutavaraa on myös saatavilla hyvin”, vahvistaa K-Raudan tuotelinjajohtaja Harri Karumo.

Puutavaran kohdalla on nähty rajua hintaheiluntaa viime vuosina. Erityisen korkealla 28X120-terassilaudan hinta kävi K-Raudassa vuonna 2021, jolloin se oli lähes tuplasti kalliimpaa (3,80 e/m) kuin vuonna 2019 (2,08 e/m).
Vuonna 2022 terassilaudan hinta K-Raudassa oli 2,78e/m ja 2023 vuonna 2,29 e/m.

”Tällä hetkellä kyseisen terassilaudan suositusvähittäishinta K-Raudassa on n. 2,19 e/m**. Hinta on toisin sanoen laskenut yli 40 prosenttia vuodesta 2021.”

K-Raudan Näin Suomi remontoi -tutkimuksessa* selvisi tänä keväänä, että suurin osa suomalaisista (62 %) uskoo puun hinnan olevan erityisen korkealla. Terassilaudan – joka oli ensimmäisiä inflaatiotuotteita – kohdalla uskomus on siis kuitenkin väärä.

Suomalaiset toivovat terassilaudalta säänkestävyyttä ja helppohoitoisuutta

K-Raudoissa odotetaan vilkasta kevättä piha- ja pienrakentamiskauden käynnistyessä. Korona-aikana aivan uusiin mittoihin kasvanut piharakentaminen ei ole näyttänyt hidastumisen merkkejä, eikä niin odoteta käyvän tänäkään keväänä.

Terasseista rakennetaan tätä nykyä yhä suurempia ja näyttävämpiä ja niiden varusteluun panostetaan.

Näin Suomi remontoi -tutkimuksessa selvisi, että suomalaiset toivovat terassilaudalta säänkestävyyttä ja helppohoitoisuutta. Hinta tulee terassilaudan valintaperusteissa vasta kolmantena*.

Molempiin toiveisiin K-Raudan valikoimissa vastaa esimerkiksi kotimaisista männyistä saatava, ajan myötä harmaantuva sydänpuu, joka valmistetaan ilman kemiallista käsittelyä. Myös painekyllästetyllä ja kuumakäsitellyllä kestopuisella terassilaudalla on hyvä lahonkesto sekä värin pysyvyys.

”Selkeä trendi terassilaudoissa on harmaa sävy sekä leveä lauta. Laudan leveys on kasvanut hieman aina 2010-luvulta lähtien. Myydyin terassilauta K-Raudoissa on jo pitkään ollut 120 mm levyinen terassilauta”, Karumo kertoo ja vinkkaa vielä: “leveästä laudasta haaveilevien kannattaa metrihinnan lisäksi verrata myös lautojen neliöhintaa toisiinsa.”

Lue lisää:
Laske terassilaskurilla tarvikkeiden menekki ja hinta sekä vertaile vaihtoehtoja: Terassilaskuri - K-Rauta
Näin rakennat terassin: Terassin rakentaminen – katso perusohje - K-Rauta
Näin huollat terassin: K-Rauta muistuttaa: Korona-aikana rakennettu terassi pitäisi huoltaa viimeistään nyt (kesko.fi)

*Lähde: Näin Suomi remontoi -kyselytutkimus K-Kylä-asiakasyhteisössä helmikuussa 2024. Kyselyyn vastasi 1044 iältään 25–65-vuotiasta suomalaista. Aineisto on painotettu vastaamaan väestöä iän ja sukupuolen mukaan.

**15.5.2024

Lisätietoja:
K-ryhmän viestintä, puh. +358 1053 50200, viestinta@kesko.fi   


Oliko sisältö hyödyllinen?
KYLLÄ
EI

Takaisin ylös