K-RYHMÄ ALUETIEDOTE 12.12.2024 Ylöjärven K-Market Vuorentaustan kauppiaana aloittaa 10.1.2025 Mirva Kurki. Vuorentausta tulee hänen kolmanneksi kaupakseen, entuudestaan hän on K-Market Haukiluoman ja K-Market Lamminpään kauppiasyrittäjä.
Jaakko ja Sanna Iso-Möttönen kuvattiin mahtavaksi kauppiaspariskunnaksi, joka huolehtii työntekijöistään kuten perheestään. ”Työnantajina todella reiluja ja avoimia. Osaavat ammattinsa todella hyvin ja tekevät työtänsä suurella sydämellä.” Kaupassa kerrotaan välittyvän ilo ja hyvä yhteishenki.
Kauppias Hanna Salmisen kerrotaan luoneen kaupalleen todella lämpimän ilmapiirin ja hän on ”saanut koko tiimin loistamaan ja voimaan hyvin”. Kauppiasta on helppo lähestyä ja hänen kanssaan uskaltaa puhua kaikesta. ”Hanna kohtaa työntekijät ihmisinä ja arvostaa sekä kannustaa heitä omana itsenään eteenpäin.” Johtaa omalla esimerkillä ja järjestää myös yhteistä tekemistä henkilöstölle.
Antti Valkeapäätä kuvataan reiluksi ja kannustavaksi kauppiaaksi. Hänellä on määrätietoinen ja tavoitteellinen johtamistapa, mutta antaa niiden sisällä työntekijöilleen vastuuta ja luottaa työntekijöidensä ammattitaitoon. ”Antaa rajat ja raamit, mutta myös vapauden olla oma itseni ja koen olevani osa tiimiä. Arvostan suuresti ja pois en lähde kuin väkisin potkimalla.”
Sini Kuusiniemeä kehuttiin aurinkoiseksi ja iloiseksi asiakaspalvelijaksi, joka ottaa jokaisen asiakkaan vastaan hymyillen ja kiireettä. Pääsääntöisesti kassalla työskentelevän Sinin asiakaspalvelutaidot ovat keränneet rutkasti kehuja myös paikallisessa Facebook-ryhmässä ja hänen kerrotaan jättävän ”jokaiselle asiakkaalle niin täydellisen loppuvaikutelman kauppareissulla, että hän on ehdottomasti paras!”
Emma Lahikaista ylistettiin palvelualttiiksi, osaavaksi ja aurinkoiseksi työntekijäksi, joka piristää asiakkaiden ja työkavereiden päivää. Kalaosaston apulaispäällikkönä työskentelevä Emma on yhdistänyt ja tuonut hyvää henkeä kaupan koko työyhteisöön. ”Emma auttaa aina työkaveria. On sama miltä osastolta pyytää jeesiä, niin Emma hoitaa!”
Akseli Venäläisen kerrotaan pelastavan positiivisella asenteellaan ja kivoilla rupatteluillaan monen vanhuksen, työssäkävijän kuin lapsiperheenkin päivän. Akselilla on aina aikaa vaihtaa kuulumisia ja hän muistaa asiakkaiden ilot ja surut. ”Pieniä asioita, mutta yksinäiselle ihmiselle tärkeitä. Akselille voi puhua mistä tahansa ja hän löytää aina sopivan tsemppaavat sanat.” Hän on ”kaikkien Kangasniemen mummujen yhteinen lapsenlapsi!” ja pääsyy usealle asiakkaalle poiketa kaupassa.
K-Duuni-kilpailussa etsitään vuosittain K-ryhmän vuoden työnantajakauppiasta ja kaupan työntekijää. Ehdokkaina ovat kaikki K-ryhmän kauppojen K-kauppiaat ja työntekijät, ja ehdokkaita voivat esittää niin asiakkaat kuin K-ryhmäläisetkin. Tänä vuonna kilpailuaikana 1.8.–1.9.2024 saatiin yhteensä ennätykselliset 4 131 ehdotusta, joista vuoden kaupan työntekijä -sarjaan tuli 2 591 ja vuoden työnantajakauppias -sarjaan 1 540 ehdotusta. Molempien sarjojen voittajat julkistetaan K-ryhmän yhteisillä K-Team Päivillä 2.11.2024. Kiitos kaikille ehdotuksensa jättäneille!
Lisätietoja: kesko.fi/kduuni