K-RYHMÄ ALUETIEDOTE 12.12.2024 Ylöjärven K-Market Vuorentaustan kauppiaana aloittaa 10.1.2025 Mirva Kurki. Vuorentausta tulee hänen kolmanneksi kaupakseen, entuudestaan hän on K-Market Haukiluoman ja K-Market Lamminpään kauppiasyrittäjä.
Susijengi on mukana kiusaamisvapaalla vyöhykkeellä nostamalla tärkeää aihetta esiin ja näyttämällä osaltaan esimerkkiä siitä, että jokainen voi puuttua kiusaamiseen. Yhteistyö alkoi vuonna 2023 ja kisailut aloitettiin viime kesänä Helsingin keskustan K-Marketeissa.
“On mahtavaa, että susijengiläiset pääsevät taas toimimaan hyvän mielen lähettiläinä. Haluamme korostaa tämän kesän kisailussa kiusaamisen vastakohtaa jeesaamista. Sitä, että autetaan, kannustetaan ja otetaan kaikki mukaan. Kiusaamiseen puuttuminen ei ole ainoastaan kodin ja koulun asia, vaan vastuu on meillä kaikilla, ammattiurheilijoista lähikaupan jokapäiväisiin kävijöihin. Meistä jokainen voi omalla esimerkillään ja puuttumisellaan vaikuttaa yhteiseen ilmapiiriin”, kertoo K-Market-ketjun johtaja Jesper Åberg.
K-Marketeissa kiusaamisvapaa vyöhyke tarkoittaa sitä, että kauppa tarjoaa lapselle tai nuorelle tarvittaessa turvallisen paikan, jossa on aina välittävä aikuinen saatavilla. Samalla K-Marketit puhuvat kiusaamisen ehkäisemisestä yhdessä kumppaninsa Mannerheimin Lastensuojeluliiton kanssa.
Kiusaamisvapaa vyöhyke on K-Market-ketjun pysyvä toimintamalli, joka on käytössä kaikissa yli 750 K-Marketissa ympäri Suomen. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos myönsi toimintatavalle vuoden 2022 kansanterveyspalkinnon tunnustuksena valtakunnallisesti merkittävästä kansanterveyden hyväksi tehdystä työstä.
Susijengi kisailee Tampereen keskustan K-Marketeissa keskiviikkona 31.7. – mukana myös supertähti Lauri Markkanen
Susijengi jakautuu pienempiin joukkueisiin, jotka kiertävät klo 14.30 alkaen viidessä keskusta-alueen K-Marketissa kilpailemassa erilaisissa tehtävissä ja keräämässä jeesauspisteitä. Tule seuraamaan kisaa ja moikkaamaan susijengiläisiä klo 14.30–17.00. Tapahtuma on avoin kaikille. Jeesauspisteet kerryttävät myös Mannerheimin Lastensuojeluliiton kiusaamisen vastaiseen työhön lahjoitettavaa avustussummaa.
Mukana ovat seuraavat kaupat:
K-Market Amuri, Satakunnankatu 50, 33230 Tampere
K-Market Mestari, Tammelan Puistokatu 26–28, 33100 Tampere
K-Market Tullintori, Hammareninkatu 2, 33100 Tampere
K-Market Satamakatu, Satamakatu 8, 33200 Tampere
K-Market Pyynikinkulma, Satamakatu 17, 33200 Tampere