K-RYHMÄ ALUETIEDOTE 12.12.2024 Ylöjärven K-Market Vuorentaustan kauppiaana aloittaa 10.1.2025 Mirva Kurki. Vuorentausta tulee hänen kolmanneksi kaupakseen, entuudestaan hän on K-Market Haukiluoman ja K-Market Lamminpään kauppiasyrittäjä.
Outi kertoo, että on hienoa päästä aloittamaan kauppiasura tutulla paikkakunnalla ja lähes uudessa kaupassa. ”Antti Raiski on tehnyt erinomaista työtä Hiidenrannassa ja tästä on hyvä lähteä kehittämään kauppaa edelleen yhdessä henkilökunnan ja asiakkaiden kanssa.”
Jokainen asiakas otetaan vastaan iloisella mielellä
Hiidenrannan liikeidea vielä tarkentuu, kunhan Outi pääsee tutustumaan asiakkaisiinsa ja henkilökuntaansa. ”Aion pitää valikoimissa jokaiselle sopivan hintaisia tuotteita. Asiakastoiveita toteutetaan ja niitä otetaan mieluusti vastaan. Panostamme Hiidenrannassa asiakaspalveluun ja jokainen asiakas otetaan vastaan iloisella mielellä”, Outi lupaa. ”Hyvä tunnelma ja asiakaskokemus ovat tärkeitä.”
Outin asiakaspalvelufilosofiana on, että kaikki palvellaan taatusti iloisella mielellä ja asiakastoiveet nostetaan keskiöön. ”Meille jokainen asiakas ja kohtaaminen on tärkeä. Haluan myös säilyttää kaupan mukavan ja rennon tunnelman.”
”Avajaiset kahvituksineen tullaan järjestämään myöhemmin kunhan ensin saadaan kaupan arki sujumaan ja pääsen tutustumaan asiakkaisiin ja henkilökuntaan.”
Vastuullisuutta toteutetaan K-Market Hiidenrannassa muun muassa lahjoittamalla hävikkiin meneviä tuotteita ruoka-apuun, kierrättämällä, tarjoamalla harjoittelu- ja työssäoppimispaikkoja nuorille sekä ottamalla valikoimiin lähituottajien tuotteita. ”Myös henkilökunnan hyvinvointi on tärkeää.”
Outi on työskennellyt K-Citymarket ja K-Market Isossa Omenassa monipuolisesti kaupan eri osastoilla ja K-Marketissa myymäläpäällikkönä. Kauppiaskoulutukseen kuuluvan harjoittelun hän teki Niina Lönnrotin kaupoissa K-Market Nummelassa ja Ojakkalassa. ”Haluan kiittää isosti kasvattajakauppiastani Niina Lönnrotia henkilökuntineen. Kiitos Niinalle luottamuksesta ja avoimuudesta kaikesta kauppiaan arkeen liittyvästä tiedosta. Sain toisen hänen kaupoistaan vastuulleni, missä pääsin harjoittelemaan tulevaa kauppiaan uraani varten. Iso kiitos myös pitkäaikaiselle työnantajalleni kauppias Toni Pokelalle henkilökuntineen. Tässä joukossa syttyi kipinä lähteä tavoittelemaan omaa kauppiasuraa”, menevät Outin terveiset ja kiitokset.
Outin vapaa-aikaan kuuluvat omat hevoset, valokuvaus ja lukeminen. Perheessä on avopuoliso Markus, kaksi kissaa ja kolme hevosta.