K-RYHMÄ ALUETIEDOTE 12.12.2024 Ylöjärven K-Market Vuorentaustan kauppiaana aloittaa 10.1.2025 Mirva Kurki. Vuorentausta tulee hänen kolmanneksi kaupakseen, entuudestaan hän on K-Market Haukiluoman ja K-Market Lamminpään kauppiasyrittäjä.
Auta ruokalahjalla -keräyksessä asiakkaat voivat lahjoittaa kaupan keräyspisteelle kaupasta ostamiaan ruoka- ja juomatuotteita. Kerätyt tuotteet lahjoitetaan niitä tarvitseville ennen joulua kunkin kaupan valitseman paikallisen yhteistyökumppanin toimesta. Keräys toteutetaan tänä vuonna 114:ssä K-Supermarketissa ympäri Suomen. Kumppaneina keräyksissä on tänä vuonna muun muassa Mannerheimin Lastensuojeluliiton paikallisyhdistyksiä.
”K-kauppiaat ja -kaupat tukevat omia lähiyhteisöjään monella tapaa ympäri vuoden, mutta erityisesti joulun aikaan avun tarjoaminen koetaan tärkeäksi. Auttaminen on tärkeää myös asiakkaillemme, ja kyselymme mukaan yli 60 % aikookin osallistua johonkin joulun hyväntekeväisyyskeräykseen jos vain oma taloudellinen tilanne sen sallii ja tilaisuus tulee eteen. Auta ruokalahjalla -keräys on konkreettinen ja helppo tapa tehdä hyvää jouluna, sillä osallistua ja sitä kautta auttaa voi tavanomaisten ruokaostosten teon yhteydessä”, kertoo K-Supermarket-ketjun johtaja Janne Vuorinen.
Keräykseen voi lahjoittaa pitkään säilyviä elintarvikkeita, joita ei tarvitse säilyttää kylmässä. Tällaisia ovat esimerkiksi kahvi, pasta, säilykkeet, lastenruoka sekä erilaiset herkut. Keräykseen lahjoitettavat tuotteet tulee jättää kaupan keräyspisteeseen 8.12. mennessä.
Auta ruokalahjalla -keräyksen lisäksi K-kaupoissa voi joulun aikaan olla käynnissä myös muita hyväntekeväisyyskeräyksiä.
Näin Auta ruokalahjalla -keräys toimii: