Niksi-Pirkka täyttää 50 vuotta – Pirkka-lehden suosituimpiin kuuluva palsta kuvastaa suomalaista arjen kekseliäisyyttä

Vuosien varrella suomalaiset ovat lähettäneet Pirkkaan yli 100 000 niksiä, joissa on hyödynnetty monenlaisia välineitä aina legendaarisista sukkahousuista monikäyttöisiin pussinsulkijoihin. Nykynikseissä korostuvat muun muassa energiansäästöön liittyvät oivallukset. 

Tavallisten ihmisten arkea helpottavia vinkkejä esittelevä Niksi-Pirkka-palsta julkaistiin Pirkka-lehdessä ensimmäisen kerran vuonna 1974.   

”Niksit ovat suomalaisille hyvin rakkaita, ja ehkä niitä voi pitää jo osana kansanperinnettämme. Niksien pitkä historia osoittaa, että suomalaisilla on todella kykyä katsoa omaa arkeaan uudesta vinkkelistä ja löytää kekseliäitä ratkaisuja siihen, miten asiat voisi tehdä fiksummin. Nikseissä kiteytyvä vastuullisuuden henki on erittäin ajankohtainen myös tänä päivänä”, kommentoi Pirkka-lehden päätoimittaja Sanni Jokinen.   

50 vuoden aikana suomalaiset ovat lähettäneet Pirkkaan kaikkiaan yli 100 000 niksiä. Näistä lehdessä ja verkkosivuilla julkaistavaksi on päätynyt yli 50 000. Kuukausittain niksejä saapuu noin 200 kappaletta, ja suurin huippu ajoittuu jouluun ja pääsiäiseen. Niksejä lähetetään eri puolilta Suomea, mutta viime vuosina niitä on tullut eniten Oulusta. Väkilukuun suhteutettuna tämän hetken niksikkäin paikkakunta puolestaan on Tohmajärvi.    

Niksien suosituimpia aihepiirejä ovat muun muassa kodinhoito, ruoka ja juhlat sekä piha ja mökki. Tämän hetken suosituin niksi Niksi-Pirkan verkkosivuilla opastaa, miten purukumitahra poistetaan tehokkaasti. 

Moneen venyvistä sukkahousuista kohti aineettomia oivalluksia 

Eniten niksejä synnyttänyt monitoimiväline on tietysti sukkahousut. Muita suosittuja niksivälineitä ovat olleet muun muassa muovipussi, muovipullo ja sukka. Myös pussinsulkijaklipsit inspiroivat niksikansaa lähes viikoittain – niitä on ehdotettu esimerkiksi hammastahnatuubin pusertimiksi ja hätäponnarin pidikkeiksi. Toisaalta nykyniksit ovat vähenevissä määrin välineurheilua: yhä useampi niksi liittyy esimerkiksi veden tai sähkön säästämiseen. 

Vuosien varrella markkinoille saapuneet uutuustuotteet ovat luonnollisesti heijastuneet myös niksihistoriaan. Siinä missä 1980-luvulla keksittiin uusia käyttötapoja kardemummaputkiloille ja kananmunakennoille, 2000-luvulla suosiossa olivat matkapuhelin ja perunalastuputkilo. Myöhemmin muun muassa selfiekepit ja koronamaskit ovat saaneet niksikansan luovuuden valloilleen.  

Niksien ytimessä on kuitenkin yhä säästäväisyys, kierrättäminen ja kestävämpi kuluttaminen. Myös huumori on olennainen osa niksejä. Viime vuosina niksit ovatkin löytäneet uuden muodon hilpeinä lyhytvideoina Tiktokissa nimellä Pirkka Hacks. Tänä vuonna Hacksit nähdään myös osana Arkkitehtuurimuseon ja Designmuseon FIX: Huolla ja korjaa -yhteisnäyttelyä. 

Pirkka-lehti kannustaa nyt kaikkia arjen kekseliäitä niksinikkareita osallistumaan Juhlavuoden niksikisaan, jossa kilpailua käydään kolmessa kategoriassa: Paras sukkahousuniksi, Paras arjen helpottaja -niksi ja Paras rahanarvoinen niksi. Kisa on käynnissä 5.6.−15.8.2024, ja kunkin sarjan voittaja palkitaan K-ryhmän 500 euron lahjakortilla. Tuomaristoon kuuluvat kekseliäs vaikuttaja ja tv-persoona Jukka Hildén, Vuoden 2023 kotitalousopettaja Auli Korhonen sekä Pirkan päätoimittaja Sanni Jokinen. Kilpailuun voi osallistua osoitteessa K-ryhma.fi/niksit50


Oliko sisältö hyödyllinen?
KYLLÄ
EI

Takaisin ylös