K-RYHMÄ ALUETIEDOTE 2.12.2024 Lempäälän K-Supermarket Kuljun Kartanon kauppiaina aloittavat 1.2.2025 Erika Alander ja Erkki Pesonen.
”K-Market Puhakka on ollut nimensä mukaan kauan saman perheen omistuksessa ja omaa pitkän historian aina 70 -luvulta saakka. Olemme todella otettuja, että juuri meille tarjoutui mahdollisuus jatkaa tällä kyseisellä kauppapaikalla. Tunnemme myös suurta vastuuta siitä, että täytämme jatkossa vakiintuneen asiakaskunnan tarpeet ja kehitämme kauppaa kaikki asiakasryhmää huomioon ottaen”, kertovat uudet kauppiaat tunnelmistaan.
K-Market Hämis tulee olemaan asiakkaidensa näköinen
Laura ja Santeri ovat miettineet Hämiksen liikeideaa tarkasti. ”Kauppamme tulee olemaan asiakkaidensa näköinen ja kehitämme valikoimia heidän tarpeidensa mukaisiksi. Tarjoamme tuotteita eri hintaryhmistä ja esimerkiksi brändituotteiden rinnalla tulee olemaan sekä K-Menu- että Pirkka-tuotteita. Visiomme on luoda vaivaton asiointikokemus, joka ottaa huomioon kaikki asiakasryhmämme.”
K-Market Puhakalla on pitkä historia verkkokaupan tekemisestä ja kehittämisestä. K-Market Hämis tule jatkamaan ylpeänä vakiintuneen verkkokauppa-asiakaskunnan palvelua. Vastuullisuustyössä hävikin minimointi on tärkeintä, joka on ollut jo edellisenkin kauppiaan sydämenasia. Kaupan arkea voi seurata edelleenkin Instagram-tililtä nimellä: @kmarkethamis ja ajatuksena on myös jakaa sisältöä TikTokiin.
Laura toimii kauppiaana jo kolmannessa polvessa, joten kaupan arki yhdistettynä perhe-elämään on Lauralle hyvinkin tuttua. Laura on työskennellyt vanhempiensa kaupassa, sekä opiskellut liiketaloutta korkeakouluissa.
Santeri on koulutukseltaan insinööri ja on aiemmin työskennellyt tuotekehityksen ja tuotannonsuunnittelun parissa. Kaupanala on Santerille uusi aluevaltaus, mutta termistö ja kaupan asiat ovat tulleet jo melko tutuiksi Lauran perheen puolesta.
”Perheeseemme kuuluu kaksi pientä lasta ja vapaa-aikamme kuluu heidän kanssaan”, kertovat Laura ja Santeri.