Lasten ja nuorten jalat liikkeelle Tampereella – Liike on lääke-kiertue saapuu Tammelaan

K-RYHMÄ ALUETIEDOTE 31.5.2024 Liike on lääke-kiertue saapuu Tampereelle Tammelan koulun pihalle (Ilmarinkatu 17) tiistaina 4.6. klo 15.00 – 18.30. Lasten ja nuorten liikuttamiseen tähtäävän kiertueen puitteissa järjestettävä koko perheen tapahtuma on maksuton. Tapahtuma ja kiertue ovat osa valtakunnallista Liike on lääke -hanketta, jonka tavoitteena on järjestää tänä vuonna lapsille ja nuorille noin 100 liikuntatapahtumaa.  

Liike on lääke -tapahtuma laittaa lasten ja nuorten jalat liikkeelle Tampereella Tammelan koulun kentällä tiistaina 4.6. klo 15.00 – 18.30. Maksuton tapahtuma innostaa ja kannustaa lapsia ja nuoria liikkumaan. Tapahtumassa voi kokeilla erilaisia urheilulajeja hauskojen pelien ja tehtävien kautta. Mukana on muun muassa pöytäjalkapalloa, lätkätutka ja minitennistä. Iltaa voi jatkaa Helmarit-pelissä Tammelan Stadionilla klo 19 alkaen.

”Haluamme kannustaa lapset ja nuoret liikkeelle matalalla kynnyksellä, ilon ja leikin kautta, koska liikkumattomuus on yhteiskunnassamme jo vakava haaste. Tervetuloa tapahtumaan sankoin joukoin!”, toivottaa K-kauppiasliiton hallituksen puheenjohtaja Pauli Jaakola

Lähes 100 liikuntatapahtumaa tänä vuonna lapsille ja nuorille 

Vain kolmasosa lapsista ja nuorista liikkuu riittävästi tutkimusten mukaan*. K-ryhmä ja kauppiaat tarttuvat tähän haasteeseen yhdessä kumppaniensa Suomen Palloliiton, Suomen Koripalloliiton, Suomen Tennisliiton, jääkiekkoseurojen ja JVG:n kanssa Liike on lääke -hankkeella. Tavoitteena on kannustaa lapset ja nuoret liikkeelle lajirajat ylittävällä yhteistyöllä. ​Samalla rakennetaan uudenlaista lähestymistä lasten ja nuorten liikkumiseen niin, että kannustetaan kaikenlaiseen liikkumiseen. ​Tavoitteellisen seuratoiminnan ja kilpaurheilupolun lisäksi liikkuminen voi olla paljon muutakin: pelaamista ja puuhaamista, leikkimistä ja höntsäämistä.  

K-kauppiailla on lasten ja nuorten liikkumisen tukeminen DNA:ssa, sillä monet kauppiaat ovat tukeneet paikallisia urheiluseuroja jo vuosia. Nyt kauppiaat tekevät yhteistyötä seurojen kanssa Liike on lääke -kiertueen tapahtumissa, joita järjestetään kesän aikana yli 10 paikkakunnalla ympäri Suomea. Lisäksi kauppiaat ovat olleet mukana järjestämässä toukokuussa Liike on lääke - ja Pirkka Street Basket -koululaistapahtumia, jotka saavat jatkoa elo–syyskuussa. Liike on lääke -hankkeen tavoitteena on järjestää tänä vuonna lapsille ja nuorille yhteensä noin 100 ilmaistapahtumaa.  

K-ryhmä on Suomen Koripalloliiton, Suomen Palloliiton ja Suomen Tennisliiton pääyhteistyökumppani.

*Liitu-tutkimus 2022 ja valtakunnalliset fyysisen toimintakyvyn Move!-mittaustulokset 2023. Opetushallitus ja opetus- ja kulttuuriministeriö 2023.


Oliko sisältö hyödyllinen?
KYLLÄ
EI

Takaisin ylös