Lasten ja nuorten jalat liikkeelle Mikkelissä – Liike on lääke-kiertue saapuu Mikkelin torille

K-RYHMÄ ALUETIEDOTE 22.5.2024 Liike on lääke -kiertue saapuu Mikkelin torille torstaina 23.5. klo 14-18. Lasten ja nuorten liikuttamiseen tähtäävän kiertueen puitteissa järjestettävä koko perheen tapahtuma on maksuton. Tapahtuma ja kiertue ovat osa valtakunnallista Liike on lääke -hanketta, jonka tavoitteena on järjestää tänä vuonna lapsille ja nuorille lähes 100 liikuntatapahtumaa.

Liike on lääke -tapahtuma laittaa lasten ja nuorten jalat liikkeelle Mikkelissä torstaina 23.5. kello 14-18. Maksuton tapahtuma innostaa ja kannustaa lapsia ja nuoria liikkumaan. Tapahtumassa voi kokeilla erilaisia urheilulajeja hauskojen pelien ja tehtävien kautta. Mukana on muun muassa pöytäjalkapalloa, lätkätutka ja minitennistä. Paikalla ovat myös klo 14-16 Veikko Karttunen ja Olli Kilpeläinen MP:n edustusjoukkueesta ​sekä koko tapahtuman ajan Juniori-Jukureiden ylläpitämä toimintapiste.

Tapahtuman järjestämisestä vastaavat K-ryhmä, paikalliset K-kauppiaat ja K-kauppiasliitto yhdessä Mikkelin Palloilijoiden kanssa. Iloinen tapahtuma jatkuu illalla MP-FF Jaron välisenä Ykkösliigan jalkapallo-otteluna klo 18.30 alkaen Urskissa

”Liikkumattomuus on yhteiskunnassamme iso haaste ja haluamme alueen K-kauppiaiden kanssa tarjota alueemme lapsille ja nuorille matalan kynnyksen, täysin ilmaisen, tavan tutustua urheilulajeihin Mikkelissä. Tilaisuus on rento ja mukava tapa viettää aikaa yhdessä koulupäivän jälkeen, torilla tavataan!”, toivottaa K-Citymarket Mikkelin kauppias Harri Mattinen.

Lähes 100 liikuntatapahtumaa tänä vuonna lapsille ja nuorille

Vain kolmasosa lapsista ja nuorista liikkuu riittävästi tutkimusten mukaan*. K-ryhmä ja kauppiaat tarttuvat tähän haasteeseen yhdessä kumppaniensa Suomen Palloliiton, Suomen Koripalloliiton, Suomen Tennisliiton, jääkiekkoseurojen ja JVG:n kanssa Liike on lääke -hankkeella. Tavoitteena on kannustaa lapset ja nuoret liikkeelle lajirajat ylittävällä yhteistyöllä. ​Samalla rakennetaan uudenlaista lähestymistä lasten ja nuorten liikkumiseen niin, että kannustetaan kaikenlaiseen liikkumiseen. ​Tavoitteellisen seuratoiminnan ja kilpaurheilupolun lisäksi liikkuminen voi olla paljon muutakin: pelaamista ja puuhaamista, leikkimistä ja höntsäämistä.

K-kauppiailla on lasten ja nuorten liikkumisen tukeminen DNA:ssa, sillä monet kauppiaat ovat tukeneet paikallisia urheiluseuroja jo vuosia. Nyt kauppiaat tekevät yhteistyötä seurojen kanssa Liike on lääke -kiertueen tapahtumissa, joita järjestetään kesän aikana yli 10 paikkakunnalla ympäri Suomea. Lisäksi kauppiaat ovat olleet mukana järjestämässä toukokuussa Liike on lääke - ja Pirkka Street Basket -koululaistapahtumia, jotka saavat jatkoa elo–syyskuussa. Liike on lääke -hankkeen tavoitteena on järjestää tänä vuonna lapsille ja nuorille yhteensä lähes 100 ilmaistapahtumaa.

K-ryhmä on Suomen Koripalloliiton, Suomen Palloliiton ja Suomen Tennisliiton pääyhteistyökumppani. ​

*Liitu-tutkimus 2022 ja valtakunnalliset fyysisen toimintakyvyn Move!-mittaustulokset 2023. Opetushallitus ja opetus- ja kulttuuriministeriö 2023.​


Oliko sisältö hyödyllinen?
KYLLÄ
EI

Takaisin ylös