Kesko ehdolla Suomen aktiivisin työpaikka -palkinnon saajaksi

Suomen Olympiakomitea ja Buusti360 arvioivat vuosittain yrityksiä heidän henkilöstöliikunnan toimenpiteistä ja järjestelyistä. Kesko osallistui kartoitukseen nyt ensimmäistä kertaa ja ansaitsimme Aktiivinen työpaikka -sertifikaatin sekä finaalipaikan Suomen Aktiivisin Työpaikka -kilpailussa. Voittaja julistetaan Urheilugaalassa Helsingissä 16.1.2025.

K-Ryhmän Liike on lääke -hankkeen tavoitteena on ollut lasten ja nuorten liikuttaminen ja tämän lisäksi sisäinen hanke on laittanut koolaisia aktiivisesti liikkeelle. Hankkeen innoittamana osallistuimme  Suomen aktiivisin työpaikka -kilpailuun, jossa kartoitettiin Keskon henkilöstöliikuntaa laajasti.

Sijoituimme arvioinnissa kolmen parhaan yrityksen joukkoon ja olemme kisaamassa Suomen Aktiivisin Työpaikka -kisan voitosta.

"Olemme todella iloisia ja ylpeitä saamastamme Aktiivinen työpaikka -sertifikaatista sekä finaalipaikasta Suomen Aktiivisin Työpaikka -kilpailussa. Liikunta tukee sekä fyysistä että psyykkistä hyvinvointia ja luo yhteisöllisyyttä ja hyvää mieltä kaikissa henkilöstöryhmissämme", painottaa Keskon viestintäjohtaja Karoliina Partanen.

Keskon vahvuus ovat sisäiset Liike on lääke -lähettiläät, jotka liikuttavat koolaisia ympäri Suomea ja eri toimipisteitä. Lähettiläät ovat koonneet urheilujoukkueita, järjestäneet taukojumppia sekä kannustaneet kaikkia liikkeelle omalla tavallaan. Koko hankkeen tavoitteena onkin kannustaa matalan kynnyksen liikkumiseen ja yhteisöllisyyteen.

Lisäksi Keskossa liikkumista tuetaan esimerkiksi työterveyshuollon ja lukuisten ulkoisten yhteistyökumppanien tarjoamilla hyvinvointipalveluilla ja liikuntamahdollisuuksilla. Henkilöstön käytössä on esimerkiksi mielenhyvinvointikursseja ja liikkumiseen kannustava HeiaHeia-sovellus. Vähän liikkuvia autetaan liikunnan aloittamisessa ja lisäksi huomioidaan myös paljon työssään liikkuvat ja heille tarjotaan vinkkejä palautumiseen liikunnan ja mielenhyvinvointipalvelujen avulla.

Voittaja julistetaan vuotuisessa Urheilugaalassa Helsingissä 16.1.2025.

Lue lisää ulkoisesta Liike on lääke -hankkeesta.


Oliko sisältö hyödyllinen?
KYLLÄ
EI

Takaisin ylös