K-RYHMÄ ALUETIEDOTE 12.12.2024 Ylöjärven K-Market Vuorentaustan kauppiaana aloittaa 10.1.2025 Mirva Kurki. Vuorentausta tulee hänen kolmanneksi kaupakseen, entuudestaan hän on K-Market Haukiluoman ja K-Market Lamminpään kauppiasyrittäjä.
K-Market Kymppi on sekä nuorten kaupunkilaisten, alueen opiskelijoiden että alueen ikääntyneemmän väestön luotettu urbaani kyläkauppa, joka kuulee herkällä korvalla asiakaskunnan tarpeet. Vilkkaasta kaupasta tehdään usein pieniä ostoksia, mutta asiakkaat käyvät ostoksilla useita kertoja viikossa.
“Kaupan toiminta on monella tasolla huippuluokkaa. Asiakkaat huomioidaan joka tilanteessa luontevalla tavalla ja toiveisiin reagoidaan. Kymppi on saanut paljon kiitosta esimerkiksi vegevalikoiman laajuudesta, herkullisen runsaasta paistopisteestä, herkkutarjonnasta ja uutuuksista sekä erilaisista yllätyksistä”, kertoo K-Market-ketjun operatiivinen johtaja Teemu Naumanen.
K-Market-ketjussa on noin 750 kauppaa, joista ketju palkitsee vuosittain parhaita kauppojaan. Alueiden parhaiden kauppojen tunnustukset ja vaihtuvien teemojen erityispalkinnot jaettiin maaliskuussa. Suomen paras K-Market valittiin alueiden parhaina palkittujen joukosta.
“Kauppiaat ovat lisäksi kauppiasyhteisön kovasti arvostamia kollegoita ja kannustajia, joilta löytyy aina aikaa sparrailuun. He uskaltavat tehdä kaupan suhteen ratkaisuja ja seistä niiden takana. Tästä huolimatta vastuuta ja tilaa toimia jaetaan rutkasti myös henkilökunnalle. Työntekijät korostavat kaupan mukavaa ilmapiiriä ja ovat aidosti ylpeitä omasta kaupastaan. Voi todella sanoa, että K-Market Kympissä ihmiset loistavat”, Teemu Naumanen sanoo.
Parhaan kaupan valintaan vaikuttavat muun muassa kaupan liikevaihdon kehitys, menestyminen asiakastyytyväisyystutkimuksissa ja onnistunut henkilöstöjohtaminen. Palkintoja jaettaessa tarkastellaan myös, miten kaupan liikeidea näkyy asiakkaiden arjessa, ja miten kauppa kehittyy ajan saatossa.
“Tämä on todella kova juttu! Täytyy olla erittäin ylpeä ja kiitollinen meidän kaupan porukasta, jonka voimin olemme tämän saaneet aikaan. Toimimme aina ihminen edellä -ajatuksella ja haluamme tarjota porukallemme myös hyvän työpaikan. Toimintamme sydän on ahkeruus, innostus uudesta ja kaikkien ideoiden kuuleminen. Myös kokeilut ja epäonnistumiset ovat meillä sallittuja”, sanovat kauppiaat Antti Juntunen ja Johanna Harju.