K-ryhmä on jälleen mukana Hyvä Joulumieli -keräyksessä, joka tuo joulun ilon 18 000 vähävaraiselle perheelle. Jo 28. kerran järjestettävän keräyksen tuotoilla hankitaan ruokalahjakortteja, joilla perheet voivat ostaa ruokaa joulupöytään.
K-ryhmän Ruokailmiöt 2025 -trendikatsauksen* mukaan 45 % suomalaisista uskoo ensi vuonna syövänsä nykyistä enemmän kalaa ja eri ikäryhmistä erityisesti nuoret (18-24-vuotiaat) uskovat suosivansa nykyistä enemmän vastuullisuussertifioituja kala- ja äyriäistuotteita.
’’Suomalaiset syövät kalaa alle pohjoismaisten ravitsemussuositusten, joten terveyssyistä kalaa kannattaa lisätä lautaselle aiempaa enemmän. Kalaostoksilla on hyvä kiinnittää huomiota kestävyysseikkoihin ja trendikatsauksemme mukaan aihe kiinnostaakin erityisesti nuoria. K-ruokakaupoista löytyy Suomen suurin vastuullisuussertifioitujen kala- ja äyriäistuotteiden valikoima: yli 450 tuotetta. Pian kestävämmät valinnat ovat entistä helpompia, kun kaikkien Pirkka-tonnikalasäilykkeiden kyljestä löytyy MSC-merkki’’, kertoo K-ryhmän päivittäistavarakaupan vastuullisuusjohtaja Timo Jäske.
Kaikki Pirkka-tonnikalasäilykkeet muuttuvat MSC-sertifioiduiksi sitä mukaa kuin uudet tuote-erät tulevat kauppoihin.
MSC-sertifikaatin taustalla tarkat kestävyyskriteerit
Erityisesti ulkomaisia kaloja ja äyriäisiä ostaessa kannattaa suosia vastuullisuussertifioituja vaihtoehtoja. Luonnonkalakannat ovat pienentyneet muun muassa ylikalastuksen vuoksi ja kalastustoimintaa on hallittava huolellisesti, jotta meriekosysteemit säilyvät elinvoimaisina. Kalojen ja äyriäisten ympäristömerkeistä tunnetuimpia on kestävää kalastusta edistävä MSC-sertifikaatti. Maailman tonnikalanpyynnistä kolmannes on MSC-sertifioitua.
’’Asiakkaiden on tärkeää tietää mistä ja miten tonnikala on pyydetty. MSC-sertifioitu tonnikala on peräisin kestävästä kalakannasta ja pyydetty siten, että haitat ekosysteemille ja muille mereneläville on minimoitu. Toimintamme perustuu tieteelliseen näyttöön – tutkimme tarkkaan mikä kalakannan kehitys on ollut ja jääkö mereen tarpeeksi kalaa, jotta kalakanta pystyy uusiutumaan’’, kertoo MSC:n Suomen ja Baltian maiden maajohtaja Johanna Vepsä.
Tonnikalasäilykkeet K-ruokakauppojen kestosuosikkeja
Tonnikala on yksi maailman suosituimmista merenelävistä ja pitää vuodesta toiseen pintansa myös K-ruokakauppojen yhtenä suosituimpana kalana. Vaikka tonnikalasta usein puhutaan yhtenä lajina, merissämme elää yli 15 eri tonnikalalajia, joiden elinvoimaisuuksissa on eroja. Kaupallinen tonnikalanpyynti keskittyy pääasiassa seitsemään lajiin.
K-ruokakauppojen Pirkka- ja K-Menu-tonnikalasäilykkeet sisältävät boniittia, joka on pienikokoinen, runsaslukuinen laji ja yleisin tonnikalasäilykkeiden raaka-aine. Lisäksi Pirkka Parhaat -sarjassa on tarjolla kahta eri keltaevätonnikalasäilykettä. K-ryhmän Tuotteiden jäljillä -sivustolla voi tutustua Pirkka- ja K-Menu-tonnikalasäilykkeiden matkaan kaupan hyllylle, tavarantoimittajiin ja niiden tehtaisiin sekä K-ryhmän kala- ja äyriäislinjaukseen.
Jos siirrät ajatuksesi tästä päivästä vuoden päähän tulevaisuuteen, mitä näistä uskot syöväsi nykyistä enemmän?
Syön enemmän kalaa: 45 %
Syön enemmän vastuullisuussertifioituja kala- ja äyriäistuotteita (MSC, ASC): 13 %
*K-ryhmän Ruokailmiöt 2025. Kuluttajakysely toteutettiin K-Kylä-asiakasyhteisössä syyskuussa 2024. Kyselyn vastaajamäärä oli 1029, ja aineisto painotettiin vastaamaan väestön ikä- ja sukupuolijakaumaa. Tulosten virhemarginaali on 3 %.