Kaikki Suomen kartat uusiksi – K-Citymarket Järvenpää löytyy nyt Sushikujalta

K-Citymarket Järvenpää toi sushin suomalaisten ruokakauppojen valikoimiin lähes 10 vuotta sitten. Nyt kauppa saa kotikaupungiltaan Järvenpäältä tunnustuksen, kun kaupan osoite vaihtuu Sushikujaksi. Tunnustus kunnioittaa kaupan pitkäjänteistä työtä ruokakulttuurin kehittämisen puolesta ja on ainutlaatuinen koko Euroopassa.

Järvenpään K-Citymarket saa uuden osoitteen keskiviikkona 29.5., kun kaupalle johtava katu nimetään uudelleen Sushikujaksi. Kaupan uusi osoite on sen jälkeen Sushikuja 1.

Uuden osoitteen taustalla on Järvenpään kaupunki, joka sai ajatuksen kaupan tekojen sekä saavuttamien kotimaisten ja kansainvälisten tunnustusten pohjalta. Järvenpään K-Citymarket on tunnettu siitä, että se panostaa ruokakulttuurin kehittämiseen aktiivisesti ja tuo jatkuvasti uutta valikoimaansa.

Kaupalle oman osoitteen antaminen sen tekojen perusteella on ainutlaatuista. Vastaavaa ei ole tapahtunut aiemmin Euroopassa vielä kertaakaan.

”Olemme todella ylpeitä siitä, että meillä täällä Järvenpäässä on maailman paras ruokakauppa. K-Citymarket susheineen on tutkitusti Sibeliuksen, Puistobluesin ja Tuusulanjärven lisäksi asia, joka Järvenpäästä tiedetään alueen ulkopuolellakin. Kaupungilla on siis suuri kunnia saada nimetä kaupalle johtava katu Sushikujaksi”, Järvenpään kaupunginjohtaja Iiris Laukkanen sanoo.

”Olemme nöyrän ylpeitä tästä tunnustuksesta. Sushin matka suomalaisten sydämiin ruokakaupan kautta on yksi esimerkeistä, joiden kautta olemme kokeilleet uutta ja siten olleet mukana monipuolistamassa ruokakulttuuria”, sanoo K-Citymarket Järvenpään kauppias Markku Hautala.

Uuden kokeileminen tuo sekä kaupalle että asiakkaille oivalluksia

Kauppias Hautala keksi tuoda sushin kauppaansa tutkittuaan kaupan trendejä maailmalta. Vuonna 2016 Järvenpäässä alettiin opiskella sushin tekemistä aidoilla raaka-aineilla ja tekniikoilla, ja neuvotteluja sushiriisin tuomisesta Suomeen käytiin Japanissa asti.

Hautala korostaa, että innovaatioita ei kuitenkaan noin vain tuoda kauppaan, vaan ne vaativat aina testaamista ja kehittämistä. Asiakkaat lopulta päättävät, mikä onnistuu.

”Kun toimme sushin kauppaamme, emme varmuudella tienneet, miten asiakkaat ottavan sen vastaan. Olimme kuitenkin valmiita kokeilemaan, sillä teemme tätä työtä siksi, että uskomme ruoalla olevan suuri merkitys ihmisten hyvinvoinnille. Kun löydämme uutta, tuomme parhaat innovaatiot myyntiin, jotta voimme jakaa oivalluksia yhdessä asiakkaidemme kanssa. Kauppamme haluaa olla onnellisen ruokakulttuurin edelläkävijä.”

K-Citymarket Järvenpään vanavedessä sushi on vallannut ruokakaupat ympäri Suomea. Kaupassa valmistettu sushi onkin K-ryhmän myyntidatan mukaan yksi K-ruokakauppojen myydyimmistä tuotteista*.

Vaikka sushi osoittautui jo itsessään menestystuotteeksi, Järvenpäässä sitä sekä montaa muuta asiaa tutkitaan ja kehitetään edelleen. Yhteistyö Japanin maatalousministeriön ja muiden keskeisten tahojen kanssa on jatkunut aktiivisena. Tänä keväänä uutta sushin saralla on ollut se, kun suomalainen startup KING Konjac kehitti Järvenpään K-Citymarketin tuotelaboratoriossa hiilihydraatittoman sushi-pohjan, joka on vaihtoehto perinteiselle sushiriisille.

Kaupan työ on huomattu myös maailmalla. Innovatiivisuus ja kaupan jatkuva kehittäminen toivat Järvenpään K-Citymarketille vuonna 2019 maailman parhaan ruokakaupan tittelin. Valinnan teki globaali järjestö IGD, joka on maailman johtava kaupan alan tutkimus- ja asiantuntijajärjestö.

*Lähde: K-ryhmän myyntidata, alkuvuosi 2024.


Oliko sisältö hyödyllinen?
KYLLÄ
EI

Takaisin ylös