K-ryhmä on jälleen mukana Hyvä Joulumieli -keräyksessä, joka tuo joulun ilon 18 000 vähävaraiselle perheelle. Jo 28. kerran järjestettävän keräyksen tuotoilla hankitaan ruokalahjakortteja, joilla perheet voivat ostaa ruokaa joulupöytään.
K-Supermarket Suosikin kauppiaan Heli Romppasen mehiläistarhalla on parhaillaan käynnissä sadonkorjuu ja kohta itse tuotettua hunajaa saadaan kauppaan myyntiin.
’’Hunajat on nyt kerätty mehiläispesistä lingottaviksi ja on aika aloittaa syksyn huoltotoimet. Mehiläiset ovat hereillä koko pitkän talven ajan ja tarvitsevat hyvää hoitoa, jotta säilyvät hengissä ja ovat keväällä ilmojen lämmetessä voimissaan pölyttämään kukkia ja kasveja. Mehiläiset saavat ravinnoksi talvella sokeriliuosta. On kiehtovaa tarkkailla mehiläispesiä talvella - ne hohkaavat lämpöä, vaikka ulkona paukkuu pakkanen. Kerrassaan eteviä pikku pörriäisiä!’’, Romppanen kertoo.
Romppanen sai idean oman hunajan tuottamisesta tutustuessaan erilaisten pientuottajien toimintaan. Koulutukseltaan Romppanen on ympäristöoikeuden erikoisjuristi ja halusi saada aiemmassa ammatissaan kertyneen tietotaidon käyttöön. Mehiläisten tarhaamisesta hän innostui niin paljon, että opiskeli mehiläistarhausta Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopistossa.
Romppasen kädenjälki näkyy hunajassa alusta loppuun asti, sillä mehiläisten tarhauksen lisäksi hän jalostaa ja purkittaa hunajan itse. Hunajalle on myönnetty Hyvää Suomesta -alkuperämerkki, joka kertoo suomalaisesta raaka-aineesta ja työstä.
’’Mehiläistarhauksessa mielenkiintoisinta ja haastavinta on ollut tuottaa ruokaa alusta alkaen itse – haluan hoitaa ja kasvattaa mehiläisiä siten, että ne voivat hyvin ja tuottavat meille herkullista lähiruokaa’’, jatkaa Romppanen.
Mehiläiset tekevät tärkeää työtä luonnon monimuotoisuuden eteen
Luonnon monimuotoisuuden heikkeneminen on ilmastonmuutoksen ohella merkittävä globaali uhka. Pölyttäjähyönteiset, kuten mehiläiset, ovat tärkeitä luonnon monimuotoisuuden kannalta, mutta niiden määrä on laskenut jatkuvasti. Ruoantuotanto voi vaarantua jos pölyttäjäkato jatkuu, sillä valtaosa viljelykasveista tarvitsee hyönteispölytystä.
’’Mehiläisiä tarhataan Etelä-Euroopassa ensisijaisesti pölytyksen vuoksi ja hunaja on prosessin sivutuote. Pörriäiset voivat parantaa hedelmä- ja marjasatojen määrää ja laatua pölyttämällä. Ne ovat tärkeä osa luonnon monimuotoisuutta”, Romppanen kertoo.