K-Supermarket Arenan uudistus on valmis

K-RYHMÄ ALUETIEDOTE 23.10.2024 Rauman K-Supermarket Arenan reilun puoli vuotta kestäneet uudistus- ja remonttityöt ovat valmistuneet ja avajaisia juhlitaan asiakkaiden kanssa loppuviikko. K-kauppiaana toimii Jari Haarala.

Avajaisnauha leikataan torstaina 24.10. klo 10 ja kauppiasta siinä avustavat Rauman Yrittäjien puheenjohtaja Joonas Lauronen sekä Keskon Länsi-Suomen aluejohtaja Jari Alanen.

Avajaishuumaa ja markkinapöhinää on luvassa koko loppuviikon, torstaina kakkukahvit ja perjantaina kauppias tarjoaa karjalanpiirakoita ja mehua 500 ensimmäiselle. Perjantaina ja lauantaina vietetään vielä lastenpäiviä mm. kaupan pihalla karuselliajelulla ja pomppulinnassa.

Sikses luanikas kaup siirtyi 2030-luvulle

Mittavassa remontissa uudistettiin talotekniikka, kylmää ja pakkasta vaativat laitteet energiatehokkaiksi, valaistus led-tekniikkaan ja lattia hiottiin. Kaupan kaikki kalusteet ovat uusia ja miljöö on myös uudistettu. Kauppa oli avoinna koko uudistustöiden ajan. ”Kaikki on mennyt hienosti ja pystyimme aikaistamaan avajaisiakin usealla viikolla”, kauppias Jari Haarala kertoo. ”Kiitokset asiakkaillemme kärsivällisyydestä ja henkilökunnalle joustavuudesta remontin aikana. Myös rakennustiimi toimi hienosti.”

Omasta savustusuunista maukkaita kalaherkkuja

Uusina palveluina K-Supermarket Arenaan on tullut kahvi- ja lounaspiste, mistä voi ostaa mukaan tai nauttia paikan päällä aterian tai pullakahvit. Kaupan oma Sikses luanikas köök on saanut lisää tilaa ja oman savustusuunin, jossa valmistuu palvelutiskiin suoraan mm. lämmin- ja kylmäsavulohta.

”Asiakkaat ovat jo kehuneet avaruutta ja selkeyttä”, Jari kertoo. ”Nyt heti sisäänkäynnistä heviosastolta saakka näkeekin palvelutiskille asti. Matalat kalusteet ja valaistus tekevät kaupasta tilavamman oloisen, vaikka neliöitä ei olekaan tullut lisää. Kyllä tätä kehtaa esitellä!”

Kaupan lisäpalveluihin on tullut uutena Woltin kotiinkuljetuspalvelut ja pihalla on neljä K-Latauksen latauspistettä sähköautoille. Pakettipalvelut ovat lisääntyneet Budbeen pakettiautomaalilla.


Oliko sisältö hyödyllinen?
KYLLÄ
EI

Takaisin ylös