K-RYHMÄ ALUETIEDOTE 2.12.2024 Lempäälän K-Supermarket Kuljun Kartanon kauppiaina aloittavat 1.2.2025 Erika Alander ja Erkki Pesonen.
K-ryhmän Ruokailmiöt 2025 -trendikatsauksen* mukaan ruokaan liittyvistä ilmiöistä suurimmaksi nousee ensi vuonna kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin tavoittelu. Ilmiössä korostuvat jokaiselle tutut päivittäiset teot kuten riittävä lepo, säännöllinen ateriarytmi ja oman mielen hyvinvoinnista huolehtiminen. Ilmiön merkittävyydestä kertoo, että pyrkimys omasta hyvinvoinnista huolehtimiseen ohjaa nyt tai tulevaisuudessa ratkaisevasti ruokaostosten tekoa jopa 91 prosentilla suomalaisista.
”Viime vuodet, monilta osin poikkeuksellisetkin sellaiset, ovat selvästi saaneet yhä useamman pohtimaan kuinka monen tekijän summasta omassa hyvinvoinnissa on usein kyse. Omaan terveyteen, vointiin ja tapoihin liittyen on myös koko ajan tarjolla enemmän dataa ja erilaisia palveluja – kuten vaikka omien ostosten terveellisyyden seuranta – että ilmiön nousu tässä hetkessä suurimmaksi ei yllätä”, kertoo Keskon asiakasnäkemysjohtaja Heidi Jungar.
Hyvinvointi näkyy trendeistä vahvimmin siinä, mitä suomalaiset aikovat lisätä ruokavalioonsa. Listan kärkeen nousevat vihannekset, hedelmät ja kala, joita jokaista lähes puolet suomalaisista uskoo syövänsä ensi vuonna enemmän. Myös kasvanut kiinnostus vatsan ja aivojen hyvinvointia tukevia tuotteita kohtaan on osa ilmiötä.
Täsmäruokailussa suunnittelemattomuus on vaivattomuutta
Täysin uutena Ruokailmiöihin nousee tänä vuonna täsmäruokailuksi nimetty trendi, joka on osa isompaa, jo pidemmän aikaan nousussa ollutta vaivattomuuden ilmiötä. Sitä kuvaa se, että jopa 47 % suomalaisista suosii arjessaan ruokia, joita voi tehdä vain sen verran kuin kerralla aikoo syödä. Täsmäruokailu korostuukin erityisesti pienemmissä talouksissa, kuten eläkeläisissä ja sinkuissa, sekä kaupunkialueilla, joissa lähimarket voi parhaimmillaan toimia oman jääkaapin jatkeena.
”Täsmäruokailija suunnittelee syömisensä kunkin hetken mielihalujen pohjalta ateria kerrallaan. Hän optimoi kilohinnan sijaan pientä tai kohtuulliseksi kokemaansa kertaostosta ja säästöpakkauksien sijaan suosii pienempiä pakkauskokoja minimoidakseen hävikkiä. Puolivalmiit vaihtoehdot ja valmisruoka ovat tärkeä apu arjessa”, kuvaa Jungar.
Täsmäruokailun ja vaivattomuuden ilmiöiden nousu näkyy kasvaneena kysyntänä monissa eri valmisruoan ja naposteltavien ruokien kategorioissa. Viime vuosina myynti on kasvanut merkittävästi esimerkiksi pakkasesta myytävissä premium annospizzoissa (+30 %), valmisruokahyllystä löytyvissä wrapeissa (+54 %) sekä valmiiksi pilkotuissa hedelmissä (+15 %)**.
Ruoanlaitossa kehittyminen sekä elämykset inspiroivat jälleen
Viime vuosina monien ruoanlaitossa on korostunut turvallisuuden kaipuu, lohturuoka sekä paluu perusasioiden, kuten lapsuudesta tuttujen reseptien äärelle. Nyt havaittavissa on kuitenkin taas myös kasvanutta innostusta uusia makuja, ruonlaittotekniikoita ja ruokaelämyksiä kohtaan: jopa 86 % suomalaisista on innostunut kehittämään itseään ruoanlaittajana ja lähes sama määrä, 84 %, on kiinnostunut itselleen uusista makuelämyksistä.
”Makumaailmoista aasialainen keittiö pysyy vahvana ja kasvaa, erityisesti korealaisen keittiön maut ja raaka-aineet kiinnostavat yhä useampaa. Japanilaisesta keittiöstä Suomessa hitiksi noussut sushi on saanut viimeksi rinnalleen gyozat, tulevaisuudessa meille tiensä saattavat löytää ehkäpä onigirit. Aasialaisen keittiön lisäksi ennustuksemme povaa kuitenkin kasvavaa suosiota myös perinteiselle kreikkalaiselle keittiölle”, kertoo Jungar.
Monille elämykset löytyvät kuitenkin myös täysin koti-Suomesta.
”Kiinnostavana nostona yhä useampi suomalainen toivoo ensi vuonna kokevansa lisää ruokahetkiä luonnon helmassa. Erityisesti tämä korostuu lapsiperheiden ja nuorten pariskuntien keskuudessa, jälkimmäisistä jopa 29 % aikoo ensi vuonna yhdistää useammin ruoan ja luonnon toisiinsa”, kertoo Jungar.
TOP 15 asiaa, joita suomalaiset haluavat ensi vuonna lisätä arkeensa ja lautasilleen
*K-Ryhmän Ruokailmiöt luo kuluttajatutkimukseen perustuvan katsauksen keskeisiin ilmiöihin ruoan kulutuksessa, sekä ennusteen näiden ilmiöiden kehityssuunnista lähitulevaisuudessa. Ruokailmiöt 2025 -katsausta varten toteutettiin kuluttajakysely K-Kylä-asiakasyhteisössä syyskuussa 2024. Kyselyn vastaajamäärä oli 1029, ja aineisto painotettiin vastaamaan väestön ikä- ja sukupuolijakaumaa. Tulosten virhemarginaali on 3 %. Tutkimuskumppanina toimi Frankly Partners.
**K-ryhmän myyntidata, vertailuajanjakso valmisruoissa 10/2021–09/2022 vs. 10/2023–09/2024; pilkotuissa hedelmissä 10/2022–09/2023 vs. 10/2023–09/2024.