K-RYHMÄ ALUETIEDOTE 12.12.2024 Ylöjärven K-Market Vuorentaustan kauppiaana aloittaa 10.1.2025 Mirva Kurki. Vuorentausta tulee hänen kolmanneksi kaupakseen, entuudestaan hän on K-Market Haukiluoman ja K-Market Lamminpään kauppiasyrittäjä.
Isänpäivää vietetään jälleen sunnuntaina 10. marraskuuta. K-ryhmän tuore kyselytutkimus* kertoo, että 34 prosenttia suomalaisista suunnittelee tänä vuonna ostavansa jollekin läheiselleen isänpäivälahjan. Innokkaammin ostoksia tekevät naiset, joista lähes puolet (46 %) aikoo hankkia lahjan. Miehistä lahjaostoksille sen sijaan suuntaa vain joka viides (22 %). Ostoksia tekevistä valtaosa hankkii isänpäivälahjan omalle isälle (73 %). Puolisoa ilahduttaa 36 prosenttia ja isoisää 4 prosenttia lahjan ostavista.
Parhaaksi isänpäivälahjaksi vastaajat nostivat kirjat (24 %). Myös K-ryhmän myyntidatan** mukaan paketteihin kääritään runsaasti kirjallisuutta, sillä kirjojen myynti kasvoi isänpäivän alla 47 prosentilla. Eniten kasvaneita kirjagenrejä olivat tieto- ja harrastekirjat (+368 %) sekä kotimainen kaunokirjallisuus (+309 %).
“On ilahduttavaa nähdä, että kirjalahjaa pidetään kovassa arvossa, jopa yli vaatteiden ja elektroniikan. Isänpäivä on ehdottomasti yksi suurimpia kirjasesonkeja, ja tänä vuonna erinomaisia kirjaideoita isälle tai isoisälle ovat esimerkiksi Ilkka Remeksen Zeus sekä elokuussa historian ensimmäisenä Pirkka-kirjana julkaistu Kari Hotakaisen Helmi”, kertoo Keskon käyttötavaran osto- ja myyntijohtaja Aki Erkkilä.
Toiseksi parhaaksi lahjakategoriaksi kyselyn vastaajat nostivat joku muu –kategorian (23 %), jonka alle nimettiin muun muassa herkku- ja juomalahjat, ravintolaelämykset sekä erilaiset lahjakortit.
Kolmanneksi parhaana isänpäivälahjana suomalaiset pitävät alusvaatteita (15 %) eli pääasiassa boksereita ja pitkiä kalsareita. Tämän isänpäivän klassikkolahjan suosio näkyi myös K-ryhmän myynnissä, joka kasvoi isänpäivän alla 68 prosenttia.
Yöpukujen suosio yli kaksinkertaistuu – flanellista povataan hittiä
K-ryhmän myyntidatan perusteella yksi isänpäivän ehdottomista suosikkilahjoista on uusi yöpuku, joka löytyy suomalaisten rankkaamien lahjojen sijalta 5. Yöasujen myynti nimittäin yli kaksinkertaistui (+132 prosenttia) viime vuoden isänpäivän alla.
“Flanellihousut nousivat viime vuoden jouluna todelliseksi lahjahitiksi. Nyt kun sekä flanellihousut että pyjamahousut ovat iso trendi ja etenkin nuoremmilla uineet vahvasti jopa osaksi jokapäiväistä arkipukeutumista, voidaan odottaa, että myös isänpäiväpaketeista löytyy runsaasti flanellia”, Erkkilä kertoo.
Aiotko ostaa tänä vuonna isänpäivälahjan jollekin henkilölle?
Kyllä 34 %
Ei 56 %
En osaa sanoa 10 %
Kenelle aiot ostaa isänpäivälahjan?
Omalle isälle 73 %
Puolisolle 36 %
Isoisälle 4 %
Jollekin muulle 2 %
Mikä seuraavista on mielestäsi paras isänpäivälahja?
Kirja 24 %
Joku muu, esimerkiksi lahjakortti, herkku, juoma, ravintolaelämys 23 %
Alusvaatteet 15 %
Muut vaatteet 7 %
Urheiluvaate tai -väline 6 %
Yöpuku 6 %
Kosmetiikka 4 %
Ruoanlaittoväline (esim. airfryer) 4 %
Partakone 4 %
Hajuvesi 3 %
Sähköhammasharja 2 %
Kodintekstiilit 1 %
Robotti-imuri 1 %
*Kyselytutkimus K-Kylä-asiakasyhteisössä lokakuussa 2024. Kyselyyn vastasi 720 ihmistä. Aineisto on painotettu vastaamaan väestöä iän ja sukupuolen mukaan.
**K-ryhmän myyntidata 2023. Isänpäivän 2023 myyntijaksoa 4.–12.11. on verrattu vastaavaan ajanjaksoon 7.–15.10. edeltävältä kuukaudelta.