K-RYHMÄ ALUETIEDOTE 12.12.2024 Ylöjärven K-Market Vuorentaustan kauppiaana aloittaa 10.1.2025 Mirva Kurki. Vuorentausta tulee hänen kolmanneksi kaupakseen, entuudestaan hän on K-Market Haukiluoman ja K-Market Lamminpään kauppiasyrittäjä.
Jos ruoka päätyy hävikkiin, myös kaikki sen valmistamiseen kuluneet luonnonvarat ja työ menevät hukkaan. K-ruokakaupoissa tehdään jatkuvaa työtä ruokahävikin vähentämiseksi.
’’Ruoka on tarkoitettu syötäväksi ja hävikin syntyminen on sekä ekologisesti että taloudellisesti huonoin vaihtoehto. Hävikin vähentämisessä avainasemassa on ennusteperäinen valikoimahallinta. Se tarkoittaa, että oikea määrä asiakkaiden haluamia tuotteita on oltava oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Pyrimme seuraamaan osto- ja myyntidataa päivittäin ja ymmärtämään asiakkaidemme toiveita. Kaupan henkilökunnalla ja koulutuksella on tärkeä rooli hävikkitalkoissa’’, kertovat K-Market Roban kauppiaat Mikko Karmakka ja Anu Helenius.
Tarkasta seurannasta ja valikoimahallinnasta huolimatta osa tuotteista päätyy hävikkiuhan alle.
’’Kun tuotteen viimeinen käyttöajankohta lähenee, alennamme sen myyntihintaa ja kokoamme nämä ’’punalaputetut’’tuotteet Vieläkin hyvää -hävikkinurkkaukseen. Nurkkauksen ansiosta hävikin synty kaupassa on vähentynyt huomattavasti – asiakkaamme löytävät alennetut tuotteet helposti yhdestä paikasta. Punalaputettujen tuotteiden ostaminen tuo säästöjä ja on myös trendikästä’’, kauppiaat jatkavat.
K-Market Roba lahjoittaa elintarvikekelpoisia myynnistä poistettuja tuotteita paikalliselle seurakunnalle, joka jakaa ne ruoka-apuna avun tarvitsijoille.
Tarjoukset lähes kaikkien suomalaisten suosiossa – näkyy myös punalaputettujen tuotteiden kysynnässä
Tarjoukset ovat yleisesti lähes kaikkien suomalaisten suosiossa. K-ryhmän kyselytutkimuksen mukaan valtaosa (91 %) suomalaisista seuraa tarjouksia ja ostaa tarjoustuotteita, ja 74 % valitsee ostoskoriinsa punalaputettuja tuotteita*. Vuonna 2023 K-ruokakauppojen punalaputettujen tuotteiden myynti kasvoi 12 prosenttia edelliseen vuoteen verrattuna. K-ryhmän datasta käy ilmi, että hävikin vähentämiseen kiinnitetään huomiota myös kotona: yli 80 prosenttia suomalaisista pyrkii välttämään ruokahävikin syntymistä arjessa**.
K-ryhmä kohti hävikin puolittamista
Ruokahävikin vähentäminen on K-ryhmän vastuullisuusstrategian keskeisiä tavoitteita. K-ryhmä on sitoutunut puolittamaan ruokahävikin vuoteen 2030 mennessä vuoden 2019 lähtötasosta. Syyskuuhun 2024 mennessä ruokahävikkiä on vähennetty K-ruokakaupoissa jo 21 prosenttia vuoden 2019 lähtötasosta. Viime vuonna eniten hävikkiä vähennettiin leipätuotteissa, kasviksissa ja lihatuotteissa.
*K-Barometri elo-syyskuu 2024: Mitä seuraavista teet nyt itse arjessasi? Kaikki vastaajat, N=1016. Virhemarginaali +/- 1.0–3.2 %. N-luku vaihtelee, koska vastaajien on ollut mahdollista jättää osaan kysymyksistä vastaamatta.
**K-ryhmän kyselytutkimus toukokuu 2024.N=532