K-ryhmä on jälleen mukana Hyvä Joulumieli -keräyksessä, joka tuo joulun ilon 18 000 vähävaraiselle perheelle. Jo 28. kerran järjestettävän keräyksen tuotoilla hankitaan ruokalahjakortteja, joilla perheet voivat ostaa ruokaa joulupöytään.
Ruokakaupat käyttävät energiaa säilyttääkseen esimerkiksi maito- ja kalatuotteet sekä pakasteet koko ajan kylmä- tai pakkaslämpötilassa. Nykyaikaiset, energiatehokkaat kylmälaitteet ovat yksi keskeisistä keinoista, joilla K-ryhmä parantaa energiatehokkuuttaan ja vähentää päästöjään.
Jyväskylässä sijaitsevan K-Supermarket Länsiväylän uudistuksessa kauppaan asennettiin uudet, luonnollista hiilidioksidia käyttävät kylmälaitteet, hukkalämpöä kierrättävä lämmönkierrätysjärjestelmä ja osastokohtaisesti säädettävä ledivalaistus.
Uudistuksen ansiosta K-Supermarket Länsiväylän kokonaisenergiankulutus on vuositasolla noin kolmanneksen pienempi kuin ennen remonttia.
”Saimme uusien kylmäkalusteiden ansiosta lisätilaa pakasteille ja juomille. Energiaremontti paransi merkittävästi kaupan energiatehokkuutta ja pienensi päästöjä. Sähkönkulutuksemme on nyt noin 30 % pienempi kuin ennen remonttia, vaikka uudistuksen yhteydessä rakennettu sähköautojen pikalatausasemamme käyttää myös sähköä”, sanoo K-Supermarket Länsiväylän kauppias Mika Sarestie.
Energiaremontit kauppojen uudistusten yhteydessä
K-ryhmä kehittää kauppaverkostoaan ja palveluitaan lähivuosina monin eri tavoin. Suuret energiaremontit toteutetaan yleensä kauppojen uudistusten yhteydessä.
”Lämmönkierrätysjärjestelmämme on tehokkaimpia keinoja, joilla pienennämme lämmitysenergiankulutusta ja siitä syntyviä päästöjä. Hukkalämpöä kierrättämällä pystymme tuottamaan keskimäärin noin 50 % uudistettujen kauppojen lämmöntarpeesta”, kertoo Keskon energiajohtaja Antti Kokkonen.
K-ryhmän lämmönkierrätysjärjestelmä hyödyntää energianlähteenään tehokkaasti kaikkea kiinteistön hukkalämpöä, kuten kylmäjärjestelmän lauhdelämpöä ja poistoilman lämpöä, ja se tuottaa energiaa kiinteistön kaikkiin lämmitys- ja jäähdytysjärjestelmiin. Lämmönkierrätysjärjestelmä on käytössä jo noin 70 K-ruokakaupassa.
K-Supermarket Länsiväylässä lämmönkierrätysjärjestelmä tuottaa vuositasolla yli 280 MWh lämmitysenergiaa ja korvaa näin ostolämpöä. Lämmönkierrätysjärjestelmän avulla kaupassa säästettävä energia vastaa noin 15 sähkölämmitteisen omakotitalon vuosikulutusta.
Analytiikka apuna energiankulutuksen seurannassa
Energiatehokkaan kaupan ylläpidossa keskeistä on jatkuva teknisten järjestelmien toiminnan tarkkailu ja nopea reagointi poikkeamiin.
”Tekoälyyn pohjautuvaa analytiikkaa on jo nyt käytössä kaupan energiankulutuksen analysoinnissa, ja tulevaisuudessa koneoppimista sovelletaan varmasti vielä enemmän. Analytiikkapalveluilla tunnistamme ja optimoimme kaupan jäähdytyksen, lämmityksen ja ilmanvaihdon energiakäyttöä”, sanoo Kokkonen.