K-ryhmä on jälleen mukana Hyvä Joulumieli -keräyksessä, joka tuo joulun ilon 18 000 vähävaraiselle perheelle. Jo 28. kerran järjestettävän keräyksen tuotoilla hankitaan ruokalahjakortteja, joilla perheet voivat ostaa ruokaa joulupöytään.
Ruokakaupat käyttävät energiaa säilyttääkseen esimerkiksi maito- ja kalatuotteet sekä pakasteet koko ajan kylmä- tai pakkaslämpötilassa. Nykyaikaiset, energiatehokkaat kylmälaitteet ovat yksi keskeisistä keinoista, joilla K-ryhmä parantaa energiatehokkuuttaan ja vähentää päästöjään.
Kuopion eteläpuolella sijaitsevan K-Citymarket Kolmisopen uudistuksessa kauppaan asennettiin uudet, luonnollista hiilidioksidia käyttävät kylmälaitteet, hukkalämpöä kierrättävä lämmönkierrätysjärjestelmä ja osastokohtaisesti säädettävä ledivalaistus.
”Kauppamme kokonaisuudistus toteutettiin pari vuotta sitten ja samalla myös kylmäkalusteet ja -ratkaisut päivitettiin tähän päivään. Saimme uusien kylmäkalusteiden ansiosta lisätilaa pakasteille, juomille ja myös maito-osastolle. Asiakkailta saamamme palaute on ollut hyvin positiivista”, sanoo K-Citymarket Kolmisopen kauppias Topi Miettinen.
Uudistuksen ansiosta K-Citymarket Kolmisopen kokonaisostoenergiankulutus (sähkön ja kaukolämmön) on vuositasolla lähes 20 % pienempi kuin ennen remonttia.
”Energiaremontti paransi merkittävästi kaupan energiatehokkuutta ja pienensi päästöjä. Sähkönkulutuksemme on nyt noin 10 % pienempi kuin ennen remonttia, vaikka uudistuksen yhteydessä rakennettu sähköautojen pikalatausasemamme käyttää myös sähköä”, Miettinen kertoo.
Lämmönkierrätysjärjestelmällä säästetyllä energialla lämmitettäisiin yli 40 omakotitaloa vuodeksi
K-ryhmä kehittää kauppaverkostoaan ja palveluitaan lähivuosina monin eri tavoin. Suuret energiaremontit toteutetaan yleensä kauppojen uudistusten yhteydessä.
”Lämmönkierrätysjärjestelmämme on tehokkaimpia keinoja, joilla pienennämme lämmitysenergiankulutusta ja siitä syntyviä päästöjä. Hukkalämpöä kierrättämällä pystymme tuottamaan keskimäärin noin 50 % uudistettujen kauppojen lämmöntarpeesta”, kertoo Keskon energiajohtaja Antti Kokkonen.
K-ryhmän lämmönkierrätysjärjestelmä hyödyntää energianlähteenään tehokkaasti kaikkea kiinteistön hukkalämpöä, kuten kylmäjärjestelmän lauhdelämpöä ja poistoilman lämpöä, ja se tuottaa energiaa kiinteistön kaikkiin lämmitys- ja jäähdytysjärjestelmiin. Lämmönkierrätysjärjestelmä on käytössä jo noin 70 K-ruokakaupassa.
K-Citymarket Kolmisopessa lämmönkierrätysjärjestelmä tuottaa vuositasolla yli 850 MWh lämmitysenergiaa ja korvaa näin ostolämpöä. Lämmönkierrätysjärjestelmän avulla kaupassa säästettävä energia vastaa yli 40 sähkölämmitteisen omakotitalon vuosikulutusta.
Analytiikka apuna energiankulutuksen seurannassa
Energiatehokkaan kaupan ylläpidossa keskeistä on jatkuva teknisten järjestelmien toiminnan tarkkailu ja nopea reagointi poikkeamiin.
”Tekoälyyn pohjautuvaa analytiikkaa on jo nyt käytössä kaupan energiankulutuksen analysoinnissa, ja tulevaisuudessa koneoppimista sovelletaan varmasti vielä enemmän. Analytiikkapalveluilla tunnistamme ja optimoimme kaupan jäähdytyksen, lämmityksen ja ilmanvaihdon energiakäyttöä”, sanoo Kokkonen.