K-RYHMÄ ALUETIEDOTE 12.12.2024 Ylöjärven K-Market Vuorentaustan kauppiaana aloittaa 10.1.2025 Mirva Kurki. Vuorentausta tulee hänen kolmanneksi kaupakseen, entuudestaan hän on K-Market Haukiluoman ja K-Market Lamminpään kauppiasyrittäjä.
Anne Baikov aloittaa Orimattilassa kauppiaana 1. syyskuuta.
”Kiitollisena ja nöyränä hyppään väistyvien kauppiaiden Tiian ja Japen saappaisiin. Molemmat tulevista kauppapaikoistani ovat hyvin hoidettuja ja henkilökunta on ammattitaitoista. Ilolla odotan kauppoihin ja tietysti myös Orimattilaan tutustumista!” kertoo Anne.
Alkuun uusi kauppias aikoo käyttää aikaansa molempiin kauppoihin ja niiden henkilökuntaan, asiakkaisiin ja yhteistyökumppaneihin tutustumiseen. Hän vakuuttaa, että molempien kauppojen vahvuuksista tullaan pitämään kiinni mutta kannustaa myös asiakkaita tuomaan rohkeasti esille toiveitaan esimerkiksi valikoimiin liittyen.
”K-Supermarket Orimattila on tunnettu sen erinomaisesta palvelusta ja osuvasta valikoimasta. Kaupan Herkkutori on myös ehdottomasti alueen monipuolisin. Kärrytien K-Market taas on erittäin näppärä täydennysostosten tekopaikka, josta saa nopeasti matkaevääksi vaikka maistuvia itse valmistettuja patonkeja”, kertoo Anne.
Paikallinen yhteisö ja vastuullinen työnantajuus tärkeitä tekijöitä kaupan arjessa
Vastuullisuus on ollut Annelle tärkeää koko kauppiasuransa ajan, ja se tulee näkymään myös kaupoissa Orimattilassa.
”Vastuullisuus kattaa esimerkiksi ruoka-apuun hävikkituotteiden lahjoituksen mutta myös monet muut erilaiset hyväntekeväisyystempaukset, joihin olen aktiivisesti osallistunut aikaisemmissa kauppapaikoissani. Lisäksi minulle on tärkeää toimia hyvänä naapurina, eli olla mukana ja läsnä lähiyhteisön toiminnassa”, kertoo Anne.
”Olen myös tehnyt paljon yhteistyötä eri oppilaitosten kanssa työharjoittelujen ja työssä oppimisen mahdollistajana. Koen muutenkin tärkeäksi rakentaa mahdollisimman kannustavan työilmapiirin – sellaisen, jossa ihmisillä on mahdollisuus loistaa omana itsenään ja kehittää jatkuvasti osaamistaan” Anne lisää.
Anne siirtyy Orimattilaan Lahdesta, jossa hän on luotsannut viime vuodet K-Supermarket Okeroista. Sitä ennen Annen kauppapaikkana oli K-Market Ruokapata Padasjoella. Ennen kauppiasuraansa Anne toimi yli 20 vuotta ravintola-alalla eri tehtävissä. Koulutukseltaan hän on restonomi ja ammatillinen opettaja.
Vapaa-ajalla Annen löytää todennäköisimmin laittamassa ruokaa, leipomassa kakkuja tai lenkkipolulta pyörän selässä. Hän myös matkustaa mielellään ja harrastaa sukeltamista.