Tekoälyä ostoskoriin – Data muuttuu asiakkaan arjen innovaatioiksi Data Scientistin käsissä

Numeroita ja matemaattisten ongelmien ratkomista rakastava Matias Tiainen, 28, on yksi K-ryhmän noin 500:sta IT- ja digiosaajasta. Työssään Data Scientiestina hän soveltaa tekoälyä liiketoimintaan.

Mikä saa ihmisen lisäämään tuotteen ostoskoriin? Matias on osa tiimiä, joka käsittelee muun muassa kyseisenlaiseen kysymykseen vastaavaa dataa. Matiaksen työssä yhdistyvät tekoälyn hyödyntäminen, liiketoiminnan kehittäminen ja asiakaskokemuksen parantaminen. Osana K-ryhmän tekoälytiimiä, hän käsittelee asiakasdataa kehittäen siitä innovatiivisia, asiakkaiden arkea helpottavia ratkaisuja esimerkiksi K-ruoka-sovellukseen.

Mahdollisuuksia nuorelle asiantuntijalle

Matiaksen ura K-ryhmässä sai alkunsa pari vuotta sitten K:lle tehdystä diplomityöstä. Tuolloin hän opiskeli bioinformaatioteknologiaa Aalto-yliopistossa, sivuaineenaan rahoitus ja tavoitteena diplomi-insinöörin tutkinto. Insinööritieteitä, matematiikkaa ja tietotekniikkaa yhdistävä koulutustausta sopii erinomaisesti työhön, jossa dataa hyödynnetään esimerkiksi asiakkaan terveydelle parempien valintojen mahdollistamiseksi.

– Bioinformaatioteknologian ala muistuttaa ehkä hieman lääketieteellistä tekniikkaa eli siinä kerätään ihmisestä tietoa, jonka avulla pyritään sitten luomaan erilaisia ihmisen hyvinvointia parantavia teknologisia sovellutuksia, Matias avaa koulutustaan.

Mahdollisuus diplomityölle avautui yhtä aikaa Data Scientistin työtehtävien kanssa. Numeroita, tiedonhallintaa ja innovatiivista ongelmanratkaisua yhdistelevät monipuoliset työtehtävät puhuttelivat Matiasta. Opinnäytetyön valmistuttua tuoreen diplomi-insinöörin ei tarvinnutkaan kahdesti pohtia K-ryhmälle jäämistä. Suhtautuminen opiskelijoiden työpanokseen vakuutti Matiaksen entisestään myös työyhteisön kulttuurista.

– Huomasin, että erästä jo aiemmin opiskelijoina tekemäämme kurssiprojektia oli hyödynnetty organisaatiossa. Siitä tuli heti sellainen kuva, että opiskelijoiden työtä arvostetaan täällä, niin pienempien kurssiprojektien kuin laajempien diplomitöiden muodossa, Matias kertoo.

Jokapäiväisiä aivoärsykkeitä ja ongelmien ratkaisua

Matiakselle merkityksellistä omasta työstä tekee ainutlaatuinen mahdollisuus päästä kehittämään valtavan monipuolisesta datamäärästä jotain uutta ja asiakkaalle hyödyllistä. Hänen mukaansa kaupan alan organisaatioissa dataa kertyy poikkeuksellisen paljon: jo yhdellä ostoskerralla tiivistyy kuittiin suuri määrä tietoa asiakkaan arjen valinnoista. Dataa käsitellessään hän pääsee näkemään suomalaisten arkea laaja-alaisesti aina päivittäisten ruoka-asioiden ääreltä isoihin hankintoihin, kuten auton ostoon.

– Rakastan matemaattisten ongelmien ratkaisua ja numeroita. Data vain virtaa läpi ja itse pääsee pyörittämään numeroita ja luomaan uusia sovellutuksia datalle, niin mikäs sen parempaa, Matias korostaa.

Matias on ehtinyt olla mukana esimerkiksi K-Ruoka-sovelluksen tuotehakualgoritmin sekä OmaPlussa-etujen kehitysprojekteissa. Uudella algoritmilla K-Ruoka-sovellusta käyttäville asiakkaille pystytään suosittelemaan entistä paremmin juuri heille sopivia tuotteita. Matiaksen viimeisin projekti on keskeneräisyytensä vuoksi vielä salaisuus, mutta hän paljastaa sen liittyvän autoalan liiketoiminnan kehittämiseen.

– Tämä viimeisin projektimme on ollut todella palkitseva. Mietimme, miten tekoälyllä voidaan luoda liiketoiminta-arvoa. Projektissa on saanut kattavan läpileikkauksen liiketoiminnan ja tekoälykehittäjien yhteistyöstä. Lisäksi se näytti, kuinka isoihin asioihin voikaan omassa työssä päästä vaikuttamaan, Matias kuvailee.

Matiakselle työn mielekkyys kumpuaa juuri projektien ja työtehtävien monipuolisuudesta ja vaihtelevuudesta. Mielelle on jatkuvasti tarjolla uusia virikkeitä.

– Itse kaipaan jatkuvasti erilaisia aivoärsykkeitä enkä jaksa tehdä samanlaista työtä jatkuvasti. Täällä ratkotaan joka päivä ongelmia hieman eri kulmista ja uusi projekteja tulee tasaisesti, Matias kuvailee.

Kynnys testata uusia ideoita on matala, kun erilaisia ajatuksia kunnioitetaan

Arvostus kaikkien osaamista kohtaan on Matiaksen mukaan keskeinen osa heidän työyhteisönsä arkea ja kulttuuria. Jopa kokeneet huippuasiantuntijat kyselevät uusien tulokkaiden mielipiteitä, kuuntelevat ja ottavat ajatukset huomioon.

– Oikeastaan mitä juniorimpi on, sitä tuoreempaa tietoa on. Tuoreemmat osaajat osaavat ja uskaltavat kysyä myös niitä “tyhmiä” kysymyksiä: freesein silmin katsottuna asioista aukeaa uusia puolia, Matias kertoo.

Heidän tiimissään tiimiläisten erilaisuutta ja erilaisia vahvuuksia kunnioitetaan. Matias onkin päässyt hyödyntämään muutakin kuin teknistä osaamistaan. Hän ideoi mielellään uutta ja keksii tapoja parantaa tiimin toimintaa ja työntekoa.

– Koen olevani sosiaalinen introvertti. En välttämättä ole se teknisesti taitavin tyyppi, mutta kollegoillani on ollut tapana sanoa, että saan ympärilläni olevat ihmiset suoriutumaan kokonaisvaltaisesti paremmin. Olen myös aika mukautumiskykyinen, mikä myös edistää tiimin toimintaa, Matias kuvailee.

Toisia arvostava kulttuuri näkyy myös positiivisena suhtautumisena uusiin ideoihin.

– Täällä ideoita uskalletaan kokeilla, ja jos ideat toimivat, ne otetaan pidempiaikaiseen käyttöön. Se on yksi K:n ja meidän tiimimme hienoja puolia, Matias korostaa.

Matiaksen mukaan heidän tiimissään oma-aloitteisuudella ja aktiivisuudella pystyy määrittämään omaa työnkuvaansa ja ottamaan halutessaan enemmänkin vastuuta. Matias itse on hakeutunut mukaan opiskelijoiden kanssa aloitettavaan yhteistyöprojektiin. Hän haluaa mahdollistaa opiskelijoille samanlaisia mahdollisuuksia, mitä on itse saanut.

– Yritän tällä hetkellä antaa hieman koululle takaisin. Olemme juuri aloittamassa yhteistyötä oppilaitoksen kanssa uuden opiskelijaprojektin tiimoilta. Siinä opiskelijat pääsevät mukaan kehittämään K-Auton asiakkaita palvelevaa koneoppimismallia, joka suosittelee asiakkaille esimerkiksi mahdollisia kunnossapitotoimenpiteitä, Matias kertoo.


Oliko sisältö hyödyllinen?
KYLLÄ
EI

Takaisin ylös